Katy Perry, Part Of Me

2012/11/18

Hihkuin kirjaimellisesti onnesta kun sähköpostiini kilahti hiljattain kutsu dokumenttipohjaisen Part Of Me -elokuvan Suomen ensiesitykseen. Näytös järjestettiin intiimeissä toimistotiloissa leffailta-meiningillä. Tarjolla oli tyypillisiä eväitä kuten irtokarkkeja ja poppareita, unohtamatta tietenkään katyperrymäisiä herkkuja kuten esimerkiksi muffinseja ja tietenkin skumppaa. Paikalla oli lisäkseni muutama muu toimittaja ja bloggaaja, sekä toimiston väkeä. Koska minut tiedettiin jotenin maagisesti Katy Perry-faniksi jo entuudestaan, sain nimmarikortinkin! IIK! Se on koskenut sitä!

En juuri kuuntele radiota, joten en tutustunut Perryn musiikkiin kun vasta ystäväni hehkuttaessa hänen ensimmäistä mainstream-suosion saavuttanutta One Of The Boys -levyään. Kuvien perusteella saadun positiivisen ja hauskan, mutta musiikillisesti melko mitäänsanomattoman kuvani muutti täysin levyn läpikuuntelu kerta toisensa jälkeen; sanoitukset olivat nokkelia, sävelet hauskoja, persoona suorastaan paistoi läpi ja levy jopa kuulosti värikkäältä - olin koukussa. Uskon, että samankaltainen U-käännös on myös luvassa useille Part Of Me -elokuvan tsekkaaville.


Vaikka suosittelenkin elokuvaa ensiasiassa tietysti niille, jotka jo rakastavat Katy Perryä tai olisivat kiinnostuneita näkemään pinnan alle, vähän enemmän, uskon, että tämä elokuva olisi myös oiva nipistys niille, jotka pitävät Perrya vain asuilla leikkivänä purkkapopparina. Part Of Me avaa hienosti Perryn mielenkiintoista ja kivistä tiestä pikkukaupungin tytöstä megaluokan tähdeksi. Elokuvan juonipolku kulkee perinteisen Amerikkalaisen poppidokumentin jalanjäljissä, kamera seuraa Perryn tähän asti suurimman kiertueen mukana avaten samalla tähden rutiineja ja persoonaa. Ääneen pääsevät myös Katyn perheenjäsenet, ystävät sekä fanit, ja katsoja saa myös myös elää Perryn urheaa avioliittoa koomikko Russell Brandin kanssa.

Katy Perry -fanina (no kutsutaan minua nyt sellaiseksi, let's be honest here) olin kyllä kevyesti, suurinpiirtein, "vähän sinne päin" tietoinen Perryn erittäin vanhoillisesta perhetaustasta sekä vaikeista pyristelyistä kohti nykyistä asemaansa vielä silloin kun hänen jalkansa oli vasta vain juuri ja juuri musiikkimaailman tiheästi pyörivän oven välissä. Elokuvassa tutustutaan näihin seikkoihin kuitenkin vielä tarkemmin ja Part Of Me:n jälkeen on sanomattakin selvää ettei tie ole ollut Perrylle helppo. Hänen molemmat vanhempansa ovat pastoreita ja Perry viettikin nuoruutensa laulaen kirkossa ja kuunnellen gospelmusiikkia. Hänellä ei ollut aavistustakaan ettei muu maailma elänyt samanlaista elämää. Muunlaista musiikkiakin Perry kuuli vasta kuullessaan ystävänsä soittavan Alanis Morrisettea, hän kun ei kotona saanut katsella edes esimerkiksi MTV:tä.

Tällaiset seikat tekevät mielestäni Perrystä aikaisempaakin kiinnostavan. Hänen sanoituksensa ovat aina olleet minusta nokkelia sekä vähän seksuaalisia ja provosoivia, joten ei ole varmasti ollut helppoa hylätä elämää kirkossa ja yrittää saada vanhempia ymmärtämään miksi esimerkiksi ensimmäisen hittisinkun pitää olla juuri I Kissed a Girl. Helppoa ei myöskään ollut alkuhoipertelu Los Angelesin musiikkipiireissä, kaunokaisen debyytti Katy Hudson ei nimittäin menestynyt ja helpointa olisi ollut luovuttaa. Perry ei niin tehnyt. Onneksi, sillä katsokaa missä hän on nyt. Monien uskomuksen sijaan Katy Perry ei siis ole yön aikana syntynyt menestystarina.

Mielikuvani Perryn persoonasta ei muuttunut elokuvan myötä, päinvastoin vain vahvistui. Perry on minusta edelleen hauska, mielettömän kaunis, sympaattinen ja aito. Upeaa on mielestäni myös se kuinka monia alkuperäisiä "alaisiaan" hän on vaatinut pitää mukanaan menestyksen jälkeenkin (esimerkiksi maskeeraaja sekä vaatesuunnittelija). Valitettavasti elokuva avaa myös värikkään tähden synkempiäkin hetkiä, ja onkin sydäntäsärkevää katsoa muutoin alati naureskelevan Perryn itkeskelevän avioliittonsa murtuvan ja romahdellen ennen esiintymisiä. Kyllä, itkin. Elokuva on erittäin, erittäin jenkki ja ne tyypit vasta ovatkin hyviä saamaan katsojan itkemään tai nauramaan miten lystäävät. Mutta se niistä elokuvista tekeekin voi niin kovin viihdyttäviä.

Visuaalisesti elokuva on ihastuttava. 3D-ominaisuuden kanssa ei olla vedetty täysin överiksi vaan sitä on käytetty erittäin maltillisesti korostamaan seikkoja, jotka näyttävät hyvältä korostettuna. Liiallista au-mun-silmiin-sattuu -heilumista en siis kokenut vaikken juuri 3D:n ystävä olekaan. Elokuva on Katy Perryn näköinen: värikäs. Live-taltioinnit ovat upeaa katsettavaa, hidastetut kohtaukset hengensalpaavia ja konsertissa esitetyt kappaleet on valittu kauniisti siivittämään taustalla pyörivää tarinaa. Tunnetila elokuvan jälkeen on jokseenkin liikuttunut, mutta voimaantunut. Mä pystyn mihin tahansa, Katykin pystyi!


6 kommenttia

  1. Oih, Katy on niin kaunis <3 Joskus muinoin seurusteli muuten myös Travie McCoyn kanssa, kenet itse lasken top5-listalle Maailman Ihanimmissa Miehissä..

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Ja mie haluan vielä joku päivä otattaa itestäni tuollaisen värikkään hattarakuvan kissan kanssa

    VastaaPoista
  3. Missä tämä dokkari on mahdollista nähdä?

    VastaaPoista
  4. Näin teki ♥ Tästä suhteesta kertoo myös kappale Circle The Drain, joka käsittääkseni sai McCoyn hakeutumaan aikoinaan vieroitukseen. :)

    VastaaPoista
  5. DVD:lle tuleepi, eli videovuokraamoista tahi kaupan hyllystä. :)

    VastaaPoista

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.