Luuseri (Aleksanteri Hakaniemi)

2018/08/04



Aleksanteri Hakaniemen uusi single Luuseri tempaisee nopeasti mukaansa, ja on soinut päässäni siitä asti kun kuulin sen ensimmäistä kertaa keikalla kuukausi sitten. Menevän kappaleen tanssitempon alla on kuitenkin narratiivi, joka minua koskettaa. Nyt kerron miksi.


En ole koskaan edustanut mitään mikä yleisesti on nähty coolina. Jo lapsena mennessäni peruskouluun olin kiusattu, ja toivoin päivästä toiseen, että voisin vain olla näkymätön, etteivät kiusaajat keksisi minusta jotakin uutta mistä kiusata. Olin jo silloin outo, kreikkalainen pullea tyttö, joka tykkäsi tosi noloista jutuista ja epäcoolista musiikista, eikä kuulunut oikein mihinkään klikkiin. Suosittujen tyyppien joukkoon en ollut tarpeeksi kaunis, mutta myös nörttien kanssa tykkäsin ihan eri asioista. 

Koin olevani pelkkä luuseri, joka ansaitsi tulla kiusatuksi ja oli jotenkin ihan liian vääränlainen kuulumaan yhtään mihinkään. Janosin yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta koska olin niin kiusattu ja syrjitty, en kokenut kuuluvani mihinkään.

On merkillistä, miten nuorena suurin osa meistä (tai minä ainakin) haluaa vain enemmän kuin mitään muuta, olla samanlainen kuin kaikki muut. Saada samat tavarat ja näyttää samalta ja elää samanlaista arkea ja tykätä samoista asioista ja olla kaikin puolin vain mahdollisimman samanlainen kuin muut ja sulautua samaan massaan, eikä vahingossakaan paljastaa millään tavoin niitä omia erilaisuuksia ja epäkohtia.

Nyt sitten aikuisiällä sitä ei sitten muuta janoakaan kuin sitä, että olisi jotenkin erilainen kuin muut, että saisi olla se spesiaali lumihiutale, jotenkin erityinen, harrastaisi jotain tosi coolia ja olisi muutenkin ihan hirveän poikkeuksellinen yksilö. Kukaan ei halua olla tavis, ja ne samat epäkohdat joita yritimme niin epätoivoisesti peitellä ja vaientaa nuorena, ovatkin yhtäkkiä niitä suurimpia rikkauksia mitä vain voi ihmisellä olla, sillä ne erottavat meidät kaikista muista.

En mä muita seuraamal minuksi muutu
Joten oon luuseri ku se on mun juttu

Olen aina miettinyt liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sen vuoksi olen yrittänyt ääripäistä molempia. Olen yrittänyt naamioida itseni myös aivan samanlaiseksi kuin muutkin, mutta se ei ole koskaan vienyt minua kovinkaan pitkälle. Olen ollut silti onneton, koska sisälläni tiedän edelleen olevani aivan yhtä outo, eivätkä sitä poista trendikkäät vaatteet tai muita mukailevat mielipiteet. Oikea onnellisuus piilee jossain siellä, missä saa olla oma, outo, oma itsensä.

Se, että nuorena suljetaan ulkopuolelle, viiltää syvältä, mutta voi myös antaa parhaat työkalut elämään. Omassa tapauksessani se laittoi haistattamaan paskat kaikille ja etsimään oman polkuni. Se polku onkin nojannut juuri niihin asioihin, joita lapsena yritin niin kovasti peitellä, niihin noloihin juttuihin mistä tykkäsin jo silloin ja siihen epäcooliin musiikkiin jota rakastan edelleen.

Aleksanteri Hakaniemen Luuseri ei sekään varmaan ole kovin cool, mutta on toisaalta juuri siksi myös cooleista coolein. Luuseri rohkaisee kääntämään oman luuseriuden voimavaraksi, ja arvostamaan niitä piirteitä joita muut eivät sinussa ymmärrä. Ne tekevät sinusta juuri sinut, ja siinä ei sinua voi kukaan päihittää.

 


Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.