Noin viikon biisit

2018/12/30



Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin.


BESS - Kuuma


BESS ei oo koskaan kuulostanut näin hyvältä! Kuuma on groovahtava tanssibiisi, joka tunnelmaltaan vie suoraan kaikkein helteisimpiin kesäpäiviin. Kappale toimii juuri kaikessa yksinkertaisuudessaan ja näyttää hienosti sen miten hyvään pop-kappaleeseen ei tarvita sen kummempia krumeluureja, vaan usein parhaiten toimivat suoraviivaiset rytmit ja soundit.


Vesala - Mul ei oo lapsuudensankarii


Vesalalla on yksi taito, tai siis oikeastaan ihan tosi monta, mutta yksi niistä on itkettää allekirjoittanutta. En tiedä mikä siinä on, mutta ei luoja Vesalalla on taito kaivaa musiikillaan kaikki tunteet pintaan vaikka väkisin ja koskettaa. Kappaleidensa kokeellisen ja tunnistettavan äänimaailman lisäksi Vesala on aina ollut taitava tekstittäjä, millä hän onnistuu nostamaan kappaleensa vielä uudelle tasolle.

Mul ei oo lapsuudensankarii on malliesimerkki kaikista näistä seikoista. Se ei ole kaikessa omituisuudessaan sekä yli kuusiminuuttisessa komeudessaan mikään radiohitti, vaan upea kokonaisvaltainen taideteos. Ja meikä märisee.

YleX: Vesalalla ei ole lapsuudensankaria, koska 80-luvulla Suosikin kannessa oli vain ukkoja: “Ei ollut naisia, jotka tekivät sitä, mitä halusin tehdä”



Dido - Friends


Jos ette ole vielä kuulleet, Dido on tehnyt paluun, ja julkaisi hunajaisen paluusinglensä Hurricanes marraskuussa! Sitä on nyt seurannut ennen joulua julkaistu kakkossinkku Friends, joka on astetta leikkisämpi.

Molemmat kappaleet ovat uskollisia Didon vanhalle soundille, joista elämään ovat jääneet mm. hitit White Flag, sekä Here With Me ― molemmat jotka saavat minut sellaisiin diippeihin tiloihin, että on ilahduttavaa, että myös uudet kappaleet vievät minut samoille diipeille. Didon viides studioalbumi Still On My Mind on suunniteltu julkaistavaksi maaliskuussa, ja sitä seuraa Didon ensimmäinen kiertue viiteentoista vuoteen!


Muut vuosisoittolistalle lisätyt biisit


21 Savage - asmr
Post Malone - Wow.
Dilemma, Ahti - Wadp God
Ruusut - Haluun et sä kaipaat mua
Ruudolf - Luulin Et Mä Tiesin
Darre - Kyl mä osaan
Rudimental, YEBBA - They Don't Care About Us
Ville Nurminen - En Tahdo Elää    tw; itsetuhoisuus
Reino Nordin - Veitsenterällä
Robbie Williams - I Just Want People To Like Me
Dido - Hurricanes
Sam Smith - Fire On Fire
Zaida Viveka - Dyynei
Negatiiviset Nuoret - Happoo
Iivo - Puoli kolme paikallista aikaa
MØ - Blur / feat. Foster The People


Vuosisoittolista 2018


Noin viikon biisit esittelee uutta musiikkia, varteenotettavia tulokkaita, sekä muita Musiikkiblogin tämän hetken suosikkeja. Soittolista päivittyy perjantaisin, ja postaussarja noin kerran viikossa, eli silloin tällöin, eli emme oikeastaan osaa sanoa milloin. Seuraa soittolistaa Spotifyssa tästä.
 





Lähetä kommentti

INSTAGRAM @joannahearts

© MUSIIKKIBLOGI. Design by FCD. Musiikkiblogi.fi fiilistelee juuri nyt: Lauv, Yeboyahin visuaalinen EP, Lizzon huilusoolot, +20 helteet.