Huhtikuun biisihaaste 2020

Huhtikuussa käynnistyy toista kertaa Musiikkiblogin biisihaaste, jossa huhtikuun ajan somessa fiilistellään hyviä biisejä – tällä kertaa nostalgiateeman kautta!




Vuoden 2019 huhtikuussa Instagramissa käynnistynyt Musiikkiblogin biisihaaste oli jymymenestys, ja sain siitä valtavasti positiivista palautetta. Oli ihanaa kuulla, että se muistutti vanhoista, jo unohtuneista biiseistä, sekä toi uusiakin biisejä haasteen seuraajien soittolistoille. Henkilökohtaisesti erityisen ihanaa oli aloittaa nuo kolmekymmentä haastepäivää bondaten teidän kanssanne kunkin päivän teemasta.

Viime vuoden haasteessa fiilisteltiin kolmenkymmenen päivän ajan hyviä biisejä eri teemojen kautta. Tänä vuonna jokaisen päivän haaste on rakentunut yhden teeman ympärille, joka on nostalgia. Huhtikuun biisihaasteessa vuosimallia 2020 on yhteensä 20 haastekohtaa, jotka voit halutessasi tsekata etukäteen alta. Omassa Instagram-storyssani jaan joka päivä päivän haasteen, omat valintani, sekä päivän haastelomakkeen, jota voit käyttää pohjana mikäli haluat osallistua haasteeseen itse.

Tänä vuonna Huhtikuun biisihaaste valtaa Instagramin 1.4. - 26.4. ja se on käynnissä tuona aikana joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin. Ota instagramissa seurantaan tilini @joannahearts seurataksesi haastetta ja saadaksesi päiväkohtaiset haastepohjat haltuusi. Itse voit liittyä mukaan valitseminasi päivinä, tai vaikkapa ihan kaikkina! Jaa omat suosikkisi hashtageilla #musiikkiblogifi sekä #huhtikuunbiisihaaste.




Kommentit

Form for Contact Page (do not remove)