Ludvico Einaudi

2018/04/10 Finlandia-talo

Italialainen pianisti ja säveltäjä toi elokuvallista tunnelmointiaan suomalaiselle yleisölle 6.4. Finlandia-talolla. Edellisen kerran Einaudi on esiintynyt Suomen maaperällä loppunmyydylle Kulttuuritalolle vuonna 2016.



Olen nähnyt elämässäni paljon keikkoja, konsertteja ja festareita, mutta tajusimpa tuossa että en varmaan koskaan aiemmin ole ollut katsomassa klassisen musiikin konserttia! Toki olen nähnyt erilaisia sinfoniaorkesteri-installaatioita niin Pyhimykseltä kuin Serj Tankianiltakin, mutta puhtaasti klassista musiikkia en ole ollut koskaan aiemmin katsomassa, vaikka sitä arjessani kuuntelenkin. Huh. Jo oli aikakin.

Jo konserttikäynti oli siis minulle jo erilainen kokemus. Ihmiset valuivat paikalle hienoissa vaatteissaan, smokeissa ja korkokengissään, samalla minusta tuntui lähinnä siltä, että larppaan oikeaa aikuista olemalla paikalla. Kaivoin kaapistani jopa helmikorvakorut, vaikka minusta tuntuu, että vain tietynlaiset ihmiset pitävät sellaisia. (Sellaiset ihmiset, joiden elämä on jotenkin all figured out. Aikuiset, joilla on sijoitustili ja jotka tiskaavat astiat heti. Ja käyvät kuuntelemassa klassista musiikkia Finlandia-talolla.)

Einaudin sävelmät ovat monille tutuimpia elokuva- ja mainosmusiikistaan, jota kuullaan esimerkiksi elokuvissa This is England, Koskemattomat, sekä Black Swanin trailerissa. Klassisen koulutuksen saanut Einaudi käyttää musiikissaan suruttomasti elementtejä lukuisista genreistä kuten popista, rockista ja folkista, sekä suosii paljon myös elektronisia instrumenttejä ja ambient-vaikutteita. Se pitää ainakin itselleni Einaudin musiikin kiinnostavana ja monitasoisena verrattuna muihin klassisen musiikin säveltäjiin.

Myös Finlandia-talolla nähtiin ja kuultiin tyypillisen pianotunnelmoinnin lisäksi muunkin bändin musisointia, sekä erikoisempiakin äänielämyksiä. Esimerkiksi koko konsertin lavan ajan keskiössä paistatellut lasinen boksi alkoi jossakin vaiheessa mietityttää allekirjoittanutta, ja yritinkin kovasti tihrustella mikä se oikein on ja mihin tarkoitukseen sitä käytetään, jossakin vaiheessa päädyin siihen, että ehkä lasi vain heijastaa lavan ääniä jotenkin hienovaraisesti. Konsertin loppupuolella yksi soittajista kuitenkin käveli boksin luo, ja laski sinne narun varassa roikkuvan metallilevyn. Lasiboksissa olikin vettä, joten kun soittaja kumautteli kapulallaan tuota metallilevyä veden alla, tarttui mikrofoniin sitä kautta mitä erikoisempia ääniä.

Olikin mielenkiintoista nähdä miten tällaiset epätavanomaiset keinot luoda ääniä sulautuivat kauniisti yhteen perinteisemmän pianon ja muiden soittimien kanssa. Einaudin konsertti oli unenomaista tunnelmointia, jossa seinän kokoisella screenillä kulkivat musiikin tahtiin erilaiset kuviot ja kuvat samalla kun kuulijana oli helppoa pudota pumpulinpehmeisiin kappaleisiin.


Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.