10 livetaltiointia, jotka muistuttavat siitä miten livemusa on parasta ikinä

Musiikkiblogin kuratoima satunnainen valikoima musa-aiheisia videoita.


Kuvassa ysäri-MTV:n grafiikkaa.


Kun livemusiikin rintamalla on kuluneena keväänä hiljentynyt, olen uppoutunut suosikkipätkiini internetin ihmemaasta löytyvistä livetaltioinneista. En yleisesti ottaen pidä keikkatallenteiden katsomisesta, mutta joissakin pätkissä on sitä jotain, mikä saa minut palaamaan niiden äärelle aina uudestaan.



Yhteislaulua Lewis Capaldin johtamana

Mikäli on ikävä festarikesän yhteisöllisyyttä, yhteislaulua ja aurinkoa − sitä tietynlaista energiaa, joka vallitsee sellaisissa tapahtumissa, jotka tältä kesältä on pitkälti peruttu, voi ripauksen sitä samaa fiilistä ja energiaa saada tästä livetaltioinnista Lewis Capaldin keikalta viime vuoden TRNSMT-festareiden päälavalta.






Missy Elliottin sikermäbailut


Missy Elliottin viime vuoden esitys Video Music Awardseissa oli sikermä Missyn tunnetuimpia biisejä vuosikymmenten mittaisen uran ajalta. Esityksessä nähtiin myös alkuperäisellä Work It -musiikkivideolla lapsena tanssinut, luonnollisesti nyt jo aikuiseksi kasvanut Alyson Stoner. 

Missy Elliott sai myös esityksensä jälkeen Video Vanguard Award -palkinnon. Erikoispalkinnolla kunnioitetaan artisteja, joilla on ollut erityinen vaikutus musiikkivideo- sekä pop-kulttuuriin. Missy on ollut pioneeri urallaan ja raivannut esimerkiksi suuresti tietä naisille hip hopin saralla.






My Chemical Romancen paluukeikka


My Chemical Romancen paluukeikka nähtiin Kaliforniassa joulukuussa 2019. Äärimmäisen odotettu paluukonsertti myytiin loppuun neljässä minuutissa huolimatta korkeista lippujen hinnoista. Eräs bändin faneista on koostanut lukuisilta paikalla olleilta faneilta saamistaan videopätkistä täysipitkän videon koko konsertista, vaikuttavasti eri kuvakulmista. 






Queenin Live Aid -konsertti


Myös Queenin legendaarinen esiintyminen vuoden 1985 Live Aid -konsertissa löytyy suureksi riemuksemme kokonaisena internetin ihmemaasta. Kyseessä oli hyväntekeväisyyskonsertti, jolla kerättiin rahaa Etiopian nälänhädästä kärsiville, ja konsertteja pidettiin samana päivänä kaksi. Lontoon Webleyllä yleisöä oli 72 000 ja John F. Kennedy Stadionilla Philadelphiassa yleisöä oli 90 000:n ihmisen edestä. Lisäksi konsertteja seurasi TV-taltioinnin välityksellä 1,5 miljardia katsojaa sadassa maassa. 

Queenin slotti oli rutistettu muiden, tuohon aikaan ajakohtaisempien artistien väliin, mutta historiallisesti sanotaan, että lopulta Queen lopulta varasti shown. Parikymmentä minuuttia kestävä esitys on mm. äänestetty hienoimmaksi live-esitykseksi kautta rockin historian. Ja ah, tuota aikaa ennen ilmassa heiluvia älypuhelimia.






Retro-MTV


MTV:n eli Music Televisionin arkistot aukesivat netissä toukokuussa, tarjoten satoja tunteja klassikko-ohjelmia katsottavissa maksutta. Internet Archive -nettisivuilta löytyy satoja tunteja MTV:n kasari- ja ysäriohjelmia, kuten Headbangers Ballin sekä lukuisia vanhoja palkintogaaloja.






Lady Gagan Super Bowl Halftime Show


Jenkkifudiksen, etenkin NFL:n vuosimestaruusottelut linkittyvät suoraan pop kulttuuriin legendaarisissa puoliajan esityksissään, jossa joka vuosi yhdellä ajankohtaisella artistilla on mahdollisuus jättää jälkensä pysyvästi pophistoriaan. Superbowlin lavalla on nähty esiintyjiä aina Michael Jacksonista Princeen.

Sen lisäksi, että Gagan uralta löytyy enemmän hittejä kuin yhteen puoliaikaesitykseen mahtuisi, Gaga myös toimittaa ne taidolla ja varmuudella, josta tuskin kenellekään jää epäselväksi miten valtava on ja tulee olemaan Gagan musiikillinen perintö. 

"One Nation under God, indivisible, with liberty and justice for all", Gaga lausuu, ja hyppää stadionin reunalta lavalle. Todella meme-worthy.






Beyoncen Homecoming-dokumentti ja -livetallenne


Netflixistä löytyvä Homecoming on livetaltiointi Beyoncen vuoden 2018 Coachella-esityksistä, minkä lisäksi dokumentissa kurkistetaan kulissien taakse. Konserttidokumentin on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut Beyonce. Vaikuttavan kaksi- ja puoli tuntisen löydät Netflixistä täältä.






Billie Eilishin energinen festarikeikka


Billie Eilish on hyvin räjähdysmäisesti saavuttanut maailmanlaajuisen suosion, ja tässä livetaltioinnissa ilahduttaa etenkin korkea energia, ja se kuinka täysillä koko yleisö on mukana. Vaikka yleensä keskityn esiintyvän artistin lauluun, tällä keikalla on vaikea olla huomaamatta yleisön ylitsevuotavaa rakkautta ja innostusta. Se ilahduttaa, etenkin kun sitä yhteisöllisyyttä ei oikein pääse tällä hetkellä kokemaan oikeassa elämässä.






Musen trollilähetys


Muistatteko sen yhden kerran, kun poikkeuksellisen hienoista live-esiintymisistään tunnettu Muse pakoitettiin soittamaan playbackina italialaisessa TV-ohjelmassa, ja bändi päätti jekuttaa ohjelmassa trollaamalla kaikkia ja vaihtamalla instrumentteja esiintymisen ajaksi? Good times. Biisin jälkeen ohjelman juontaja haastattelee autuaan tietämättömänä bändin laulajaa, eli siis oikeasti rumpalia. Quality content.






Britney Spearsin keikan livetallenne vuodelta '99


Oheisella videolla nuori Britney Spears esiintyy kesäkuussa 1999 Dodger Stadiumilla Los Angelesissa muutama kuukausi debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen. Videotallenne on areenan näyttökameroiden kuvaama, eli samaa videomateriaalia, joka näkyi myös tuolloin areenan suurilla näytöillä. 






Kommentit

Form for Contact Page (do not remove)