Kun mä tapasin sut (Pesso)

2018/11/24



Anteeksi kielenkäyttöni, mut fuck. Tää on niin hyvä. Tiedättekö kun joskus on sellaisia levyjä, artisteja, tai biisejä, joihin rakastut heti ensikuulemalta. Kunnes Mä Tapasin Sut on juuri sellainen levy.


Kuulin Pessoa ensimmäistä kertaa keikalla Korjaamolla. Jokin siinä kaikessa teki heti vaikutuksen, ja erityisesti mieleen jäi kappale Haikee, joka soi päässäni tulevat viikot. Kuukausi myöhemmin Haikee julkaistiinkin jo sinkkuna. Spotifyssa kappale ei tehnyt jotenkin samanlaista vaikutusta kuin livenä. Keikalla Pesso oli jotenkin niin paljon enemmän, ja tuntui ettei Haikee vanginnut siitä kuin marginaalisen osan. Halusin sen kaiken.

Kunnes Mä Tapasin Sut on äänimaailmaltaan pääosin hyvin pelkistetty, ja se tekeekin albumista niin raa'an ja koskettavan. Pesson omintakeinen tuotanto on parhaimmillaan kokonaisuutena ― sellaisena kuin esimerkiksi tämä albumi, tai vaikkapa kokonainen keikka. Yksittäiset biisit eivät välttämättä tee samanlaista oikeutta kuin isompi läpileikkaus Pessosta artistina.

Lisäksi albumin vierailijat ovat jotenkin ihan täydelliset. Tiedättehän, kun joskus tuntuu siltä, että artistivierailut levyllä eivät loppujen lopuksi ole kauhean perusteltuja. Tällä albumilla ei onneksi ole niin. Täydennystä ei ole lähdetty hakemaan nimi edellä, vaan tuomaan biiseihin sopivaa täyteläisyyttä. 

Albumin biiseillä mukana ovat SONNY, SITOI, Yona, Gasellit, Yeboyah sekä Super Janne. Itseeni eniten iski erityisesti SITOI, jonka uskottava lausunta Kuolema -biisillä tuntuu menevän luihin ja ytimiin asti.

Nyt julkaistu debyyttialbumi vangitsee juuri sen kaiken mitä hapuilin kuulokkeisiini jo silloin Pesson keikan jälkeen. Se vetelee kaikista oikeista sydännyöreistä, ja sanoo kaikessa yksinkertaisuudessaan, maltillisuudessaan ja arkisuudessaan kuitenkin niin paljon.
 


Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Pst. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Billie Eilish, Hämärä, Goody Grace, pimenevät syysillat, punaviini.