Provinssi Diary 2018

2018/07/08 Provinssi


Jos jollakin on merkittävä paikka ihmisen sydämessä, niin sillä ensimmäisellä festarilla, jossa tuli koskaan käytyä. Tai ainakin minulla on, ja minulla se oli aikoinaan Provinssi. Tuolloin vielä Provinssirockina tunnettu festari on Pohjanmaan ei-niin-salattu helmi, jonka myötä Seinäjoki herää henkiin vuosittain. Vaikka vuosia on kulunut ja aikakin toki kultaa muistot, tuntuu Provinssiin palaaminen joka kerta edelleen siltä, kuin palaisi kotiin. Sisällä on lämmin tunne, kaikki paikat ovat entuudestaan tuttuja ja ihmisetkin niin naurettavan ystävällisiä kuin olisivat jostain satukirjan sivuilta.

Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Päinvastoin, jättäydyttyäni pois viime vuoden Provinssista, tuntuivat kaikki aistit ja tunteet moninkertaistuneen parissa vuodessa. Astuessani Törnävän maaperälle heti ensimmäisenä päivänä porttien auetessa, tuntui tunnelma olevan käsinkosketeltavissa. Taivas oli osittain pilvinen, mutta silti kaunis, puhumattakaan festivaalialueesta, joka Provinssille tuttuun tapaan oli koristeltu kauttaaltaan erilaisin taideinstallaatioin.


Torstai


Suuntasin itse ensimmäisenä kohti Woodland Stagea, jossa menoa ja meininkiä herätteli vuosi toisensa jälkeen jokaisen festarikesän kuningas Olavi Uusivirta joka on vuosien saatossa mielestäni kasvanut varmasi valinnaksi mille tahansa festareille, mihin tahansa kellonaikaan ja minkälaiselle yleisölle tahansa. Tämäkään esiintyminen ei ollut pettymys, vaan sain onnekseni jälleen todistaa vauhdikasta ja intensiivistä keikkaa, joka tempaisi festariyleisönsä mukaansa nopeammin kuin kukaan ehti edes ajatella sen enempää taivaalle kerääntyviä pilviä.







Suoraan Olavi Uusivirran keikalta suuntasin päälavan tuntumaan, jonne olikin ehtinyt kerääntyä ihan mukavasti porukkaa. Siellä päälavan korkkasi Lauri Tähkä, jonka olinkin ohimennen jo bongannut soundcheckin lomasta saapuessani alueelle.

En ole itse koskaan aiemmin nähnyt Lauri Tähkää livenä kunnolla omalla keikallaan, vaikka olen kuullut suunnattoman paljon hyvää Tähkän vauhdikkaasta lavaolemuksesta. Mieleeni on toki jäänyt eräät Voice of Finland -ohjelman kuvaukset, jossa teknisten ongelmien vuoksi paikallaolijoita jouduttiin odotuttamaan tarpeettoman kauan, jolloin Tähkä pyyteettömästi nousi itse lavalle soittamaan akustisesti pari biisiä. Se oli mielestäni tosi kivasti tehty, mutta siitäkin on vierähtänyt jo yli viisi vuotta. On siis jo aikakin, että olen saanut perseeni raahattua katsomaan tämän miehen keikkaa enemmänkin kuin vain sen parin akustisen biisin verran!

Enkä tosiaan pettynyt, luvattua vauhtia ja lennokkuutta ei jäänyt puuttumaan. Jokin tuntui vielä hieman pidättelevän esitystä siitä, että se puhkeaisi täyteen loistoonsa, mutta keikan loppua kohden meno sen kun villiintyi ja voitti ehdottomasti minutkin puolelleen.

Tähkän lopetellessa omaa settiään, alkoi Amphitheatren puolella hieman toisenlainen ohjelmanumero, sillä siellä järjestettiin intiimi haastattelutilaisuus, jossa YleX:n musiikkitoimittaja Anne Lainto haastatteli Antti Tuiskua tunnin verran yleisön edessä.

Viikonlopusta oli muotoutumassa Tuiskulle muutenkin erityinen, sillä hänellä oli ohjelmistossa paikka festivaalin jokaisena päivänä. Sunnuntaina Antti Tuisku nähtäisiin Provinssin lavalla vielä viimeisen kerran ennen kuin hän vetäytyy toistaiseksi määrittelemättömän pituiselle tauolle musiikkikentältä.

Mikäli kyseinen ohjelmanumero jäi välistä, voi vastaavanlaisen Anne Lainnon haastattelun katsoa täältä.








Provinssin torstaipäivän pilvinen sää kääntyi iltaa kohden sateeksi, jonka oli luvattu jatkuvan pitkälle seuraavaan päivään saakka. Se ei kuitenkaan estänyt JVG:tä tuomasta täysiä bileitä päälavalle. Setin aikana lavalla kuultiin vierailemassa myös Tippa, joka veti myös uuden biisinsä Satutat mua. JVG:n esiintyminen on ollut vuosi toisensa jälkeen taattua laatua tapahtumassa kuin tapahtumassa, mutta sinänsä kaksikko ei ole oikein onnistunut tuomaan mitään uutta esiintymiseensä viime vuosina.

Illan mittaan sade alkoi myös näkyä alueella, kun ihmiset kääriytyivät pitkähihaisiinsa ja vuorasivat festariasunsa sadetakeilla. Vaikka pientä kylmentymistä olikin tunnelmassa havaittavissa, pysyi festarikansa kuitenkin yllättävän hyväntuulisena. Se on kai sitä Provinssin taikaa.

Olisin kuitenkin keksinyt parempiakin hetkiä artistille olla myöhässä, kuin juuri kesken tämän kaatosateen, jossa päälavalle buukattu French Montana odotutti yleisöään monta kymmentä minuuttia. Siinä väistämättä oli tunnelma hieman latistunut, kun artisti saatiin vihdoin lavalle.




Siirryin itse hetkeksi sisätiloihin lämmittelemään ja suojautumaan, sillä sade alkoi käydä sen verta rankaksi ulkosalla. Samalla muistelin myös aiempia Provinssi-vuosiani sekä sitä, kuinka aina aiemminkin Provinssisa on yleensä nähty sateisia hetkiä, joita on yleensä kuitenkin seurannut korvaava auringonpaiste. Se valoi minuun uskoa siitä, että tämäkin sade varmasti vielä väistyisi ja toisi viikonlopuksi vielä auringonkin mukanaan.

Pienen lepotauon jälkeen päätin kuitenkin uhmata sadetta vielä ja suunnata hieman syrjemmälle tarkastamaan Aleksanteri Hakaniemen livekunnon Radio Helsinki Stagella. Sateesta huolimatta, oli lavan edustalle kerääntynyt jo ennen keikkaa ihan mukavasti innokkaita kuulijoita odottelemaan keikan alkua. Keikan aikana myös kauempaa hiipi lisää kiinnostuneita kuulijaa kohti lavaa, jolla Aleksanteri Hakaniemi esiintyi jo vanhan tekijän elkein. Esityksestä ei sadetta huomannut, vaikka todellisuudessa vettä tuli niskaan kuin saavista kaatamalla. Oikein hyvä.





Pomppiessani vesilätäköstä toiseen takaisin kohti päälavan aluetta, kuulin jo kaukaa The Soundsin musiikin kajahtelevan kohti myrskyävää taivasta. Bändi on jo tuttu nimi Provinssin ohjelmistossa ja vähintäänkin yhtä varma valinta kuin päivän aloittanut Olavi Uusivirta.

The Sounds tarjoilikin sateiseen iltaan mukaansatempaavan keikan, joka sai yleisön mukaansa sellaisella vauhdilla, että sadekin melkein pääsi unohtumaan. Shown etunenässä valokeilaa omi tuttuun tapaan Maja Ivarsson, jonka lavaenergia olikin aivan huipussaan! Sade ei paljon Ivarssonia jarrutellut, kun hän voimisteli ympäri lavaa mitä akrobaattisimmin keinoin, heitteli mikrofonia pitkin lavaa, sekä kipitteli paljain varpain lavalta yleisön sekaan tanssimaan.

Tietyllä tapaa The Sounds oli juuri sitä kaikkea, mitä yleisö ja koko festivaali kaipasi juuri tuohon sateiseen hetkeen.

Oman iltani päätti Woodland stagen viimeinen esiintyjä Pikku G, jonka comebackin suosio ei sitten ota mitenkään loppuakseen. Ja mikäs siinä, henkilökohtaisesti ei juurikaan haittaa, sillä tämä on yksi suosikki-comebackeistani aikoihin!

Siitä kirjoitin kuitenkin enemmän jo täällä.




Perjantai





Perjantaipäivä Törnävänsaarella valkeni huomattavasti aurinkoisemmissa merkeissä. Edellisen illan sade tuntui olevan enää vain kaukainen muisto. Päälavan korkkasikin jo kahden pintaan ihastuttava Jenni Vartiainen, joka on toki aina ollut mainio esiintyjä, mutta oli erityisen valloittava Provinssin lavalla. Vartiainen pistikin kunnon pippalot pystyyn vauhdikkaalla esityksellään ihan kirkkaassa päivänvalossa, ja toi suuren ilon ja onnen vasta hiljalleen heräilevälle festarialueelle.

Perjantai toi tullessaan myös valtavasti muita upeita naisesiintyjiä, joista yksi oli ensimmäisen festarikeikkansa Radio Helsinki Stagella vetävä Juulia. Iltapäiväksi buukatun keikan alkuun oli lavan eteen valunut vain kourallinen ihmisiä, mutta se ei tunnelmaa juuri tuntunut haittaavan. Aurinkoiselle lavalle paljain jaloin tepastellut Juulia esiintyi niin seesteisen intensiivisesti, että vangitsi jokaisen yleisöstä tiukalla katseellaan.

Hiljalleen lavan edustalle alkoikin hiipimään enemmän porukkaa. Nokkelasti sisäänkäynnin läheisyyteen sijoitettu lava oli sijoitettu niin, että jo kaukaa sieltä kuuluvat OP Beatsin jytät houkuttelivat alueelle saapuvien festarikävijöiden kiinnostuksen välittömästi.






Eivätkä paikalle myöhässäkään hiipineet päässeet pettymään — setin myötä lavalle astui nimittäin myös Pyhimys, jolloin lavalla olivatkin kaikki OPIUM:in osapuolet. Siinäpä vasta loistava kolmikko, joiden toistaiseksi ainoa EP Extended Virtual Reality Play vol 1 julkaistiin hyvällä menestyksellä vain kuukausi ennen Provinssia.

EP:llä Juulia, Pyhimys, sekä OP Beats tuovat kaikki pöytään hyppysellisen omaa tunnistettavaa soundiaan, jotka yllättäen sointuvatkin yhdessä varsin eheäksi kokonaisuudeksi. EP:n kaikki viisi kappaletta kuultiinkin myös Provinssin lavalla, ja kenties juuri Pyhimyksen tunnistettava ääni houkuttelikin paikalle yhä enemmän festarikansaa, vaikka myöhemmin illalla luvassa olisi myös Pyhimyksen oma keikka Woodland stagella.

Vaellellessani ympäri aluetta Juulian keikan jälkeen, huomasin myös Amphitheatren läheisyyteen kasvaneen valtavan jonon joka kiemulteli läpi ja ympäri koko ruokailualueen. Se oli tietenkin Antti Tuiskun akustiselle keikalle, jonne ilmeisesti oli isoimpien fanien ollut mahdollista ostaa jopa ennakkolippuja! Tavallaan hyvä niin, sillä keikalle jonotettiin niin valtavasti, etteivät kaikki halukkaat edes päässeet sisään. Ainutlaatuisen ja intiimin keikan aikana lavalla nähtiin myös vierailemassa Vesala.





Päivän kolmas räjäyttävä esiintyjä oli tietenkin ABREU, jonka viimeisin sinkkujulkaisu Amor Amor on soinut omissa kuulokkeissani päivittäin vähintään viisi kierrosta putkeen kerrallaan. Se on vaan niin pirun koukuttava!

Hiljattain artistinimensä pelkäksi ABREU:ksi lyhentänyt, sekä myös silmiinpistävän ulkoisen muodonmuutoksen tehnyt ABREU on selkeästi kääntänyt uuden sivun urallaan. Jo aiemmin ison muutoksen laulukielen saralla tehnyt ABREU on selkeästi etsimässä täysin uutta suuntaa artistikuvalleen. Ja mikäs siinä, tämä uusi ABREU on kieltämättä melko kiinnostava, särmikäs ja arvaamaton.

Sitä paitsi, ABREU on mielestäni kenties maamme yksi ohi nukutuimpia artisteja, joka on onnistunut hienosti kasvamaan ja uudistumaan artistina uransa varrella. Ja jos et ole nähnyt ABREU:ta keikalla, et ole nähnyt mitään. Myös Provinssin yleisön ABREU ottaa syleilyynsä maailmantähden elkein, suuren tanssiryhmänsä ympäröimänä.







Päivän kattaukseen kuului myös oleellisena osana Disco Ensemble, joka päättää uransa vuoden lopussa. Sikäli siis merkityksellinen, viimeinen Provinssin keikka heille ja tietenkin ansaitusti Provinssin päälavalla.

Disco Ensemble on läpi vuosien ollut merkittävä ja mielestäni myös määrittävä osa suomalaista festarikalustoa, ja onkin äärimmäisen ankeaa edes yrittää kuvitella festarikesää ilman Disco Ensembleä. Olen viimeisen vuosikymmenen aikana nähnyt Disco Ensembleltä kutakuinkin 0 huonoa keikkaa.

Onneksi siis vielä tänä kesänä saimme nauttia bändistä Provinssissa, sekä lisäksi myös lukuisilla muilla festareilla kesän aikana. Nyt pitää ottaa itseensä niin valtavasti sitä harvinaislaatuista energiaa mitä tällä yhtyeellä on keikoillaan tarjota, kuin vain mahtuu!

Disco Ensemblen jälkimainingeissa siirryin kohti jo hieman Antti Tuiskun aiheuttaman kaaoksen jäljiltä tyhjentynyttä Amphitheatrea, jossa Ida Paul & Kalle Lindroth soittivat tyylilleen uskollisesti intiimin, akustisen keikan. Vaikka jono alueelle ei enää kiemurrellutkaan ympäri koko Provinssin aluetta, oli koko teatterin katsomo silti täynnä yleisöä ja osa sisälle tavoittelevistakin jäi vielä ulos.

Yksi päivän suurimmista ohjelmanumeroista oli päälavan valtaava legendaarinen yhtye The Offspring, joka on paukuttanut soittimiaan uskollisesti aina 80-luvulta lähtien. Itselleni kovimman "Offspring-vuodet" sijoittuvat yläkouluajoille, joten olin kieltämättä kiinnostunut näkemään mikä olisi bändin pelikunto tällä vuosituhannella. The Offspring on kieltämättä nostalginen pläjäys, mutta nostalgiakaan ei välttämättä aina riitä, ellei ole Pikku G.

The Offspring kieltämättä kuulosti virheettömältä, eikä keikasta ole siltä osin moittimista. Samanlaista punk-paloa oli havaittavissa kuin mitä olisin voinut kuvitella, että on ollut silloin joskus ennen kuin minä olen edes syntynyt. Esiintyminen näytti kuitenkin monelta osin aika elottomalta, minkä vuoksi oma kokemukseni ei aivan yltänyt odottamalleni tasolle.







Iltaa kohden tunnelma alkoi hieman tiivistymään, ja ensimmäistä kertaa viikonlopun aikana ilmassa alkoi olla todellista 100% festarituntua. Yritin epätoivoisesti päästä lähemmäs tuota tunnelmaa Soundi Stagen telttaan, mutta Cledos olikin vetänyt koko teltan ja sen ympäryksen niin täyteen festivaalikansaa, että alue oli aidattu mellakka-aidoilla, eikä lisää ihmisiä päästetty enää lavan läheisyyteen. Hienoa Cledokselle, ei niin hienoa minulle. Toivottavasti onnistun tsekkaamaan Cledoksen keikan vielä jossakin vaiheessa kuluvaa festarikesää!

Onneksi pääsin kuitenkin tunnelmaan mainiosti aivan pian, sillä päälavan ohjelmiston päätti perjantaina vielä viimeisiä festarikeikkojaan vetävä Cheek. Vaikka Cheek onkin mielestäni ollut aina loistava lavalla, nähtiin Provinssissa poikkeuksellisen intensiivinen esiintyjä, jolla tuntui olevan energiaa niin paljon, että en olisi ihmetellyt, vaikka koko mies olisi räjähtänyt siihen paikkaan.

Toisaalta taas lavalla nähtiin poikkeuksellisen rento mies, joka naureskeli yleisön kanssa ja jopa crowd surfasi vapautuneesti. Kenties lähitulevaisuudessa siintävät eläkepäivät saavat Cheekinkin pistämään ns. viimeisetkin paukut peliin.




Lauantai



Lauantai starttasi Provinssissa erityisen aurinkoisissa merkeissä. Vaihtelevat festarisäät tuntuivat parantuvan päivä päivältä festarikansan fiiliksen mukana. Lauantaipäivän ensimmäisiä esiintyjiä oli Isac Elliot, jonka kovimpia faneja oli kertynyt Woodland stagen tuntumaan jo varhain.

Toisaalta tosifanien lisäksi porukkaa ei kauheasti näkynyt vielä lavan alueella, tai oikeastaan festarialueella muutenkaan. Tietyllä tapaa jotenkin utopistinen näky, sillä samalla Isac Elliot on kansainvälisesti menestynyt artisti, joka tekee isoja keikkoja sekä herättää fanihysteriaa ympäri maailmaa. On tavallaan sääli, että Isac Elliot on samalla niin aliarvostettu omassa maassaan. Isac Elliot on juuri sellainen miespoppari, jota Suomi niin epätoivoisesti muutenkin kaipaisi.

Oli kuitenkin hienoa, että Isac Elliot on huomioitu myös suomifestareiden ohjelmistossa, sillä artisti on tosiaan suhteellisen harvinainen näky Suomen festarilavoilla. Varhaisesta ajankohdasta sekä harvasta yleisöstä huolimatta valovoimainen Isac Elliot hoiti homman kuitenkin kotiin kuin ammattilainen.







Isac Elliotin pistäessä omaa settiään purkkiin, alkoi Provinssin päälava olla jo valmis päivän koitoksiin. Ensimmäisenä sille nousi Reino Nordin, joka oli kerännyt päälavan tuntumaan ihan valtavan yleisöryntäyksen. Iloinen fiilis sekä lavalla, että yleisössä oli käsin kosketeltavissa ja aurinkokin tuntui pistävän parastaan koko keikan ajan.

Tämä viime vuosien aikana syntynyt "uusi" Reino Nordin on voittanut sydämeni sattumalta ja täysin odottamatta ihan täysin. Jo 2016 julkaistu Puhu Vaan herätti kiinnostukseni ja nyt Reino Nordin onkin yksi eniten kuuntelemistani suomalaisista artisteista!






Kiertelin alueella päivän mittaan tutkimassa myös Provinssin muuta antia. Viikonlopun aikana alueella järjestettiin myös rutkasti muuta ohjelmaa; niin Hollywood-glamouria burleskitaiteilijan välittämänä ja Rion karnevaalitunnelmaa sambaryhmän tuomana kuin urheilujuhlan tuntua MM-kisakatsomon muodossakin. Päälavan tuntumassa kohosi myös tuttuun tapaan valtava maailmanpyörä, ja myös rauhasta pääsi halutessaan nauttimaan potkuveneellä keskelle lampea.

Illalla palasin takaisin musiikkiohjelman pariin, kun PastoriPiken keikka alkoi Radio Helsinki Stagella. Yleisö oli jo ennen keikkaa äärimmäisen positiivinen yllätys, sillä lavan edusta oli täysin tukossa, ja eturivin suurimmat fanit hurrasivat artistin biisejä jo kauan ennen keikan alkamista! Jo etukäteen oli siis aistittavissa, että luvassa olisi energinen keikka.

Aistienvarainen mututuntumani ei ollut väärässä — PastoriPiken keikka tarjosi ainutlaatuista energiaa, joka sai yleisön niin tanssimaan kuin pohdiskelemaankin. PastoriPike onnistui samalla pitämään tunnelman korkealla, mutta myös kertomaan nuorille omista taustoistaan ja kannustamaan nuoria eteenpäin hyvällä polulla.





Täysin toisenlaista tunnelmaa Provinssiin toi pian PastoriPiken jälkeen päälavalla aloittava Biffy Clyro, jonka olen toki nähnyt keikalla monesti, mutta viime kerrasta taitaakin olla jo tovi. On hauskaa, miten ehdin jotenkin joka kerta unohtaa miten loistava yhtye on kyseessä!

Myös Biffy Clyro on ollut tuttu näky Provinssin lavalla, mutta on onnistunut aina tuomaan esitykseensä jotain uutta. Lisäksi bändin energia on aivan poikkeuksellinen, eikä ole hiipunut vuosien aikana minnekään. Myös Provinssin keikalla Biffy Clyron setti paahtoi eteenpäin kuin höyryjuna.





Yksi Provinssin, tai oikeastaan koko festarikesän jokaisen festarin eniten odottamani artisti on kerta toisensa jälkeen Paperi T. Etenkin nyt uuden levyn myötä aiemminkin monesti livenä nähnyt Paperi T on saanut settiinsä taas jotain uutta, mikä tekee keikoista jälleen uudenlaisen kokemuksen. Provinssin keikalla erityisen liikuttavaa oli myös nähdä ihmisiä eturivissä ja pitkin aluetta lausumassa biisien lyriikoita mukana kyyneleet poskillaan.

Toinen mielenkiinnolla odottamani artisti lauantaina oli Evelina, jonka keikkasetti oli saanut uudistusta sitten viime kerran kuin olin ehtinyt Evelinan keikan tsekkaamaan. Tanssijat olivat tuplaantuneet ja taustallekin saatu vähän erilaisia valoja. Uusi kokonaisuus toimi hyvin! Myös itse Evelina oli aiempaa enemmän osallisena tanssijoidensa koreografioissa ja nähtiinpä lavalla pieni twerkkaus-hetkikin!







Lauantain, ja koko Provinssin päätti tietenkin Suomen tunnetusti kovin poptähti Antti Tuisku. Kyseinen keikka oli siitä erityinen, että se päätti Antti Tuiskun kolmen vuoden rupeaman, jonka massiivisesti menestynyt En Kommentoi -albumi aloitti. Provinssin keikan myötä Tuisku vetäytyi toistaiseksi määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Antti Tuiskun esiintyminen noudatti lähes tarkalleen Antti Tuiskun keväällä nähtyä Mun on pakko twerkkaa -areenakiertueen esitystä. Poikkeava ohjelmanumero nähtiin Pyydä multa anteeks kunnolla -kappaleen aikana, jolloin #antinkanssalavalle-somekilpailun voittanut fani istuu kultaisella nojatuolilla ja Antti Tapani tarjoilee mielekkään sylitanssin vähissä vaatteissa.

Vanhan toistaminen yllätti hieman, sillä olin tavallaan odottanut, että Antti Tuisku olisi valmistanut jotain spesiaalia ja spektaakkelimaista viimeistä konserttiaan varten. Toisaalta, Tuiskun konserttien konseptit ovat kaikki olleet spektaakkelimaisia aina sitten hänen uuden tulemisensa jälkeen, joten toisaalta kyse on ehkä liian suurista odotuksista, joita on ehkä jopa mahdotonta täyttää. Se kertookin siitä, että nyt on kenties mitä täydellisin aika vetäytyä tauolle vetämään happea hetkeksi.

Keikkansa lopussa ilotulitukset räjähtelevät Provinssin yllä, ja Antti Tuisku purskahtaa kyyneliin. Koko tiimi kerääntyy suureen halaukseen Tuiskun ympärille.



Provinssi juhli tänä vuonna 40. juhlavuottaan, ja viikonloppu onnistuikin sen mukaisesti. Festariyleisö oli juhlatuulella läpi viikonlopun ja koko Provinssin tunnelma oli jatkuvasti kuin iso lämmin halaus. Koko viikonlopun 76k vierasta kohoaa Provinssin pitkän historian toiseksi suurimmaksi! Provinssi todella on ihmisten juhla.

Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.