Noin viikon biisit

2018/09/02



Goody Grace - Girls in the Suburbs Singing Smiths Songs / feat. G-Eazy


Rakastuin tähän kappaleeseen jo ensikuulemalta ihan täysin, ja luulenkin, että tästä tuleekin tänä vuonna se anthem, jonka siivittämänä siirryn kohti syksyä. Goody Grace on minulle entuudestaan täysin tuntematon nimi, eikä internetin syövereistäkään juuri tietoa löydy. Spotify tarjoilee kuitenkin myös artistin samankaltaista tunnelmaa mukailevan, maaliskuussa julkaistun Infinite-albumin, johon lupaan perehtyä hartaasti.


Bring Me The Horizon - Mantra


Bring Me The Horizon on yksi suosikkibändeistäni, mutta jotenkin sen kuuntelu tapahtuu aina intensiivisissä aalloissa, jolloin en sitten juuri muuta kuuntelekaan. Tämän uuden biisijulkaisun myötä tuli sellainen olo, että ehkä olisi taas uuden aallon aika.

Vuosien aikana bändi on mennyt huomattavasti lauluvoittoisempaan suuntaan, ja aiemmin bändin soundia isostikin hallitsevat huudot ovat nykyään pelkkä tehostuskeino. Tämä tietysti jakaa mielipiteitä, mutta itse olen fanittanut paljonkin bändin uutta, aikuisempaa linjaa. MANTRA on oikeastaan hieno taidonnäyte juuri tästä. Se leikittelee hienosti niin rauhallisemman kuin menevämmänkin soundin välimaastossa. Ja biisin musavideo on muuten ihan törkeen siisti! Tsekkaa alta.

   


Billie Eilish - you should see me in a crown


Tämä kappale on monella tapaa ihan todella outo, mutta juuri siksi tykkään siitä ihan hirveästi. Eilishin laulut kappaleessa tuntuvat olevan jotenkin todella lähellä, kuin kuiskaus jota pitää kuunnella korvat höröllä. Ne tuntuvat jotenkin henkilökohtaiselta.

Muistan kuulleeni itsessäni samanlaisen olon herättänyttä laulua/kuiskailua koko elämäni aikana vain kerran aiemmin Ryan Starin Lullaby Suicide -kappaleella vuonna 2005. You should see me in a crown tarjoaa kuitenkin vangitsevien kuiskailujen vastapainoksi vielä painostavat, ajoittain jopa raskaat taustat.

Tämän biisin myötä löysin (häpeäkseni vasta nyt) Billie Eilishin viime vuonna julkaistun don't smile at me -albumin ja hurmaannuin täysin.


SAARA - Sangria


Sangria esittelee vihdoin meille sellaisen artistin, joka omasta mielestäni Saaralle ulkoisesti, sekä persoonana hyvin istuu. Kappaleessa on kevyet Jessie J -vibat, ja oikeastaan artisteina heissä voisi olla paljon samaa. Bad bitch -imagostaan huolimatta, Jessie J on tunnettu myös leikkisästä luonteestaan, sekä huikeista laulutaidoistaan. Saarassa näkisin paljon samaa. Sangria kappaleena kuitenkin rinnastuu paremmin ehkä Rihannaan tai Beyonceen, ja onkin hyvin kiinni tässä ajassa.


Muut vuosisoittolistalle lisätyt biisit


LOVA - Impress Myself
LKA - Impress Myself
Ege Zulu, Mistaboga, KC, PastoriPike, Turisti - SEKASIN
65uge, Temaj, Nuorihylly - Sä Et Oo Fam
Grace Carter - Why Her Not Me
Token - Flamingo
Seinabo Sey - Good In You
Plain White T's - Sick Of Love
Dean Lewis - Be Alright
Jola - Lakanoiden alla
Noah Cyrus, Lil Xan - Live or Die
LANY - I Don't Wanna Love You Anymore
grandson - Blood // Water
Jessie J - Love Will Save The World
OneRepublic - Connection
Jess Glynne - All I Am
Camila Cabello, Swae Lee - Real Friends
Dean Lewis - Be Alright
Maroon 5 - Girls Like You / feat. Cardi B
Marshmellow, Bastille - Happier
Haamu - -30
Sorry Babe - Stupid Girl


Vuosisoittolista 2018


Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa tästä.
 








Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.