Haastattelussa: Rival Sons

2013/07/02 Rock the Beach

Astun Rock The Beach -festareiden bäkkärille, joka velloo paahtavassa auringonpaisteessa. Kättelen Jay Buchanania, uraauurtavan Long Beachilaisen nelikon Rival Sonsin solistia. Hän tarjoaa minulle jääkylmän cokiksen ja istahdamme sisälle bändin omaan konttiin ja sen tarjoamaan varjoon. Minua jännittää hieman, sillä bändi on yksi suosikeistani. Jay tuoksuu suitsukkeilta ja kertoo rauhallisesti, joskin päättäväisesti historiastaan musiikin parissa sekä rakkaudesta ja energiasta sen kaiken takana.



Etenkin viimeisen vuoden aikana hype Rival Sonsin ympärillä on paljon. Oletteko mielestäsi muuttuneet bändinä yhtään sen vuoksi?
Oikea syy siihen miksi olemme muuttuneet niin paljon on se, että olemme tien päällä niin paljon. Olemme matkustaneet niin kauas ja soittaneet niin paljon keikkoja aina omista keikoistamme festarikeikkoihin, jotka kaikki kasvavat koko ajan. Olemme soittaneet niin paljon, että luontainen jatkumo on muuttua hieman. Ja toivottavasti muutumme jatkossakin, koska haluammekin kasvaa sen sijaan, että pysyisimme paikoillamme.

Luuletko, että musiikkinne on niin intensiivistä sen vuoksi, että kirjoitatte albumimme yleensä todella lyhyen ajan sisällä?
Kyllä. Viimeisimmät levymme olemme kirjoittaneet studiossa kolmessa viikossa. Sinä aikana meidän pitää kirjoittaa ja äänittää kaikki. Siten yritämme vangita niin paljon intensiteettiä kuin mahdollista koska siitä kaikessa on kyse. Annoin muutama viikko sitetn haastattelun, jossa muistuttelin itseäni siitä, että musiikki on vain yksi asia – se mitä oikeasti myymme yleisöllemme on energiaa ja sen on tultava läpi musiikissamme. Nopea luomisprosessi johtaa aina korkeampaan kitkaan ja intensiivisempään energiaan.

Millainen luomisprosessinne on muuten kuin lyhyt?
Rival Sonsin luomisprosessi voi mennä monella eri tavalla. Minä itse kirjoitan joka päivä, olen kompulsiininen kirjoittaja joten kirjoitan aina vaikken edes kirjottaisi bändillemme. Kirjoitan itsellemme ja muille ihmisille. Usein löydämme biisit yhdessä; joku keksii esimerkiksi riffin ja kirjoitamme laulun sen ympärille välittömästi. Joten minä keksin melodiat ja sovitamme kaiken yhteen. Näin käy usein, vaikka joskus myös kirjoitan valmiin biisin ja tuon sen bändille kokonaisena.

Kuinka päädyit laulamisen pariin, vai onko se aina ollut elämässäsi läsnä?
Vau, se on kyllä aina ollut läsnä. En muista aikaa jona en olisi laulanut. Jo todella pienestä iästä asti olin onnekas siinä mielessä, että sain kasvaa perheessä, joka vaali musiikkia, yksilöllisyyttä ja itseilmaisua. Vanhempani aina sanoivat, että olen laulanut yhtä pitkään kun olen puhunut. Musiikki vain tuntui minulle heti hyvin rehelliseltä kieleltä. Se on jopa paljon rehellisempää kuin tavallinen puhe, musiikki kuulostaa siltä mitä tulee sydämestä. Joten minä aina lauloin ja kehitin tuota kieltä ja teen niin edelleen tänä päivänä, yrittäen löytää tapoja tuoda mahdollisimman elegantisti esiin toteudenmukaisesti mitä minulla on sydämessäni ja mielessäni.

Minkälaista osaa musiikki näytteli lapsuudessasi, mikä inspiroi sinua?
Musiikki oli aina ykkönen, se oli kaikki kaikessa. Muut ystäväni halusivat mennä ulos ja kokeilla erilaisia juttuja, mutta minä halusin aina vain pysyä huoneessani ja kirjoittaa lauluja, opiskella kitaran soittamista sekä oppia nauhoittamaan erilaisia ääniraitoja. Jo nuoresta iästä asti rakensin kaiken musiikin ympärille. En ole koskaan tuntenut mitään muuta, enkä tiedä missä muussa olisin hyvä sillä olen aina pistänyt kaikki panokseni musiikkiin.

Ketä ihailit silloin tai nyt?
Isääni. Kasvoin hyvin pienessä yhteisössä vuorilla. Katsoin aina ylöspäin vanhempiani ja perhettäni. Musiikillisesti ihailin tyypillisiä idoleita kuten Bob Dylania, Leonard Cohenia, Joni Mitchelliä ja Van Morrisonsia. Olin aina pääasiassa kiinnostunut laulunkirjoittajista; ihmisistä jotka pystyivät muuntamaan lauseen, laulamaan tarinoita ja maalailemaan uusia sielunmaisemia joita ei aiemmin olisi pystynyt kuvittelemaankaan. Pidin siitä aina. Kun tulin teini-ikään, aloin kiinnostua enemmän rock'n'rollista, mutta kyllästyin siihen pian ja hylkäsin sen. En oikeastaan kuuntele sitä nykyäänkään koska soitan sitä joka ilta lavalla, joten viimeinen asia mitä haluan tehdä sen jälkeen on laittaa kuulokkeet päähän ja kuulla lisää pauketta. Nykyään pidän rauhallisemmasta musiikista...

Bluesista?
Paljon bluesia! Kasvoin myös hyvin vahvasti bluesin parissa.



Millaisia tavotteita sinulla oli Rival Sonsin aloittaessa ja mikä on noiden tavotteiden tila juuri nyt?
Päätavoitteemme on aina ollut tehdä hyvää musiikkia ja se on tavoitteemme edelleen. Olemme onnekkaita koska meillä on hyvä tiimi ihmisiä, jotka tekevät kovaa duunia levittääkseen sanomaamme jotta pääsisimme kiertämään täällä ja muissa maissa. Moni ihminen tekee töitä vuoksemme joten olemme todella onnekkaita. Haluamme vain tehdä parasta musiikkia mitä voimme ja esiintyä niin hyvin kuin voimme. Haluamme pitää homman aitona ja freshinä sekä pysyä rehellisinä itsellemme. Sillä kun tiedämme olevamme rehellisiä itsellemme, tiedämme antavamme myös yleisölle jotain yhtä rehellistä. Tiedätkö? Se on haastavaa koska vaikka ajattelisitkin olevasi todella rehellinen, egosi saattaa kiusata sinua ja himmentää sitä huomaamattasi. Sinun pitää päivittäin maadoittaa itsesi pysymään rehellisenä ja emotionaalisesti avoimena.

Eikö ole rankkaa olla niin rehellinen kun samalla pitää olla niin avoin jatkuvasti?
Ei minun mielestäni. Mielestäni kaikki asiat ovat hankalia huolimatta siitä miten niitä lähestyy. Sitä tulee törmättyä ongelmiin ja tunnettua itsensä epävarmaksi, ikään kuin olisi jatkuvasti jotain todistettavaa. Mielestäni kaikkein vaikeinta on muistaa pysyä kilttinä ja rehellisenä. Se on hankalaa koska usein on helpompaa toimia väärin, on paljon vaikeampaa toimia oikein. Silloin löytää itsensä jatkuvasti toimimassa väärin ja itsensä pitää suunnata takaisin oikealle polulle. Se saattaa siis olla hankalaa, mutta mikä on vaihtoehto? En halua edes tietää toista vaihtoehtoa.

Kuinka kuvailisit itseäsi ihmisenä ja kuinka sanoisit, että persoonasi näkyy musiikissasi?
Vau, tuo on todella iso kysymys! Kuinka voin edes vastata tuohon?

Tiedän, se on kaikkien suosikkikysymys!
No, nimeni on Jay Buchanan ja olen laulunkirjoittaja. Olen eksyksissä. Ihan yhtä eksyksissä kuin kaikki muutkin, tiedätkö? Yritän vain löytää omaa tietäni, mutta tuhansien ihmisten edessä joka ilta. Olen romantikko ja rakastan musiikkia, taidetat ja kauneutta. Kuinka se näkyy musiikissani? En tiedä, mutta tiedän, että se varmasti näkyy. Luon musiikkia veljieni kanssa, meidän kaikkien identiteetit ovat siellä seassa, mutta uskon myös vahvasti siihen, että taiteesi ei ole täysin sinä. Taiteesi on sinun mielikuvituksesi ja kädenjälkesi, se on taidonnäyte siitä kun sydämesi ja mielesi tulevat yhteen, mutta se on vain keksintö, siinä missä taas sinä ja minä olemme henkilöitä.

Mitä mielessäsi yleensä pyörii kun nouset lavalle?
Se riippuu usein illasta. Joskus kun on nousemassa lavalle, keskittyy miettimään miltä ääni tuntuu, onko saanut tarpeeksi lepoa, onko nälkä, pitääkö käydä vessassa, tarvitseeko tupakan tai lasillisen viskiä rentouttamaan kurkkua... Mutta joskus taas tuntuu siltä, että miten minä pystyn nousemaan tuonne ja tekemään tuon, haluaisin vain mennä päiväunille! Mutta heti kun musiikki alkaa ja seisoo lavalla... snäp! Seisot siellä ja tunnet kaiken sen energian yleisöltä ja muulta bändiltä. Heti kun alamme soittaa, jokainen heittää lisää bensaa toistensa liekkeihin kunnes koko huone räjähtää.

Onko sinulla suosikkibiisiä tai -biisejä soittaa livenä?
Uusimmalla albumillamme on kappale nimeltä Jordan, joka on tällä hetkellä ollut suosikkini soittaa livenä. Luulen, että se ei välttämättä johdu laulusat itsestään tai siitä miltä se kuulostaa tai edes lyriikoista, vaan ehkä ennemminkin siitä, että niin monet ihmiset ovat kirjoittaneet minulle sähköposteja, tatuoineet sen lyriikoita itseensä tai kertoneet minulle suoraan, että se laulu auttoi heitä suremaan ja ymmärtämään kuolemaa läheisen menettämisen hetkellä. Tuollainen vastaanotto, että kyseinen biisi on oikeasti auttanut ihmisiä... se tekee tästä tekemisen arvoista. Ei kyse ole siitä, että nousemme lavalle ja ihmiset takovat nyrkeillään ilmaa, moshaavat, juovat itsensä humalaan, yrittävät iskeä toisiaan... se on kaikki mahtavaa, mutta se, että pystyy oikeasti koskettamaan jonkun sydäntä ja auttamaan heitä – sitä varten musiikki oikeasti on.

Miksi luulet, että musiikki merkitsee niin paljon niin monelle ihmiselle sekä koskettaa ja kiehtoo niin monia ihmisiä?
Uskon, että musiikki on jotain mitä kaikki ymmärtävät. Minun mielestäni se on korkein taiteen muoto mitä on. Tietysti on myös muita taiteen muotoja; maalauksia, veistoksia, visuaalisia taiteita, esiintyviä taiteita, tanssia, teatteria... Ne ovat hienoja taiteen muotoja, mutta jos viet 2-vuotiaan lapsen museoon katsomaan maalausta tai veistosta, he vain näkevät sen. Mutta jos soitat musiikkia 2-vuotiaalle, se todella iskee heihin jo siinä iässä. Se innostaa heitä. En tiedä mitään muuta taiteen muotoa, joka tekisi niin. Musiikki resonoi kaikkien kanssa aina kasveista ja eläimistä ihmisiin. Se on ympäröivää rakkautta – tiedän, että tuo kuulostaa todella hipiltä, mutta se on ehdottomasti se mitä uskon. Musiikki on kaunis energiakenttä, jonka ympärille olen todella onnekas saadessani kietoa elämäni.

Missä näet Rival Sonsin viiden vuoden päästä?
Luultavasti kiertueella ja tekemässä levyjä kuten nytkin. Ehkä pienemmälle määrälle ihmisiä, ehkä isommalle, mutta tulemme aina tekemään levyjä. Tulemme varmasti olemaan hyvin erilainen bändi silloin. En tiedä yhtään millainen, mutta varmasti erilainen.

Kuinka jännittävää!
Kyllä! Se on tulevaisuus, sen kuuluukin olla jännittävää!


Teksti ja kuvat: Joanna Tzortzis


Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.