Cheek

2018/05/05 Espoo Metro Areena



Cheekin uran viimeinen keikkavuosi starttasi eilen Espoon Metro Areenalta; kevään aikana Chekkonen soittaa seitsemän kaupunkia käsittävän Täältä sinne -kiertueen. Hallikeikkojen jälkeen luvassa on vielä liuta festareita, sekä kaksi uran päättävää konserttia Lahden Mäkimontussa. Espoosta startannut kiertue kiertää ympäri Suomen ja palaa takaisin pääkaupunkiseudulle, jossa kiertue päätetään Helsingin Hartwall Areenalle 26. toukokuuta.

Eilinen avauskonsertti kokosi yhteen Cheekin uran isoimmat biisit ja illan aikana kuultiin myös vanhempia biisejä kuten Avaimet mun kiesiin sekä Liiku. Hittejä löytyy Cheekin uran varrelta niin valtava määrä, ettei keikkasetin rakentaminen niiden varaan ole ongelma eikä mikään.

Konsertti oli myös Cheekille tuttuun tapaan visuaalisesti näyttävä ja loppuun harkittu kokonaisuus. Ilta alkoi tulisilla leimahduksilla pitkin catwalkia, jonka päästä liekkimeren keskelle nousi lavan läpi Cheek. Näyttävä sisääntulo, joka muistutti kevyesti saman tyylistä sisääntuloa Cheekin loppuunmyydyillä stadionkeikoilla vuonna 2014. Illan aikana nähtiin myös lisää liekkejä ja räjähteitä, vierailijoita (Ilta, Diandra ja Sanni), glittersadetta, sykkeenkohotusta, sekä spontaaneja hetkiä yleisön kanssa.

Illan yleisö ansaitseekin ehdottomasti erityismaininnan, sillä äärimmäisen kovaääninen yleisö pysyi koko konsertin ajan hyvin mukana, sekä yhtyi illan aikana monesti spontaaniin yhteislauluun. Cheek ja koko bändi tuntui saavan siitä lisää energiaa ja illan aikana nähtiinkin monia spontaaneja hetkejä yleisön ja esiintyjien välillä. Se oli hienoa, sillä juuri sellaiset hetket tekevät mielestäni keikoista ainutlaatuisia.

Myös Cheek nähtiin lavalla poikkeuksellisen vapaan ja rentoutuneen oloisena. Hän naureskeli avoimesti itselleen ja vanhoille biiseilleen, heitti rennosti läppää eturivin fanien kanssa, sekä pysähtyi satunnaisesti kesken kappaleiden silmät kiinni ottamaan vastaan kaiken sen energian, mitä yleisöllä oli tarjottavana.






























Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.