Kaikki mitä sinun tarvitsee tietää Britney Spearsin edunvalvonnasta




BRITNEY-
Aikajana suomeksi
2004 ─ 2021


Britney Spearsin yli vuosikymmenen jatkunut holhoustapaus on herättänyt suurta kiinnostusta ympäri maailmaa, ja niin myös täällä Suomessa. Britney taistelee oikeudessa tällä hetkellä ihmisoikeuksistaan, ja pyrkii vapautumaan edunvalvonnastaan, ja etenkin isänsä Jamie Spearsin vallan alta. Mutta mikä johti Britneyn edunvalvontaan, ja mitä kaikkea on tapahtunut sen jälkeen? Luettuasi tämän, osaat ehkä vastata näihin kysymyksiin.

Koska Britneyn edunvalvonta on jatkunut jo yli vuosikymmenen, on lähdemateriaalia niin pitkältä ajalta, etteivät kaikki alkuperäiset lähteet ole enää saatavilla, tai ne ovat alunperin olleet televisiossa, radiossa, tai muussa formaatissa mikä ei enää ole linkitettävässä. Mikäli saatavilla on edelleen julkinen lähde, on se mainittu tai linkitetty. Myös linkittämättömien seikkojen todenmukaisuus on kuitenkin tarkistettu, ja nimettömät, puutteelliset tai varmistamattomat lähteet on merkattu tekstissä erikseen.

Valtaosa tässä aikajanassa esitetyistä tapahtumista perustuu oikeuden asiakirjoihin ja niissä esitettyihin lausuntoihin, joihin ei aina ole tarjolla suoraa linkkiä. Näihin tapahtumiin on merkitty lähteeksi L.A. Court, johon on lisätty linkki oikeuden asiakirjaan mikäli sellainen on saatavilla.

Britneyn tapauksen logia voi tarkastella, sekä edellämainittuja oikeuden asiakirjoja ostaa Kalifornian korkeimman oikeuden Los Angelesin läänin nettisivuilla asianumerolla BP108870.



Lisätietoa siitä, kuinka edunvalvontajärjestelmä Yhdysvalloissa on bisnes, joka voi tarjota vastentahtoisen edunvalvonnan avulla työkalut holhotun hyväksikäyttöön:


Muut Musiikkiblogin Britney-julkaisut:



INFO — Sivustomerkinnät


Nimetön, puutteellinen, tai varmistamaton lähde
Julkaisut, keikat, kiertueet
Edunvalvonnan vuosipäivä
Erityisen tärkeä huomio

Päivitetty viimeksi 23.9.2021
Viimeisimmät päivitykset: helmikuu, 2008, elokuu 2008, syyskuu 2021
)







Britney-aikajana
2004-2021


2004


Tammikuu


✩ Britney menee Las Vegasissa spontaanisti naimisiin lapsuudenystävänsä Jason Alexanderin kanssa ilman avioehtoa. Avioparin soittaessa seuraavana aamuna Britneyn äidille, hän sekä Britneyn tiimi kuitenkin alkaa välittömästi painostaa heitä mitätöimään avioliittonsa, ja näin tapahtuukin jo 55 tuntia avioitumisen jälkeen. Britneyn äiti Lynne Spears lentää välittömästi Las Vegasiin, potkii Jason Alexanderin pihalle Britneyn hotellihuoneesta, ja ostaa tyttärelleen lentoliput kotiin. Jason Alexander on myöhemmin kommentoinut Toxic-podcastin haastattelussa kuinka pari itse ei ollut mitenkään suunnitellut liittonsa päättämistä spontaanista avioitumisestaan huolimatta. [Toxic-podcast] [US] [The Daily Mail] [Page Six] [Daily Mail]

  • Jason Alexander kertoo Britneyn tiimin huijanneen häntä painostaessaan häntä allekirjoittamaan mitätöimispaperit, antamalla kuvan, että pari saisi kuitenkin jatkaa suhdettaan ja mennä myöhemmin naimisiin mikäli heistä edelleen tuntui siltä.

  • "Mitätöinti oli hevopaskaa, olin rakastunut häneen. Uskon, että hän tunsi samoin."

  • Kuukausi avioliiton mitätöinnin anomisen jälkeen Britneyn tiimi katkaisee Britneyn puhelinliittymän kokonaan, eikä Jason Alexander pysty enää olemaan yhdessä häneen.

  • Parin avioeroasianajajan tulkinta tapauksesta on tukenut Jason Alexanderin narratiivia.


Kesäkuu


✩ Britney perustaa SJB Revocable Trust -rahaston ja siirtää sinne kaikki varansa turvatakseen tulevaisuutensa, sekä tulevien lastensa taloudellisen tulevaisuuden. Rahaston hallinnoinnin toimipaikaksi määrätään Kalifornia, eikä varoja voi siirtää sieltä toisaalle. Samana päivänä perustetaan myös The Love Shack -rahasto Britneyn kiinteistökauppoja varten. [L.A. Court] [Britney Swat Team]

  • Britney siirtää kaiken omaisuutensa SJB Revocable Trust -rahastoon, sisältäen autot, osakkeet, henkilökohtaiset arvotavarat, kiinteistöt, vaatteet, korut, rahat, taiteen ja yritykset. 

  • Yksi syy, miksi monet rahastot perustetaan, on pitää rahaston varat poissa perintötuomioistuimesta. On mahdollista, että Britneyn rahasto on vuonna 2004 perustettu suojaksi juuri sen kaltaisia oikeudellisia tilanteita varten, jossa Britney on osana nyt.

  • Rahastoilla on vapaasti suomennettuna kolme merkittävää positiota:

    Perustaja (settlor): Luo rahaston, hoitaa sen varoja, voi siirtää sinne varoja, luoda tai muokata rahaston säännöksiä, sekä nimetä uusia valvojia, edunsaajia tai sijoitusneuvonantajia rahastolle. 

    Valvoja (trustee): Valvoo varoja, voi nimetä uusia sijoitusneuvonantajia, sekä jakaa varoja edunvalvojille sovittujen säännösten mukaisesti.

    Edunsaaja (beneficiary): Edunsaajia ovat ne tahot, jotka hyötyvät rahastosta taloudellisesti ja saavat sen varoja käyttöönsä.

  • Perustajan positio on rahastossa ainoa rooli, jossa voi muokata rahaston säännöksiä, mitkä määrittävät kuinka varat liikkuvat ja kuka siitä päättää, mitä tapahtuu mikäli perustaja menehtyy tai todetaan toimintakyvyttömäksi (edunvalvonta), tai ketkä olisivat hänen seuraajiaan mikäli niin kävisi. Tällöin perustajan rooli putoaisi perustajan ennakkoon valitsemille valvojille, joiden kuitenkin tulee noudattaa alkuperäisen perustajan määrittämiä säännöksiä.

  • Britney on rahastonsa perustaja, johtokunnan puheenjohtaja, valvoja, sekä edunsaaja. Rahaston perustamisessa häntä avustaa Ivan Taback, ja Britney jättää tarkat ohjeet sen suhteen miten rahastoa hoidettaisiin mikäli hänelle tapahtuisi jotain. 
    • Mikäli näin kävisi, kolme ihmistä saisivat päätäntävallan rahastosta; hänen veljensä Bryan Spears, Ivan Taback sekä Stacy Smith.


Elokuu


 Vietettyään kesän alkoholivieroituksessa Malibussa, Britneyn isä Jamie Spears muuttaa Kaliforniaan aloittaakseen uuden elämän.


Syyskuu


 Britney menee naimisiin taustatanssijansa Kevin Federlinen kanssa yllätysseremoniassa, jonne vieraat on alunperin kutsuttu juhlimaan kihlajaisia.


Lokakuu


 Britney menee virallisesti oikeuden edessä naimisiin Federlinen kanssa, ja molemmat osapuolet allekirjoittavat avioehtosopimuksen.


 Jamie Spears ostaa Kaliforniasta JJ Chill -smoothieliikkeen sijoittaja Joseph Nejmanin kanssa.


✩ Nimettömät lähteet kertovat Jamie Spearsin luvanneen sijoittajille, että Britney tulee vierailemaan paikan päällä kolme kertaa viikossa mainostaakseen kauppaa. Mediat uutisoivat Britneyn ostaneen liikkeen isälleen, mutta Britney painottaa ettei hänellä ole mitään tekemistä asian kanssa, vaan hänen isänsä on ostanut liikkeen itse. Britney ei pidä siitä, että hänen isänsä rahastaa hänen nimellään. [Female First] [Pop Dirt]


 Britney julkaisee Greatest Hits: My Prerogative -kokoelmalevyn.


 Toxic, Everytime, Outrageous, ja My Prerogative -singlet julkaistaan.






2005


Maaliskuu


✩ Britney vierailee isänsä JJ Chill -liikkeessä uudestaan maaliskuussa 2005, jolloin Jamie Spearsin bisneskumppani Joseph Nejman tiedottaa, että Britney haluaa tehdä töitä heidän smoothieliikkeessään kaksi kertaa viikossa kesän aikana, ja suunnitella sinne tarjoilijan uniformun. [Digital Spy]



Syyskuu


 Britneyn ensimmäinen lapsi Sean Preston syntyy.


 Do somethin' ja Someday (I Will Understand) -singlet julkaistaan.






2006


Tammikuu



 Jamie Spearsin JJ Chill -smoothieliike sulkee ovensa.    


Syyskuu


 Britneyn toinen lapsi Jayden James syntyy.


Marraskuu


✩ Britney jättää avioerohakemuksen Kevin Federlinesta. Hän anoo itselleen parin yhteisten lapsien huoltajuutta, ja Federlinelle tapaamisoikeuksia lapsille. [L.A. Court] [MTV]


✩ Kevin hakee lapsien yksinhuoltajuutta, sekä itselleen elatusapua (Yhdysvalloissa myös puolisolle voidaan maksaa elatusapua). [L.A. Court]






2007


Tammikuu


✩ Britney julkaisee fanisivuillaan kirjeen, jossa jakaa ajatuksiaan mediamylläkästä ympärillään. [Jäljennöslinkki]


✩ Britneyn rakas täti Sandra menehtyy munasarjasyöpään. Sandraa on usein kuvailtu "Britneyn toideksi äidiksi", ja jo lapsena Britney on usein juossut Sandran luo pakoon vanhempiensa rajuja kotiriitoja. [Through The Storm]



Helmikuu


✩ Britney vierailee alle 24 tuntia vieroituskeskuksessa Antiguassa. [Through The Storm]


✩ Britney ajelee hiuksensa, ja siitä uutisoidaan laajasti. Ajaessaan hiuksiaan hän kertoo kuinka ei halua enää kenenkään koskevan hänen hiuksiinsa. Vuotta myöhemmin julkaistussa For The Record -dokumentissa Britney kommentoi, että monet ihmiset ajelevat hiuksensa jatkuvasti ilman että siinä on mitään ihmeellistä, sekä kertoo, kuinka kävi hiukset ajaessaan läpi paljon asioita, joita halusi karistaa harteiltaan, sekä hieman kapinoida. Haastattelijan kysyessä, että miksei Britney kertonut kenellekään  näistä syistä, Britney kertoo ettei kokenut sen olevan juurikaan kenenkään muun asia. [Mirror] [For The Record -dokumentti]


✩ Neljä päivää myöhemmin Britney kirjautuu Promises-vieroituskeskukseen Malibussa. [Today]


 Britney kirjaa itsensä ulos Promises-vieroituskeskuksesta alle vuorokausi sen jälkeen kun on kirjautunut sisään. [People]


 People-lehden nimetön lähde kommentoi, että paparazzit olivat tehneet myös Britneyn vieroituksesta mediasirkuksen, eivätkä ole suostuneet jättämään häntä rauhaan edes vieroituksessa. [People]


✩ Britney haluaa nähdä lapsensa, joten hän ajaa ex-miehensä Federlinen tontin portille ja soittaa ovikelloa, johon kukaan ei kuitenkaan vastaa. Britney ajaa ystävänsä/serkkunsa Allin kanssa läheiselle Jiffy Lube -huoltoasemalle, jossa Alli pyytää paparazzeja jättämään heidät rauhaan. Paparazzit eivät kuitenkaan astu syrjään, jolloin Britney alkaa lyömään paparazzin autoa sateenvarjolla. Tapauksen kuvannut paparazzi myy tapahtumasta saamansa videot ja kuvat, saaden niistä lähes 400 000 dollaria. [Atlantic]


✩ Alli ajaa Britneyn takasin Malibuun Promises -vieroituskeskukseen. [Through The Storm]


✩ Britney on tässä vaiheessa vieraantunut äidistään, eivätkä he ole olleet yhteydessä seitsemään kuukauteen. [Through The Storm]



Maaliskuu


✩ Britney kirjautuu ulos Promises-kuntoutuskeskuksesta läpäistessään heidän kuntoutusohjelmansa. [The Guardian]


✩ Joseph Nejman, Jamie Spearsin JJ Chill -smoothiebaarin bisneskumppani vuosien takaa, saa idean, jonka esittää Jamie Spearsille. Hän on ehtinyt smoothieyritelmän jälkeen työskennellä mm. Googlelle, ja nyt hänellä on visio Britneyn sosiaalisen median kanavien kontrolloimisesta. "Ole oma paparazzisi", hän ideoi ja pian hänet palkataankin hoitamaan Britneyn sosiaalista mediaa. [Taikoo Place]



Huhtikuu


✩ Britney tekee ilmoituksen pitkäaikaisesta manageristaan Larry Rudolphista Kalifornian työsuojeluvaltuutetulle. Larry Rudolph oli Britneyn mukaan pakottanut hänet Promises -kuntoutuskeskukseen sen jälkeen kun Britney biletti joka ilta, poseerasi kameroille vähäpukeisena ja ajoi hiuksensa. Britney ei kuitenkaan myöhemmin aktiivisesti aja enää tapausta eteenpäin, joten sen käsittely lopetetaan vuotta myöhemmin. [California Department Of Industrial Relations] [Page Six]


✩ Britney erottaa pitkäaikaisen managerinsa Larry Rudolphin. Britneyn isä Jamie Spears puolustaa Rudolphia, ja kommentoi ”ettei Britney voi syyttää ketään muuta kuin itseään uransa pilaamisesta ja lastensa huoltajuuden menettämisestä.” Spearsin perhe myös pyytää julkisesti anteeksi Rudolphilta Britneyn antamista lausunnoista. [Page Six]


✩ Britney vastaa isänsä kommentteihin: "Rukoilen isäni puolesta. Meillä ei ole koskaan ollut hyvää suhdetta. On surullista, että kukaan elämässäni olleista miehistä ei osaa ottaa vastaan aitoa naisen rakkautta. Keskityn nyt työhöni ja elämääni.” [Page Six]


 Britneyn nimetön ystävä kommentoi julkisesti, ettei Britneyllä ollut mitään huumeita systeemissään hänen kirjautuessaan sisään Promises-vieroituskeskukseen. Ystävän mukaan Britney oli häpeissään, että hän joutui edes kirjautumaan sisään, sillä hän tiesi kärsivänsä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, eikä huume- tai alkoholiongelmasta. Hän kertoo myös kuinka surullinen Britney on ollut tätinsä hiljattaisesta kuolemasta sekä siitä, ettei ollut ollut tarpeeksi läsnä. Ystävä kertoo Britneyn olleen musertunut ja ajaneen pois hiuksensa solidaarisuudesta tätinsä syöpähoitoja kohtaan. [Page Six]



Heinäkuu


✩ Britney lähettää asianajajalleen sähköpostin koskien Lou Tayloria ja se vuotaa julkisuuteen. Sähköpostissaan hän kuvailee Tayloria hulluksi stalkkeriksi, sekä kertoo olevansa peloissaan siitä, että Lou Taylor tietää hänen osoitteensa ja on lähetellyt hänelle kotiin kirjeitä. Britney kertoo sähköpostissaan, että Lou Taylor hokee Britneyn olevan riivattu, ja että Lou Taylorin pitää tulla tappamaan nämä pahat henget. Britney kertoo ilmaisseensa Taylorille miljoona kertaa, että hänen pitäisi jättää hänet rauhaan; ”mutta nyt hän sanoo, että aikoo vierailla minun humalaisen vitun isäni luona Kentwoodissa. En välitä isästäni, mutta hän voisi helposti löytää äitini ja satuttaa häntä.” [Britneyn vuotanut sähköposti, uutinen ei enää saatavilla] [Twitter]


✩ Britneyn avioero vahvistuu, ex-parin huoltajuus on jaettu. [L.A. Court] [Reuters]



Syyskuu


 Gimme More -single julkaistaan.


 Britney esiintyy MTV Video Music Awardesissa. 


✩ Seuraavana päivänä Britneyn Gimme more -gaalaesitystä pilkataan läpi kaikkien mainstream uutiskanavien, sillä hän on esiintynyt sekavan oloisena. Britneytä kutsutaan lehdissä, radiossa ja televisiossa mm. fiaskoksi, huonoksi strippariksi ja lihavaksi Elvikseksi, hänen kehoaan haukutaan universaalisti.


✩ Julkkisbloggaaja Perez Hilton julkaisee laajalti levinneen arvion keikasta,kirjoittaen: "Fuck you! FUCK YOU!!!!!! We are insulted, offended and disgusted by your "performance" at the VMA's. Are you fucking serious??? [...] You should've just cancelled, bitch.” [Perez Hilton, julkaisu poistettu]



Lokakuu


✩ Britney menettää poikiensa huoltajuuden. Los Angelesin oikeuden asiamies ei kommentoi miksi tai kuinka pitkäksi aikaa Britneyn huoltajuus evätään. [L.A. Court] [NY Times]


✩ Britney julkaisee Blackout-albuminsa.



Marraskuu


 Piece of Me -single julkaistaan.






2008


Tammikuu


✩ Jamie Spearsin asianajajat Geraldine Wyle ja Jeryll Cohen aloittavat keskustelut Jamie Spearsin kanssa tammikuun alussa. Viikkojen ajan he keskustelevat lukuisia kertoja sekä kasvotusten, että puhelimessa, konsultoiden myös puolustusasianajaja Blair Berkiä, jolle Spearsin perhe on tuttu, ja jolla on syvempää tuntemusta edunvalvontajärjestelmästä ja sen historiasta. Lynne Spearsin mukaan salaiset suunnitelmat ovat olleet käynnissä jo kuusi viikkoa ennen Britneyn saattamisesta edunvalvontaan. [Through The Storm] [L.A. Court]

He suunnittelevat edunvalvonnan pystyttämistä Britneylle yhdessä lääkintätiimin, bisnesmanageri Lou Taylorin, sekä muiden perheenjäsenten ja ammattilaisten kanssa. Geraldine Wyle, Jeryll Cohen, sekä kolmas Jamie Spearsin asianajaja, Vivian Thoreen, tekevät laajaa tutkimustyötä ja analyysiä koskien potentiaalisen edunvalvonnan laatimista. [L.A. Court]

Edunvalvontaa suunnittelevissa konfrenssipuheluissa ovat mukana myös Larry Rudolph, Tohtori Betty Wyman, Adam Leber, Gary Stiffleman, Laura Wasser, Vivan Lewitt, Lynne Spears, Jamie Spears, Bryan Spears, ja Kevin Federline. Britneyn pitkäaikainen bisnesmanageri Larry Rudolph kuvailee oikeuden asiakirjoissa kuinka näissä keskusteluissa Britneyn elämässä olevat ihmiset kokoontuivat yhteen keskustelemaan Britneystä ilman agendaa, huolimatta positioistaan ja rooleistaan, suunnittelemaan kuinka olisi hyvä toimia. [L.A. Court]

Britneyn ex-aviomies Kevin Federline tuodaan mukaan keskusteluun tarkoituksena auttaa intervention suunnittelussa ja toimeenpanossa. Larry Rudolph kommentoi lausunnossaan, että alkuperäinen suunnitelma oli jutella Britneylle, kohdata hänet suoraan ja "saada hänet näkemään asiat samalla tavalla kuin kaikki muut ne näkevät." Hän myös kertoo kuinka Federlinen oli tarkoitus olla paikalla lapsien kanssa uhkaamassa Britneytä yksinhuoltajuudella — pitämässä tapaamisoikeutta lapsiin ikään kuin porkkanana Britneylle, jotta hän hakeutuisi oma-aloitteisesti hoitoon. [L.A. Court]


✩ 4. tammikuuta Britney sijoitetaan 5150 psykiatriseen pitoon. [People] [ABC7] [Huff Post]

  • Viranomaiset hälytetään Britneyn kotiin hänen pitkittäessä lapsensa luovuttamista ex-miehelleen oman huoltajuusaikansa päätteeksi.

  • Britney kiidätetään Cedars-Sinai Medical Center -sairaalaan, missä hänet sijoitetaan 72 tunnin psyykkiseen arviointiin.

  • Viranomaiset sanovat, että kiinniotto käynnistyi heidän saadessaan puhelun Britneyn psykiatrilta, mutta kertovat, että operaatiota oli varovaisesti suunniteltu jo pidemmällä aikavälillä.


✩ Kevin Federlinelle myönnetään lapsien täysi huoltajuus. [L.A. Court] [The Guardian]


✩ Britney vapautetaan 72 tunnin pidosta vain 24 tunnin jälkeen lääkäreiden todetessa, että hän ei ole uhka itselleen tai muille. [Rolling Stone]


✩ 31. tammikuuta Britney sijoitetaan uudestaan 5150 psykiatriseen pitoon. [Through The Storm] [MTV] [ABC7] [Huff Post]

  • Pidätyksen ovat suunnitelleet ja organisoineet yhdessä Britneyn perhe ja ystävät, hänen psykiatrinsa, sekä Los Angelesin poliisi.

  • 1:08 yöllä Los Angelesin poliisi tiedottaa yksiköilleen radiopuhelimella Britneyn kiinnioton tapahtuvan, mutta poliisi ei viittaa häneen suoraan nimellä, vaan radiopuhelimissa käytetään koodikieltä viitateen häneen "pakettina."

  • Los Angelesin poliisihelikopteri kiertää Britneyn talon ympärillä varmistaakseen ettei Britney poistu kotoaan ennen pidätystä.

  • Kymmenet poliisit ryntäävät yöllä Britneyn kotiin ilmoittaen, että ovat saapuneet ottamaan hänet kiinni. Uusi 5150-pidätys suoritetaan, ja hänet viedään poliisisaattueessa paparazzien jahtaamana UCLA Medical Center -sairaalaan ympärivuorokautiseen psykiatriseen tarkkailuun. 
    • Saattueessa on 12 moottoripyöräpoliisia, kaksi poliisiautoa, ja yksi poliisihelikopteri. Ambulanssin ympäröimä saattue on arviolta jalkapallokentän kokoinen. 

  • Mediat ovat saaneet jo etukäteen tiedon siitä, että Britney tullaan pian pidättämään, ja heidän helikopterinsa ja autonsa ovat ympäröineet Britneyn tontin jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä.

  • Myöhemmin Los Angelesin poliisipäällikkö William Bratton kommentoi haastattelussa: "Mitä me tarvitsemme, on Britney Spearsin pysyvän kotona sen sijaan, että hän tallustelee ympäri kaupunkia. Se ratkaisisi ongelman. [...] Tässä kaupungissa on lukuisia nuoria naisia ja miehiä, jotka tekevät idiootin itsestään ja vaativat minun resurssejani, sekä median resursseja, jotka voisivat paljon mieluummin uutisoida kunnon tarinoista kuin näistä tyhjäpäistä, jotka kulkevat ympäriinsä. Selkeästi jotkut näistä hahmoista ovat niin paparazzien suosiossa, että he tarvitsevat palveluita. Eivät poliisin palveluita, vaan psykiatrisia palveluita."


✩ Britneyn ollessa sairaalassa, hänen etäinen isänsä Jamie Spears hakee perintötuomioistuimessa Britneyn edunvalvojaksi lomakkeella, jossa erikseen mainitaan, että sitä ei ole tarkoitettu pysyvän edunvalvonnan laatimiseen. Kyseessä on siis tilapäinen edunvalvonta, ja hakemukseen kirjataan syyksi dementia.  Asiantuntijan arviointi Britneyn kapasiteetista ja tilasta luvataan toimittaa oikeudelle ennen oikeuden istuntoa. Hakemukseen kirjataan, että Britney ei ole kykeneväinen pitämään huolta fyysisestä terveydestään, syömisestään, vaatetuksestaan, tai asumisestaan. [L.A. Court]

  • Kalifornian osavaltiossa on kolme erilaista edunvalvontatyyppiä: [Kalifornian korkein oikeus]

    Perintötuomioistuimen edunvalvonta, jossa tuomari määrää toisen aikuisen ottaman vastuun ihmisestä ja hänen varoistaan. (Britneyn edunvalvonta on tätä tyyppiä.)
    Britneyn edunvalvonnan syyksi kirjattu dementia oikeuttaa automaattisesti juuri tähän perintötuomioistuimen edunvalvontaan.

    LPS-edunvalvonta, eli ns. "mielenterveysedunvalvonta", joka on tarkoitettu mielenterveysdiagnooseja sairastavien edunvalvontaan.
    Yleisimpiä LPS-edunvalvontaan johtavia diagnooseja ovat mm. OCD, masennus, bipolaarinen mielialahäiriö, sekä skitsofrenia.

    Rajattu edunvalvonta
    , joka antaa vastuutetulle ihmiselle tiettyjä oikeuksia pitää huolta toisesta aikuisesta, jolla on kehityshäiriöitä.
    Yleensä henkilö täyttää rajatun edunvalvonnan määreet esimerkiksi jos hänen ÄO:nsa on alle 70, tai hänellä on autismidiagnoosi, ja hän pystyy edelleen tekemään monia asioita itse, vaikka tarvitseekin hieman apua.



Helmikuu


✩ Jamie Spearsin asianajaja hakee oikeudelta määräystä ohittaa edunvalvonnan asettamiseen kuuluva ilmoitusaika; normaalisti edunvalvonnan alle ehdotettua henkilöä pitää informoida edunvalvonnan oikeuskäsittelyistä viisi päivää ennen toimeenpanevaa istuntoa, mutta Jamie Spearsin asianajaja anoo oikeudelta lupaa siihen, ettei Britneylle tarvitsisi ilmoittaa asiasta. Anomuksessa perustellaan, että Britney tai hänen omaisuutensa voisi kärsiä mikäli hänelle myönnetään tavallinen viiden päivän varoitusaika. [L.A. Court]


✩ Tuomari Reva Goetz määrää Britneyn väliaikaiseen edunvalvontaan muutamaksi päiväksi. [L.A. Court]

  • Määrätty edunvalvonta on voimassa 1.2. - 4.2.2008

  • Jamie Spearsista tulee sekä Britneyn henkilökohtaisten asioiden, että varojen edunvalvoja.

  • Asianajaja Andrew Walletista tulee Jamien kanssa oikeuden määräämä yhteinen edunvalvoja Britneyn varoille.

  • Samuel Inghamista tulee Britneyn oikeuden määräämä asianajaja.

  • Britneytä ei olla kuultu kertaakaan oikeudessa. Hän on edelleen sairaalassa, eikä häntä ole edunvalvonnan astuessa voimaan vielä informoitu asiasta.


✩ Jamie Spears yrittää saada ammattilaisen laatimaan virallista arviointia Britneyn kapasiteetista oikeudelle (medical capacity declaration). Hän ottaa yhteyttä lääkäri James Longiin, johon Britneyllä on ollut hoitosuhde jo 2007, ja pyytää häntä laatimaan oikeutta varten arvioinnin Britneyn vajaasta kapasiteetista. Long kieltäytyy myöntämästä kyseistä arviointia, tai keskustelemaan Jamie Spearsin asianajajan kanssa asiasta enempää. [L.A. Court]


✩ Britney on saanut tiedon edunvalvontansa seuraavasta käsittelypäivästä oikeudessa, ja palkkaa Loeb&Loeb-lakifirman asianajajan Adam Streisandin haastamaan edunvalvontansa. [L.A. Court]


✩ Jamie Spears löytää J. Edward Sparin, geriatrian erikoislääkärin, jonka palkkaa suorittamaan virallista arviointia Britneyn kapasiteetista (medical capacity declaration). Spar määrittää, ettei Britneyllä ei ole kapasiteettia valita edustajaansa eikä näin ollen palkata Streisandia. Britney menettää oikeuden valita oma asianajajansa edunvalvonnassaan. [L.A. Court] [Netflix]

  • Lääkäri Sparin laatima kapasiteettiarvio kattaa väliaikaisen edunvalvonnan, eikä sitä voi käyttää pidemmällä tähtäimellä.

  • Netflixin vuoden 2021 Britney vs. Spears -dokumentissa nähdään Spar kommentoimassa, ettei hän aio myöntää, että häntä olisi koskaan tuotu mukaan arvioimaan Britney Spearsia.


✩ Asianajaja Adam Streisand saapuu oikeuteen edustamaan Britneytä, mutta tuomari Reva Goetz toteaa tohtori Sparin arvioinnin perusteella, ettei Britneyllä ole kapasiteettia palkata Streisandia. Samalla oikeus myöntää myös lähestymiskiellon Britneyn ex-manageria Sam Lutfia vastaan. [L.A. Court] [730]

  • Ennen Streisandin poistamista oikeussalista, hän kertoo Britneyn olevan hyvin vahvasti sitä vastaan, että hänen isänsä Jamie Spears toimisi hänen varojensa edunvalvojana. Hän pyytää tuomaria nimeämään Norther Trust Bank -pankin, sekä Britneyn bisnesmanagerin Howard Grossmanin Britneyn varojen edunvalvojiksi.


✩ Tuomari Reva Goetz muuttaa Britneyn muutaman päivän edunvalvonnan jatkumaan väliaikaisena edunvalvontana toistaiseksi voimassa olevaksi. [L.A. Court]


✩ Britney vapautetaan 5150-pidostaan, vapautuessaan hän ajaa poikaystävänsä Adnan Ghalibin kanssa tapaamaan aiemmin valitsemaansa asianajajaa Adam Streisandia, samalla kun mediat ja paparazzit seuraavat häntä sairaalasta autoilla ja helikoptereilla. [People]


✩ Jamie Spearsin asianajajat laativat oikeusasiakirjat erottaakseen Britneyn bisnesmanagerin Howard Grossmanin sen vuoksi, että hän oli sopinut Britneylle tapaamisen asianajajan kanssa, sekä toimittanut hänelle auton, jolla hän pääsi tapaamaan asianajajaansa vapauduttuaan sairaalasta. [CTV News]


✩ Britney yrittää uudestaan palkata asianajaja Jon Eardleyn, joka kertoo Britneyn palkanneen hänet heidän puhuessaan puhelimessa, kunnes joku taisteli puhelimen pois Britneyn käsistä. Oikeuden asiakirjoissa Eardley kommentoi, kuinka "Herra Spears on nyt muuttanut hänen (Britney) taloonsa ja ottanut kontrollin hänen taloudestaan sekä fyysisestä huoltajuudestaan, kaikki ilman yhtäkään kuulemista, jossa Neiti Spears olisi ollut itse paikalla.” Eardley lisää myös kuinka Britney ei ole koskaan ollut hyvissä väleissä isänsä kanssa, ja kertoo olevansa huolissaan Britneyn fyysisestä ja emotionaalisesta turvallisuudessa näissä olosuhteissa. [Hollywood Reporter


✩ Asianajaja Jon Eardley jättää Yhdysvaltojen piirikunnan oikeuteen anomuksen edunvalvonnan riitauttamisesta (civil action). Siinä hän kertoo kuinka Britneyltä on viety oikeudet vapaasti assosioida ystäviensä kanssa, soittaa tai vastaanottaa puheluita, operoida ajoneuvoa, tai päästä käsiksi omiin varoihinsa. [Justia]


✩ Eardley myös kommentoi, että Britneyltä on viety hänen Yhdysvaltojen perustustlakiin perustuvat kansalaisoikeutensa. [People]


✩ Yksi Jamie Spearsin asianajajista jättää oikeuteen valituksen, jossa vastustaa Britneyn asian nostamista perintötuomioistuimesta piirikunnan oikeuteen. [Hollywood Reporter]


✩ Yhdysvaltojen piirikunnan oikeuden tuomari Philip Gutierrez palauttaa Britneyn tapauksen takaisin perintötuomioistuimeen sillä perusteella, että Eardleyllä ei ole auktoriteettia viedä asiaa Yhdysvaltojen piirikunnan oikeuteen sen vuoksi, ettei Britneyllä ole valtuuksia palkata häntä omaksi asianajajakseen. [People]


✩ Asianajaja Jon Eardleyn edustaja Michael Sands kommentoi Britneyn tulevan ryöstetyksi edunvalvonnassaan. Sands kertoo, että Britneyn tapausta koskevissa varkauksissa on kyse laajemman skaalan ryöstöstä, joka sisältää järjestäytynyttä rikollisuutta, petoksia ja rahanpesua. Hänen mukaansa ryöstäminen on alkanut jo ennen edunvalvontaa, ja jatkuu edelleen. Sandsin mukaan käynnissä on jo tutkinta, mutta hän ei kerro asiasta enempää. Hän kuitenkin lisää, että tutkinnan seurauksena hänen toimistolleen on murtauduttu, ja tärkeitä dokumentteja on varastettu ja/tai poistettu hänen tietokoneeltaan. "Henkiä on uhattu, ihmisiä pelotellaan. Se on terrorismia. En halua tehdä mitään syytöksiä, mutta puhumme Britney Spearsin taloudellisesta raiskaamisesta.” [MTV]


✩ Kun Britney asetetaan edunvalvontaan, myös hänen aiemmin perustamansa SJB Revocable Trust -rahaston (missä on valtaosa Britneyn miljoonaomaisuudesta) väliaikainen päätäntävalta siirtyy Britneyn aiemmin valitsemille valvojille, sillä hän menettää itse edunvalvonnan myötä automaattisesti paikkansa rahaston perustajana. [L.A. Court]

  • Stacy Smith perääntyy roolistaan, jättäen Bryan Spearsin ja Ivan Tabackin vastuuseen Britneyn rahastosta, toimien yhteistyössä sen valvojina jatkossa. 

  • Oikeusasiakirjojen kuluraportit näyttävät rahastossa nostoja samalta kuulta kun edunvalvonta on määrätty voimaan. Pelkästään tulevan vuoden 2009 aikana rahastosta nostetaan 3,9 miljoonaa dollaria. 
    • 2009 on ainoa vuosi, jonka ajalta rahaston vastaavat tiedot ovat saatavilla. 

  • Koska rahastoja ei ole tarkoitus käsitellä lainkaan perintötuomioistuimessa, jossa Britneyn edunvalvontaa käsitellään, ei itse edunvalvonnalla ole juurikaan näennäisesti varoja, sillä Britney on aiemmin siirtänyt kaikki varansa rahastoonsa.

  • Tuoreet Britneyn varojen edunvalvojat Jamie Spears ja Andrew Wallet hyödyntävät edunvalvonnassa kuitenkin Britneyn rahastoja ja varoja, ja siirtävät Love Shack Trust -rahaston varat (50 000 dollaria), osan SJB Revocable Trust -rahaston varoista (n. 3,9 miljoonaa dollaria), sekä muutamia Britneyn yrityksiä (n. 5,8 miljoonaa dollaria) edunvalvonnan alle, nostaen edunvalvonnan varallisuuden arvoa välittömästi n. 9 miljoonalla dollarilla.

    • Nämä nostot perustellaan oikeudelle lainoina, jotka on tarkoitettu palautettavaksi sinne mistä ne on otettukin, ja oikeus myöntää luvan, ettei niiden siirtämiseen siksi tarvitse hakea sellaisia lupia mitä normaalisti kuuluisi. 



Maaliskuu


 Break the Ice -single julkaistaan.


✩ Jon Eardley jättää oikeudelle vetoomuksen uudestaan Britneyn edunvalvonnan haastamisesta. [Reuters]


✩ Maaliskuussa Andrew Wallet ja Jamie Spears siirtävät pysyvästi Britneyn Britney Touring, Inc. -yrityksen kokonaan edunvalvonnan alle, perustellen oikeudelle, että olisi Britneyn parhaiden intressien mukaista, että hänen edunvalvojansa omistaisivat kyseisen yrityksen. [L.A. Court]

Vaikka Britneyn edunvalvonnan ei olla vielä viestitty olevan pitkäaikainen ratkaisu Britneylle, edunvalvontatiimi on kuitenkin jo ryhtynyt Britneyn varojen kanssa mittaviin toimiin koskien myös tulevaisuutta. Heti edunvalvonnan startatessa Jamie Spears ja Andrew Wallet alkavat vain muutaman kuukauden kuluessa luoda uusia yrityksiä toimimaan edunvalvonnan alla, ja vastaisesti vuodesta 2010 alkaen he hiljalleen lakkauttavat yksi kerrallaan Britneyn alkuperäiset yritykset, jotka hän on aiemmin siirtänyt turvaan rahastonsa alle. 

BBS Entertainment, Inc. -yrityksen sekä Coastal Operative LLC -yrityksen Britney on itse sulkenut aiemmin, mutta kaikki muut alta löytyvän listan yritykset Britneyn edunvalvontatiimi on lakkauttanut vuosien kuluessa, lukuunottamatta neljää rahaston alla toimivaa yritystä sekä niiden sivuhaaraa, jotka ovat edelleen toiminnassa, mutta edunvalvontatiimin käsissä. Myös muutama edunvalvontatiimin alla toimiva yritys on lakkautettu vuosien kuluessa, lähinnä koska ne ovat koskeneet yksittäisten kiertueiden pyörittämistä, tai niiden toiminta on korvattu uudella yrityksellä. 

Katso alta lista yrityksistä, yliviivatut yritykset on lakkautettu edunvalvontatiimin toimesta:



Britneyn rahaston omistamat yritykset:


  • Britney Touring, Inc. (LA) -1998  → siirtyi edunvalvontatiimille
  • Britney Brands, Inc. (LA) - 1999
  • Britney Films, LTD (LA) - 2000
  • One More Time Music, Inc. (LA) - 2000
  • Bridgmore Timber, LLC (LA) - 2000
  • Britney Television, LLC (LA) - 2000
  • Britney On-Line, Inc. (LA) - 2001
  • B & L Music, INC (NY) - 2001
  • The Britney Spears Foundation (NY) - 2001
  • Britney Films LTD (CA) - Branch - 2001
  • BBS Entertainment, Inc. (NY) - 2001
  • Parklane Productions, LLC (NY) - 2001
  • Coastal Operatives LLC (CA) - 2001
  • Britney Management Corp (NY) - 2002
  • Britney Brands, Inc. (NY) - Branch - 2003
  • One More Time Music, Inc. (NY) - Branch - 2003
  • Britney Touring, Inc. (NY) - Branch - 2003
  • The Britney Spears Foundation Camp for the Performing Arts, LLC (DE) - 2003
  • Vista Peace Productions, LLC (DE) - 2004
  • Britney Touring, Inc. (FL) - Branch - 2004
  • Fairy Zone Productions, Inc. (DE) - 2005
  • Britney Brands, Inc. (CA) - Branch - 2005
  • Fairy Zone Productions, Inc. (CA) - Branch - 2005
  • Britney Touring, Inc. (CA) - Branch - 2005


Edunvalvontatiimin omistamat yritykset


  • Denali Merch, Inc. (DE) - 2008
  • Brandcasting Unlimited, LLC (DE) - 2008
  • Spears King Pole, Inc. (DE) - 2008
  • Brandcasting Unlimited, LLC (CA) - Branch - 2008
  • White Transport, LLC (CA) - 2009
  • Domestic Relations, LLC (DE) - 2009
  • Domestic Relations, LLC (CA) - 2009
  • Lancer Partners, LP (DE) - 2010
  • Magnolia Publishing, Inc. (CA) - 2010
  • Miss Britney Recording, Inc. (CA) - 2010
  • Shiloh Standing, Inc. (CA) - 2010
  • Till The World Ends, Inc. (CA) - 2011
  • Till The World Ends, Inc. (NC) - Branch - 2011
  • Cookin' Cruzin' & Chaos, LLC (LA) -2012
  • Atara Tours, Inc. (NV) - 2018
  • J. Squared Productions, LLC (NV) - 2018
  • Bellatori Tours, Inc. (NV) - 2018
  • Baby One More Mark, LLC (DE) - 2018
  • Turnip Green, LLC (LA) - 2019


✩ Britney Spearsin veli Bryan Spears anoo oikeudelta, ettei edunvalvonnan kontrolli yltäisi enää lainkaan Britneyn SJB Revocable Trust -rahastoon, Britneyn suurimpaan miljoonarahastoon. Myöhemmin, vuodesta 2009 eteenpäin kaikissa Britneyn edunvalvonnan kirjanpidoissa onkin maininta siitä, että Britneyllä on merkittävästi omaisuutta erinäisissä rahastoissa, jotka eivät kuulu tähän edunvalvontaan. Näiden rahastojen tapahtumia ei täten tarvitse myöskään raportoida oikeudelle koskien Britneyn edunvalvontaa. [People]


✩ Kolmen tuomarin paneeli hylkää piirikunnan oikeudessa asianajaja Jon Eardleyn anomuksen Britneyn edunvalvonnan riitauttamisesta, sillä väliaikaisiin edunvalvontoihin nimenomaan ei voi jättää vetoomuksia. Samalla paneeli ilmoittaa, että mikäli Eardley vielä jatkaisi Britneyn edunvalvonnan haastamista, siitä seuraisi sanktioita, sillä Britneyllä ei ole oikeutta palkata häntä omaksi asianajajakseen. [Reuters] [JUSTIA]


 Britney esiintyy How I Met Your Mother -sarjassa.


✩ Edunvalvontatiimi palkkaa uudestaan Larry Rudolphin Britneyn bisnesmanageriksi. [Lähde poistettu]


✩ Jamie Spearsin vanha JJ Chill -smoothieliikkeen bisnespartneri Joseph Nejman auttaa Jamie Spearsia perustamaan Brandcasting Unlimited -yrityksen kuukausi sen jälkeen kun Britney on asetettu edunvalvonnan alle. Nejman toimii yrityksen toimitusjohtajana, ja on vastuussa Britneyn digitaalisesta bisneksestä ja strategiasta. Yritys myy eksklusiivisia kuvia Britneystä medialle käytettäväksi. [General Assembly] [Kopio oikeusasiakirjasta]

  • Lou Taylor on listattu yrityksen "rekisteröidyksi agentiksi." [Lähde]



Elokuu


✩ Los Angelesin kaupungin poliisipäällikkö William Bratton kommentoi KNBC TV:ssä, että "siitä lähtien kun Britney alkoi pukea enemmän päälleen ja käyttäytymään, Paris poistui kaupungista eikä enää haittaa ketään, luojalle kiitos, ja Lindsay Lohan muuttui lesboksi, meillä ei ole kaupungissa enää niin paljon ongelmia." Bratton naureskelee suunnitteilla oleville paparazzilaeille, jotka tarjoaisivat julkkiksille enemmän yksityisyyttä paparazzeilta, ja kertoo pitävänsä niitä tarpeettomana farssina, sillä "jos ne ihmiset, jotka paparazzeja viehättävät vain lähtökohtaisesti käyttäytyisivät, niin se ratkaisi n. 90% ongelmasta." [KNBC TV] [Advocate]



Syyskuu


✩ Britneyn For The Record -dokumentin kuvaukset alkavat. [Wikipedia] [For The Record -dokumentti]


✩ Britney osallistuu MTV Video Music Awardseihin voittaen Piece Of Me -videostaan kolme ensimmäistä kuumies-palkintoaan kategorioissa vuoden video, paras naisartistin video, sekä paras popvideo. [Wikipedia]


✩ Lynne Spears julkaisee kirjansa Through The Storm: A Real Story of Fame and Family in a Tabloid World. Kirjassaan Lynne kertoo lisää Britneyn lapsuuden vaikeista ajoista: Jamie Spearsin alkoholismista, arvaamattomasta käytöksestä, pettämisestä, verbaalisesta väkivallasta ja kaatuneista taloudellisista yritelmistä. Kirjassaan Lynne kritisoi myös vahvasti Britneyn entistä bisnesmanageria Sam Lutfia, sekä kertoo hänen verbaalisesta väkivallastaan Britneytä kohtaan. Kirjassaan hän myös kiittää Lou Tayloria siitä, että hän ”uskoi Lynnella olevan tarina kerrottavanaan, sekä oli tarpeeksi uskoa saada se toteutumaan.” [Through The Storm]



Lokakuu


✩ Womanizer -single julkaistaan.


✩ National Enquirer -lehti raportoi, että Lou Taylor edustaa sekä Britneyn siskoa Jamie Lynn Spearsia, että äitiä Lynne Spearsia. [Lähde poistettu]


✩ Tuomari Reva Goetz muuttaa Britneyn väliaikaisen edunvalvonnan pysyväksi. Väliaikaisen edunvalvonnan oli ollut määrä raueta joulukuussa. Päätös tekee edunvalvonnasta täten elinikäisen, ellei  sen päättymistä erikseen anota. [L.A. Court] [Today]



Marraskuu


✩ Britneyn For The Record -dokumentti saa ensiesityksensä MTV-kanavalla televisiossa. Siinä Britney kertoo kuinka hänen elämässään ei ole iloa ja intohimoa, sekä olevansa surullinen, ja ettei koskaan halunnut kokea oloaan vangiksi.

  • “There’s no excitement, there’s no passion. I have really good days, and then I have bad days. Even when you go to jail, y’know, there’s the time when you’re gonna get out. But in this situation, it’s never ending. It’s just like Groundhog Day every day. I think it’s too in control.” […] “If I wasn’t under the restraints I’m under, I’d feel so liberated. When I tell them the way I feel, it’s like they hear but they’re really not listening. If you do something wrong in your work, you can move on, but I’m having to pay for a long time. I never wanted to become one of those prisoner people. I always wanted to feel free. I think I’ve learnt my lesson now and enough is enough. I’m sad.”

  • Vapaa suomennos: "Ei ole intoa, ei ole intohimoa. Minulla on tosi hyviä päiviä, ja sitten on huonoja päivä. Jopa kun joudut vankilaan, tiedätkö, tulee olemaan aika, kun pääset sieltä pois. Mutta tämä minun tilanteeni, se ei lopu koskaan. Se on kuin Päiväni Murmelina, joka päivä. Siinä on liikaa kontrollia. [...] Jos minua ei olisi kahlittu tällä tavalla, tuntisin oloni niin vapautuneeksi. Kun kerron heille miltä minusta tuntuu, se on kuin he kuulisivat minua, mutta eivät oikeasti kuuntele. Jos teet jotain väärin työssäsi, voit vain jatkaa elämääsi, mutta minun täytyy maksaa siitä hyvin pitkään. En koskaan halunnut tulla yhdeksi niistä vanki-ihmisistä. Halusin aina tuntea oloni vapaaksi. Olen mielestäni oppinut läksyni, ja tarpeeksi on tarpeeksi. Olen surullinen."

  • Haastattelussa Britney myös kertoo, että hän on viimeksi tuntenut olonsa vapaaksi, kun sai vielä ajella paljon autollaan. [For The Record -dokumentti]



Joulukuu


✩ Circus-single julkaistaan.


✩ Britneyn Circus-albumi julkaistaan.


✩ Edunvalvontatiimin palkkaama bisnesmanageri Larry Rudolph myöntää haastattelusta ettei saa puhua julkisesti edunvalvontajärjestelyistä. [Rolling Stone]


✩ Tuomari myöntää yli 1,5 miljoonan maksut eri tahoille, jotka ovat avustaneet edunvalvonnan pyörittämisessä (asianajajat, Jamie Spears, Bryan Spears). [NBC4]


✩ Britneyn Circus-kiertueen ohjaaja ja pääkoreografi korvataan Jamie Kingillä. [Rolling Stone]






2009


Tammikuu


✩ Britneyn entinen manageri Johnny Wright kritisoi julkisesti sitä kuinka Spearsin perhe on painostanut Britneyn comebackia. [OK!]

  • "A comeback is not what I wish for Britney. What I wish for her is to settle down and find real happiness. All her essential relationships have been torn apart. She's been divorced twice, she doesn't have custody of her kids, she's being pushed back into being a money machine. I want her to be happy in her heart, then go back to the business because she wants to, not because people are convincing her she has to, or that it would be good therapy for her. It's too soon for her to be a part of a manufactured machine that is pushing her to have to be a success. It was very telling when I found out Wade and Andre were no longer with the tour. They helped create the best tours we ever had with Britney. Wade is a really good influence and understands her. When I heard he was no longer involved, I knew there was a problem, and it is probably just the beginning of more problems to come.” […] ”Now it should be about spending time with her kids. That's where she'll bring herself back to herself. But she's gearing up for much more time away from them while on the road. Even if she's gone for a month, the growth of those boys during that period is significant. She won't see that and will really miss that. Those are moments she's not going to get back.”

  • Vapaa suomennos: "Comeback ei ole mitä minä toivon Britneylle. Minä toivon hänelle, että hän asettuisi aloilleen ja löytäisi oikean onnen. Kaikki hänen olennaiset ihmissuhteensa on revitty kappaleiksi. Hän on käynyt läpi avioeron kahdesti, hänellä ei ole lastensa huoltajuutta, hänet on työnnetty takaisin olemaan pelkkä rahantekokone. Minä haluan hänen olevan onnellinen sydämessään, ja sitten menevän takaisin bisneksen pariin koska hän haluaa niin, eikä siksi, että ihmiset vakuuttavat hänet siitä, että hänen täytyy tehdä niin, tai että se olisi hyvää terapiaa hänelle. On liian aikaista hänelle olla osa tätä keinotekoista konetta, joka työntää häntä olemaan menestynyt pakon edessä. Oli hyvin kertovaa kun sain tietää, että Wade ja Andre eivät olleet enää mukana kiertueella. He auttoivat luomaan parhaat kiertueet mitä meillä koskaan oli Britneyn kanssa. Wadella on todella hyvä vaikutus häneen ja hän ymmärtää Britneytä. Kun kuulin ettei hän ole enää mukana, tiesin että meillä on ongelma, ja se on varmasti vain yksi monista tulevista ongelmista." [...] "Nyt pitäisi keskittyä siihen, että hän saa viettää aikaa lapsiensa kanssa, sillä tavalla hän palautuisi takaisin omaksi itsekseen. Mutta hän on jatkuvasti poissa heidän luotaan ollessaan tien päällä, ja vaikka hän olisikin poissa vain kuukauden, pojat ehtivät kasvaa sinä aikana merkittävästi. Britney ei tule näkemään sitä, ja tulee kaipaamaan sitä. Hän ei tule saamaan niitä hetkiä takaisin."


✩ Britneylle salakuljetetaan kuntosalin saunassa prepaid-puhelin, ja hän jättää vastaajaviestin kahdelta aamuyöllä ex-managerilleen Sam Lutfille, jotta hän voisi välittää viestin eteenpäin oikeudelle. [The New Yorker] [Audio]

  • "Hei, tässä on Britney Spears. On sunnuntai, 18. päivä. Tiedoksesi, minä haluan pois tästä edunvalvonnasta. Minua on kiristetty lapsieni tapaamisoikeudella edunvalvontatiimin toimesta. Minulta on poistettu, rajoitettu, ja riisuttu kansalaisoikeuteni, ja vaadin Kalifornian osavaltiota arvioimaan tämän tapauksen, koska minusta tuntuu, että se on laiton. Heippa."


✩ Britney jättää vastaajaviestin ex-managerilleen Sam Lutfille, jotta hän voisi välittää viestin eteenpäin oikeudelle. [Rolling Stone] [Audio] [Today]

  • "Hei, nimeni on Britney Spears. Minä soitin sinulle aikaisemmin. Soitan uudestaan koska halusin vain painottaa, että edunvalvonnan päättämisen yhteydessä isäni on uhkaillut minua lukuisia kertoja, että hän, tiedättekö, vie minun lapseni minulta. Halusin vain varmistaa, että kaikki sujuu hyvin tässä prosessissa, että te hoidatte varmasti kaiken, ja että huoltajuusoikeuteni ja aikani lapsieni kanssa pysyy samana. Siinä kaikki, heippa."


✩ Britney harjoittelee tulevalle Circus-kiertueelle.


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut vuoden.


✩ Jamie Spearsin aiemman JJ Chill -smoothieliikkeen bisnespartneri, nykyinen Britneyn somemanageri Joseph Nejman lähettää vanhalle opiskelijakaverilleen sähköpostin, jossa etsii työntekijää hoitamaan Britneyn mediaa. Työkuvauksessa hän kuvailee kuinka Britneyn "2.0 somemanageri" tulisi myös vastailemaan faneille, mikä käynnistää mediamylläkän, jossa mm. Britneytä syytetään siitä, ettei hän kirjota omia twiittejään. [MTV]

  • Tapahtumien seurauksena edunvalvontatiimi antaa potkut Jamie Spearsin pitkäaikaiselle bisneskumppanille Joseph Nejmanille "epäpätevyyden" vuoksi, ja alkaa etsiä uutta somemanageria. Nykyään Britneyn somemanagerina työskentelee CrowdSurfin Cassie Petrey. [Gawker] [Forbes]

  • Britneyn tiimi käyttää edelleen Brandcasting Unlimited -yritystä tuottaakseen itselleen rahaa. Yritys on ollut vastuussa mm. Britneyn ...Baby One More Time -albumin juhlajulkaisusta, sekä Britneyn American Dream -pelistä.

  • Huolimatta siitä, että Britney tällä hetkellä puhuu oikeudessa siitä kuinka hän haluaisi isänsä ja tiiminsä joutuvan vankilaan edunvalvontansa hyväksikäytöstä, Brandcasting Unlimited tuottaa siis edelleen jatkuvasti suoraan rahaa hänen isälleen ja tiimilleen myös edunvalvonnan ulkopuolella.



Helmikuu


 Britney jättää vastaajaviestin ex-managerilleen Sam Lutfille, jotta hän voisi välittää viestin eteenpäin oikeudelle. Puhelun transkriptiosta toimitetaan kopio jokaiselle Britneyn tapauksen asianajajalle. [Audio]

  • "Minä, Britney Spears, haluan John Eardleyn edustavan minua ja päättävän tämän edunvalvonnan. Olen selväjärkinen sekä mieleltäni, että keholtani. En halua edunvalvojaa, minua pidetään vasten tahtoani. En voi harjoittaa kansalaisoikeuksiani, en voi osallistua huoltajuusoikeudenkäyntiini, uskon, että minun kansalaisoikeuksiani rikotaan."


✩ Asianajaja Jon Eardley lähestyy Britneytä kirjeellä, jossa hän ilmaisee halunsa varmistaa, että Britney tietää, että hänen kansalaisoikeuksiaan on rikottu. [L.A. Court] [NME]

  • “Please recognize that aside from some anxiety and depression, which are totally normal under these circumstances, there is nothing wrong with you. But that the court system routinely engages in character assassination to conceal its internal bias and to break you down… What they ultimately want is to get you into a conservatorship; at that point, your freedom will be denied, giving them the full opportunity to steal all of your money and to deny you any access to your children.”

  • Vapaa suomennos: "Pyydän, että tunnistat, että huolimatta ahdistuksesta ja masennuksesta, mitkä ovat täysin normaaleja tunteita näissä olosuhteissa, sinussa ei ole mitään vikaa. Tämä oikeusjärjestelmä rutiininomaisesti romuttaa ihmisen julkisen persoonan peittääkseen sisäisen puolueellisuutensa ja rikkoakseen sinut... Mitä he viime kädessä haluavat, on saada sinut edunvalvonnan alle; siinä vaiheessa sinun vapautesi viedään, mikä antaa heille täyden mahdollisuuden varastaa kaikki rahasi, ja kieltää sinulta kaiken pääsyn lapsiesi luo."


✩ Useat ihmiset todistavat oikeuden asiakirjoissa, että Lynne Spears on kirjassaan esittänyt valheellisia väittämiä Sam Lutfista. Kirjassaan Lynne kirjoittaa mm. että Lutfi olisi huumannut Britneyn, tehnyt hänen autoistaan käyttökelvottomia niin, ettei Britney voisi poistua, heittänyt pois kaikki Britneyn puhelimien laturit sekä leikannut lankapuhelinlinjat poikki Britneyn kotoa. Kaikki asiakirjan henkilöt todistavat kirjallisesti tätä vastaan. [L.A. Court]

  • Britneytä deittaillut Adnan Ghalib kertoo lausunnossaan olleensa vastahakoinen antamaan mitään haastatteluja parin suhteesta sen paljastuttua julkisuuteen Britneyn ollessa sairaalassa. Kuitenkin pian Britneyn vapauduttua Lynne Spears oli soittanut Ghalibille ohjeistaen, että hänen tulisi antaa julkisuuteen haastattelu, jossa hän kertoo, että Britneyllä on kaikki hyvin eikä hän ole alkoholisti tai käytä huumeita, vaan kaikki Britneytä kohtaan osoitetut syytökset on aiheuttanut Sam Lufti. Muutamia viikkoja myöhemmin Ghalib olikin antanut julkisuuteen haastattelun, mutta ei syyttänytkään Britneyn ongelmista Luftia, sillä hänellä ei ollut mitään tietoa tai syytä uskoa, että Lynnen syytökset Luftista olisivat totta. Samalla Ghalib nosti lausunnossaan esiin myös muita kirjassa esitettyjä syytöksiä Lutfista, mitä hän ei pitänyt totena.

  • Asiakirjoissa todistaa myös Britneyn etäinen serkku Alli Sims, joka oli asunut Britneyn kanssa helmikuusta 2007 lokakuuhun 2007, ollut päivittäin yhteydessä Britneyn kanssa, sekä toiminut samalla jonkin sortin henkilökohtaisena assistenttina tuolla aikavälillä. Hän kertoo, ettei pidä totena Lynnen kirjan väitöksiä siitä, että Sam Lutfi olisi tarkoituksellisesti yrittänyt sulkea Britneytä pois elämästään, ja todistaa ettei ole koskaan kuullut Lutfin sanovan mitään negatiivista Britneyn vanhemmista, vaan päinvastoin usein kuuli hänen kannustavan Britneytä korjaamaan välinsä vanhempiinsa ja kutsumaan heidät takaisin elämäänsä, mitä Britney ei kuitenkaan itse halunnut tehdä.

  • Asiakirjoissa todistaa myös Robin Johnson, joka työskentelee kalifornialaisen Family Care Monitoring Services -korporaation "vahtina", jollainen usein palkataan tarkkailemaan, todistamaan ja raportoimaan ihmisen (Johnsonin erikoistuminen on julkisuuden henkilöissä) käytöstä, sekä kanssakäymistä lasten ja muiden perheen jäsenien kanssa. Näitä havaintoja käytetään sittemmin todisteena esimerkiksi huoltajuus- tai avioliittokiistoissa. Johnson kertoi tarkkailleensa Britneytä lapsiensa kanssa seitsemän kuukautta vuonna 2007. Myös hän todisti, että Lutfi jatkuvasti kannusti Britneytä korjaamaan välit vanhempiinsa, etenkin äitiinsä ja, että koko hänen talossa viettämiensä kuukausien aikana Britneyn kaikki puhelimet ja kommunikointivälineet olivat hyvin toiminnassa. Hän kertoi Britneyn ottavan omatahtoisesti lääkäreidensä määräämän masennuslääkkeen päivittäin, mutta ei mitään muita lääkkeitä.

  • Asiakirjoissa todistaa myös Filipe Teixeira, joka työskentelee paparazzina. Hän kertoo tavanneensa Britneyn ensimmäistä kertaa joulukuussa 2008, ja käyneensä Britneyn Beverly Hillsin kodissa ensimmäistä kertaa tammikuussa 2008, jolloin Britney oli riidellyt Lutfin kanssa ja pyytänyt Teixeiraa sen jälkeen ajamaan hänet kotiinsa Malibuun. Matkalla Britney oli kuitenkin halunnut palata takaisin Beverly Hillsiin, ja ilta oli päätynyt muutaman koukkauksen kautta siihen, että he olivat molemmat palanneet Beverly Hillsiin, missä Britney ja Lutfi olivat olleet molemmat iloisia nähdessään jälleen toisensa. Samana iltana Britneylle kuitenkin kerrottiin, että hänen isänsä on saapunut paikalle, ja Britney teki selväksi, ettei hän halua tavata häntä. Hän hyppäsi autoonsa ja pyysi Teixeiraa liittymään seuraansa; autossa hän toistuvasti kertoi pelkäävänsä isäänsä, ja ettei halua nähdä häntä. Adnan Ghalib oli saapunut paikalle, jolloin Britney oli hypännyt hänen kyytiinsä ja poistunut paikalta. Kun Teixeira muutama tunti myöhemmin oli palauttanut Britneyn auton Beverly Hillsiin, Lutfi oli paikalla Britneyn äidin Lynne Spearsin, sekä hänen ystävänsä Jackien kanssa. Seuraavan tunnin aikana Teixeira todisti kuinka Lutfi toistuvasti yritti vakuuttaa Lynneä menemään tyttärensä luo, Lynnen kuitenkin toistuvasti kieltäytyessä paparazzien vuoksi. Teixeira kommentoi lausunnossaan, että Lynne vaikutti olevan ”enemmän huolissaan itsestään kuin tyttärestään.”


✩ Jamie Spears todistaa oikeudessa koskien Lutfin lähestymiskieltoa. Hän kertoo pitävänsä Lutfia saalistajana, ja tukee Lynne Spearsin kirjan väitteitä Lutfista. Hän sanoo Lutfin olevan vaaraksi koko Spearsin perheelle, mutta Lutfin asianajajan kuulustellessa häntä hän kuitenkin kertoo ettei ole oikeastaan tietoinen mistään keskusteluista Britneyn ja Lutfin välillä. Jamie mainitsee lausunnossaan myös, että Britneyllä on puhelin, mutta hän edunvalvojana kontrolloi sitä miten Britney saa sitä käyttää. [L.A. Court] [Billboard]



Maaliskuu


✩ Britney jättää vastaajaviestin ex-managerilleen Sam Lutfille, jotta hän voisi välittää viestin eteenpäin oikeudelle. [Audio]

  • "Hei, tässä on Britney Spears. Haluan John Eardleyn ja John Pattersonin edustavan minua oikeuden määrääminä asianajajinani, ja ajavan minun parasta etuani ja toivomuksiani. Ok, heippa."


✩ If You Seek Amy -single julkaistaan.


✩ Circus-kiertue alkaa.


✩ Kolme Circus-kiertueen tanssijaa irtisanotaan epäillyn huumeiden käytön vuoksi. [Marie Claire]


✩ Britneyn tanssija Valeria Moise kertoo itkeneensä Circus-kiertueella takahuoneessa, kun Britney pakotettiin väkisin lavalle. Hän kertoo kuinka Britney ei tahtonut nousta lavalle, koska yleisössä poltettiin paljon pilveä, mutta hänen tiiminsä väkisin raahasi hänet käsistä kantaen lavalle silti. Britney ei olisi tahtonut nousta lavalle yleisön polttelun vuoksi, koska mikäli siitä päätyisi hänen omaan elimistöönsä huumeita, edunvalvonnan alla hänen lapsensa vietäisiin häneltä pois. [iHeart]


✩ Jamie Spearsin asianajajat hakevat lähestymiskieltoa ex-poikaystävä ja paparazzi Adnan Ghalibia vastaan kolmeksi vuodeksi. Edunvalvontatiimi hakee samalla lähestymiskieltoa Ghalibin lisäksi myös ex-manageri Sam Lutfille, sekä asianajaja Jon Eardleylle sen jälkeen kun kolmikko on yrittänyt haastaa Jamie Spearsin edunvalvontaa kommunikoimalla Britneyn kanssa puhelimen välityksellä, jonka he olivat Britneylle salaa toimittaneet. [L.A. Court] [Rolling Stone]


✩ Britney maksaa yli 2,7 miljoonaa dollaria asianajajille edunvalvonnan ensimmäisen 11 kuukauden aikana. Kulut jaetaan yhteensä seitsemäntoista asianajajan kesken. [Today]


✩ Jamie Spears yrittää sulkea Britneyn BreatheHeavy.com -fanisivuston tekijänoikeusrikkomusten nojalla. Sivuston omistaja Jordan Miller saa huomautuksen Jamie Spearsin asianajajilta painostaen häntä sulkemaan sivuston, tai kohtaamaan rangaistuksen. Miller on ehtinyt olla sivuillaan jo kuukausia kriittinen Britneyn edunvalvontaa kohtaan, puhuen siitä kuinka Jamie Spears on epätoivoisesti yrittänyt piilottaa totuuden Britneyn vankeudesta, ja ”sulkea kaikkien niiden suut, joiden mielipiteet eriävät heidän juonittelevasta ja itsekkäästä hyväksikäyttösuunnitelmastaan koskien viatonta kahden lapsen äitiä, joka on työnnetty takaisin parrasvaloihin vain kuukausia sairaalavisiitin jälkeen.” [E Online]



Huhtikuu


✩ Sam Lutfin sisko Christina Lutfi todistaa oikeudessa, että Britney on kuluneina kuukausina puhunut siitä kuinka pelkää isäänsä, ja haluaa apua palkatakseen oman asianajajansa. Christina kertoo salakuljettaneensa Britneylle saunassa prepaid-puhelimen. [Today] [The New Yorker]


✩ Los Angelesin ylimmän oikeuden tuomari Aviva K. Bobb asettaa käytäntöön aiemmin haetut lähestymiskiellot koskien Jon Eardleytä, Sam Lutfia sekä Adnan Ghalibia. Eardleyn ja Lutfin lähestymiskiellot myönnetään kolmen vuoden mittaisina. [Rolling Stone] [Newsday]

  • Sam Lutfin asianajaja Bryan J. Freedom kommentoi, ettei koskaan ikinä ole nähnyt lähestymiskieltoa asetettavan voimaan sellaista ihmistä vastaan, joka yrittää vain vastata avunpyyntöihin.

  • Lutfi ja Eardley penäävät edelleen, että Britneyn edunvalvonta on vallan väärinkäyttöä.



Kesäkuu


✩ Radar-single julkaistaan.


✩ Oikeuden kuluraportit osoittavat Jamie Spearsin käyttäneen Britneyn puhelimessa FlexiSPY -vakoiluohjelmaa, joka seuraa saapuvia ja lähteviä puheluita ja tekstiviestejä. Kesällä 2009 lähetetyssä viestissä käy myös ilmi kuinka Jamie Spears ja edunvalvontatiimi eivät mm. salli Britneyltä RedBullin juomista. [L.A. Court] [Instagram] [FlexiSPY]



Lokakuu


✩ 3-single julkaistaan.



Marraskuu


✩ Britneyn kokoelma-albumi The Singles Collection julkaistaan.


✩ Britneyn Circus-kiertue päättyy yhdeksän kuukauden ja 97 konsertin jälkeen.


✩ Jamie Spearsin asianajaja Jeryll Cohen laatii oikeuden asiakirjan, johon kirjoittaa Britneyn nimen kohdalle "menehtynyt/vainaja." (Deceased.) Hän selittää myöhemmin tämän olleen kirjoitusvirhe. [L.A. Court] [TMZ]




2010


Tammikuu


✩ Britney julkistaa yhteistyönsä Kohl's/Candies -vaatemalliston kanssa.


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut kaksi vuotta.


✩ Britneyn edunvalvontatiimi alkaa hiljalleen lopettamaan Britneyn SJB Revocable Trust -rahaston aiemmin omistamia yrityksiä, ja perustamaan tilalle uusia, jotka omistaa edunvalvontatiimi. [L.A. Court]


Huhtikuu


✩ Bryan Spears irtisanoutuu kokonaan roolistaan SJB Revocable Trust -rahaston väliaikaisena puheenjohtajana. [L.A. Court]



Toukokuu


✩ Lou Taylor maksaa Lindsey Lohanin lunnaat ulos vankilasta. [TMZ]



Kesäkuu


✩ Britneyn Kohl’s/Candies -vaatemallisto julkaistaan.



Elokuu


✩ x17 uutisoi, että oli Lou Taylorin idea alunperin saattaa Britneyn edunvalvontaan, ja hän on yrittänyt tehdä saman myös Lindsey Lohanille. [X17]


✩ Nimettömät lähteet kertovat kuinka Lou Taylor on "aivopessyt" Jamien uskomaan, että edunvalvonta oli ainoa tapa edetä, josta Jamie Spear innostui kuullessaan sen taloudellisesta hyödystä, sekä vapaudesta minkä se toisi mukanaan. Jamie Spearsin suhteen Lou Taylor ajatteli, että hänellä olisi joku tarpeeksi naiivi johon hän voisi itse vaikuttaa, ja näin ollen vaikuttaa suoraan myös Britneyn elämään ja uraan tulevina vuosina. [X17]


✩ Courtney Love kommentoi julkisuudessa Lou Taylorin aiemmin yrittäneen ottaa kontrollia myös hänen, sekä hänen tyttärensä Frances Bean Cobainin elämästä miehensä hänen aviomiehensä Kurt Cobainin kuoleman jälkeen. Love kertoo onnistuneensa Lou Taylorin blokkaamisessa elämästään, ja onkin avoimesti kommentoinut Britneyn tilannetta someissaan. [Microsoft News]



Syyskuu


✩ Britney esiintyy Glee-sarjassa.


✩ Michael Lohan tiedottaa uskovansa tyttärensä Lindsay Lohanin olevan vaarassa. Hän kertoo kuulleensa ex-vaimonsa Dinan ja Lou Taylorin juonesta asettaa Lindsay edunvalvontaan, jossa he kontrolloisivat kirjaimellisesti kaikkea mitä Lindsay tekee; missä projekteissa hän on, hänen varojaan, ja ketä ihmisiä hän näkee, mahdollistaen täten myös hänen itsensä pitämisensä pois tyttärensä elämästä. Michael Lohan kertoo aikovansa vastustaa tyttärensä edunvalvontaa oikeusteitse. [Radar Online]





2011


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut kolme vuotta.


 Hold It Against Me -single julkaistaan.



Maaliskuu


✩ Femme Fatale -albumi julkaistaan.


✩ Till the World Ends -single julkaistaan.

 
✩ Lou Taylor mainitaan virallisesti osana Britneyn tiimiä Femme Fatale -kiertueen kiertuelehtiössä. Näin ollen Lou Taylor, jonka Britney oli vielä muutama vuosi sitten sähköpostissaan esitellyt asianajajalleen ”hulluna stalkkerina jota pelkää”, on onnistunut pääsemään osaksi Britneyn virallista ammatillista ympyrää.


✩ Brand Sense haastaa Britneyn brändin oikeuteen viitaten sopimusrikkomukseen koskien Britneyn hajuvesilinjastoa Elizabeth Ardenilla. Brand Sensen mukaan heille on jätetty maksamatta 10 miljoonaa dollaria, ja he vaativat Britneyltä todistajanlausuntoa tapaukseen. Britneyn isä ja edunvalvontatiimi kuitenkin estävät todistajanlausuntoa tapahtumasta vedoten edunvalvontaan ja siihen, ettei Britney ole tarpeeksi henkisesti pätevä osallistumaan kuulusteluun. Brand Sense haastaa tämän, ja kyseenalaistaa miten Britney pystyy esiintymään konserteissa, tekemään haastatteluita medioille, sekä olemaan vanhempi lapsilleen, muttei pysty vastaamaan muutamaan kysymykseen oikeudessa. He pitävät väitettä Britneyn henkisen pätevyyden puutteesta huijauksena. [L.A. Court] [Forbes]



Huhtikuu


 Rihannan S&M -kappaleesta julkaistaan remix, jolla Britney on mukana.


✩ Sam Lutfi jatkaa oikeustaistoaan Jamie Spearsia vastaan oikeudessa koskien sopimusrikkomusta, kunnianloukkausta ja pahoinpitelyä. [L.A. Court]

  • Lutfi julistaa lausunnossaan jälleen, ettei ole koskaan huumannut Britneytä, ja haluaa Britneyn tekemät huumetestit julkiseksi tukemaan väitteitään. Hän pyytää myös nähdä raportit valvojalta, joka oli määrätty valvomaan Britneyn tapaamisia lastensa kanssa tuona aikana. Jamien asianajajat kieltäytyvät toimittamasta mitään dokumentteja vedoten yksityisyyshaasteisiin, luottamuksellisuuteen, sekä ”yleiseen uskomukseen siitä, että Lutfin väitteet ovat vääriä ja irrelevantteja”. Pitkän sähköpostitaiston jälkeen, Jamie Spearsin tiimi suostuu lopulta luovuttamaan huumetestien tulokset.

  • Oikeusasiakirjoissa kommentoidaan myös kuinka Jamie Spears on alkoholisti, joka on ollut ”krooninen juoppo" sekä väkivaltainen perhettään kohtaan jo Britneyn ollessa nuori, ja että alkoholin ja huumeiden väärinkäyttö on se esimerkki jonka Jamie Spears on tyttärelleen asettanut.

  • Oikeusasiakirjassa kuvaillaan Lynne Spearsia ”ultimaattiseksi, kontrolloivaksi lava-äidiksi", ja kerrotaan hänen tutustuttaneen Britneyn "piristeisiin" painonhallintametodina Britneyn ollessa vielä teini-ikäinen. Asiakirjassa kerrotaan, kuinka ”addiktio ’nopeisiin huumeisiin’, jotka ovat kenties johtaneet Britneyn hermoromahdukseen, on jäljitettävissä suoraan siihen naiseen, joka päätti syyttää Sam Lutfia.”

  • Lutfi esittää myös todisteita, sekä todistajia sen puolesta, että yksi ensimmäisistä asioista joita hän on tehnyt Britneyn managerina oli tuoda huumekoirat tarkastamaan Britneyn asunnon. Se oli pitänyt Britneyn pitkään poissa päihteiden parissa kunnes hän alkoi uudestaan käyttämään Adderralia, neljää amfetamiinisuolaa sisältävää reseptilääkettä, jonka Britney on kertonut äitinsä esitelleen hänelle painonhallintametodina vuoden 2007 Video Music Awardsien raa’an uutisoinnin jälkeen, jossa kritisoitiin Britneyn kehoa.

  • Asiakirjassa kerrotaan myös kuinka Jamie Spears on saapunut Britneyn kotiin yhdessä Lynne Spearsin kanssa huolimatta siitä, että hänellä ei ollut minkäänlaista sellaista lainmukaista etuoikeutta olla siellä, mikä olisi kumonnut sen, että Britney on itse kertonut isänsä olevan väkivaltainen, humalainen ja hyväksikäyttävä, sekä pysyvästi kieltänyt hänet kotoaan siten, että jopa hänen turvartiimiään oli ohjeistettu olla päästämättä häntä sisään. Lutfi kertoo kuinka Jamie Spears oli onnistunut pääsemään tontille, ja hyökännyt hänen kimppuunsa osoittaen voimakkaan iskun Luftin palleaan, iskien ilmat pihalle, ja samalla uhaten tappaa Lutfin.



Toukokuu


✩ Lutfin taistelu Britneyn vanhempia vastaan oikeudessa saattaa pakottaa Britneyn uuteen psykiatriseen arviointiin. Hänen toivoessaan Britneyn todistajanlausuntoa tapaukseen, Britneyn vanhemmat vastustavat todeten, ettei Britney ei ole tarpeeksi toimintakykyinen todistamaan, minkä seurauksena Lutfi anoo oikeudelta Britneylle psykiatrista arviointia todistamaan, ettei se ole totta. [L.A. Court] [Hollywood Reporter]


✩ Oikeuden asiakirjassa viitataan myös aiemmin julkaistun For The Record -dokumentin näyttävän kuinka Britneyllä on selkeästi järkeä ja toimintakykyä. Asiantuntija kertaa oikeudelle, kuinka Britneytä haastatellaan dokumentissa pitkästi, ja hän vastaa kysymyksiin aina loogisesti ja johdonmukaisesti. [L.A. Court] [Hollywood Reporter] [For The Record -dokumentti]



Kesäkuu


✩ Femme Fatale -kiertue alkaa.


✩ Jamie Spears toimii Femme Fatale -kiertueen managerina tienaten yli miljoonan 2% osuudellaan Larry Rudolphin komissiosta. [L.A. Court]


✩ I Wanna Go -single julkaistaan.


✩ Britneyn edunvalvojat hakevat konkurssiin Britneyn hyväntekeväisyysjärjestön, The Britney Spears Foundationin. Ajankohtaisten verotustietojen perusteella Britneyn edunvalvontatiimi ei ole nähnyt vaivaa järjestön pyörittämiseen. Konkurssihetkellä järjestön omaisuus on 17 dollaria. Aiemmin joulukuussa edunvalvontatiimi on lahjoittanut järjestön viimeiset varat Mercy Ministries -organisaatiolle (50 000 dollaria) sekä Cri-Help -organisaatiolle (42 000 dollaria). [Showbiz 411]

  • Mercy Ministries on uskonnollinen, LGBTQ+ -vastainen organisaatio, joka tarjoaa mm. käännytysterapiaa. Organisaation uhrit ovat perustaneet oman tukiryhmänsä Mercy Ministries -selviytyjille. Britney Spears sen sijaan on tunnettu LGBTQ+ -yhteisön kannattaja.

  • Onkin spekuloitu, että Britneyn bisnesmanageri Lou Taylor olisi tarkoituksellisesti imenyt kuivaksi Britneyn järjestön varat jotta hän on pystynyt sijoittamaan ne tähän itselleen tärkeään Mercy Ministries -organisaatioon, sillä sekä hänellä, että hänen aviomiehellään Pastori Robilla, on vahvat yhteydet kyseiseen organisaatioon, ja hän on aiemmin uskollisesti lahjoittanut järjestölle merkittävästi rahaa sekä henkilökohtaisesti, että oman bisneksensä nimissä jo kolmenkymmenen vuoden ajan, ollen samalla myös arvostettu yhteisön jäsen. [Thisoldething] [Dust Off The Bible] [Rewire News Group]



Syyskuu


 Criminal-single julkaistaan.



Joulukuu


✩ Femme Fatale -kiertue päättyy kuuden kuukauden ja 79 konsertin jälkeen.





2012


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut neljä vuotta.


Helmikuu


 Brand Sensen oikeusjuttu sovitaan oikeuden ulkopuolella. [L.A. Court]


Maaliskuu


✩ Forbes pohtii, että väisteleekö Jamie Spears tietoisesti oikeusjuttuja turvautuen Britneyn edunvalvontaan. [Forbes]


✩ Britney osallistuu edunvalvonnan oikeusistuntoon. [L.A. Court] [E! News]


✩ Nimettömät lähteet kommentoivat, että Britneyn toiveena on kääntää suunta kohti edunvalvonnan päättämistä. [E! News]


✩ Nimetön lähde kommentoi julkisuuteen, että Britney uskoo näyttäneensä olevansa tarpeeksi toimintakykyinen päättämään edunvalvontansa. Hän on kertonut sekä psykiatrilleen, että oikeuden määräämälle asianajajalleen Samuel Inghamille, että on valmis jatkamaan yksin kierrettyään jo kaksi menestynyttä maailmankiertuetta, mentyään kihloihin, ja suunnitellessaan osallistumista merkittävän suureen tv-ohjelmaan. [Radar]



Huhtikuu


✩ Britney anoo kihlattunsa Jason Trawickin nimeämistä henkilökohtaisten asioidensa edunvalvojaksi. Oikeus hyväksyy Trawickin edunvalvojaksi yhdessä häntä edeltäneiden edunvalvojien kanssa. [L.A. Court]


Toukokuu


✩ FOX julkistaa Britneyn saapuvan tuomariksi seuraavalle X-Factor -kaudelle.


✩ Tuomari tahtoo nähdä Britneyn kasvokkain kysyäkseen miten hänellä sujuu uudessa työssään. Britney kertoo nauttivansa siitä ja odottavansa live-esiintymisiä. Hän myöntää, että tunnit tien päällä ovat pitkiä eivätkä siksi ihan hänen kuppi teetään, mutta ei mitään huolestuttavaa. [Radar]


Kesäkuu


 Oops! I Did It Again: The Best of Britney Spears -kokoelmalevy julkaistaan.



Lokakuu


✩ Nimetön lähde kommentoi julkisuuteen, että Britneyn entinen lastenvahti Lourdes ”Lulu” Torres aikoo todistaa oikeudessa kuinka Britneytä manipuloidaan emotionaalisesti edunvalvonnassaan. Lulu on päättänyt lopettaa työnsä Britneyn kanssa oltuaan niin järkyttynyt nähdessään mitä Britneylle tehdään. Lulu on kirjoittanut salassapitosopimuksen (NDA), joten hän ei ole koskaan pystynyt puhumaan julkisesti kokemuksistaan. NDA ei kuitenkaan koske oikeuden istuntoja, ja Lulu haluaa nyt todistaa oikeudessa. Lulu on aiemmin nähty myös Britneyn For The Record -dokumentissa. [Radar] [For The Record -dokumentti]


Marraskuu


 Scream & Shout -single julkaistaan yhdessä Will.i.amin kanssa.





2013


Tammikuu


✩ Britneyn nyt ex-kihlattu Jason Trawick poistetaan Britneyn henkilökohtaisten asioiden yhteisedunvalvojan roolista parin eron myötä. [L.A. Court]


✩ Forbes kirjoittaa artikkelin Britneyn edunvalvonnan lähestyessä viisivuotispäiväänsä, ja pohtii kuinka 31-vuotias Britney ei vaikuta ihmiseltä, joka olisi lain edessä epäpätevä ja kykenemätön tekemään omia päätöksiään. Forbes pohtii myös kuinka Britneyn tilanteessa on varmasti paljon asioita, jotka eivät ole julkista tietoa, mutta kuinka monilla ihmisillä on kuitenkin monenlaisia psykologisia häiriöitä ilman, että heiltä riisutaan perusoikeuksiaan. Forbes esittää kysymyksiä; kuinka kauan hänen vointinsa, ja menneet hermoromahdukset oikeuttavat tätä hyvin ekstriimiä parannuskeinoa? Eikö Britneylle pitäisi antaa toinen mahdollisuus elää elämäänsä aikuisena jossain vaiheessa? Viekö se toiset viisi vuotta? Pidempään? [Forbes]


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut viisi vuotta.



Maaliskuu


✩ Britneyn edunvalvontatiimi hakee oikeudelta lupaa tavoitella riskialttiimpia sijoitusmahdollisuuksia. [L.A. Court] [Radar]


 Jamie Spears väitetysti ”valitsee” Britneyn uuden kumppanin, David Locadon. [The Sun]


✩ Britney esiintyy Good Morning Americassa ja julkaisee tulevan kahden vuoden Piece Of Me -konserttiresidenssinsä Las Vegasissa, Nevadassa. Hän kertoo myös julkaisevansa pian seuraavan albuminsa, Britney Jeanin. [Good Morning America]


✩ Britney kertoo The TJ Show -radiohaastattelussa, kuinka häntä on painostettu työssään liian pitkälle seksikkyytensä suhteen, etenkin uusimmalla Work Bitch -musiikkivideollaan. Hän kertoo ymmärtävänsä kuinka seksikkyys on iso osa hänen työtään, mutta unelmoivansa vanhoista päivistä jolloin musiikkivideoihin kuului yksi asu, paljon tanssimista, eikä niin paljon seksuaalisuutta. Hän kertoo näyttäneensä videolla ensin paljon enemmän ihoa kuin mitä sille lopulta päätyi, ja myöhemmin vaatineensa, että jopa puolet videolle kuvatusta materiaalista poistettaisiin kokonaan. Haastattelun aikana juontaja kysyy myös Britneyltä suoraan "Työntävätkö he sinua yli rajojesi pidemmälle kuin haluat mennä, ja sitten istuessasi editointihuoneessa sinun täytyy puuttua ja sanoa minkä materiaalin haluat poistettavan?", johon Britney nauraa hermostuneesti, ja vastaa yksinkertaisesti: "Kyllä." [The TJ Show] [USA Today]


✩ Jamie Spears, sekä Britneyn manageri Larry Rudolph kommentoivat julkisuuteen, ettei Britneyn lausunto ole totta, eikä häntä koskaan painosteta tekemään mitään mitä hän ei halua. [USA Today]


✩ Nimetön lähde kommentoi julkisuudessa, että edunvalvonta on ehto Las Vegasin konserttiresidenssin jatkumiselle, ja sen päättäminen antaisi oikeuden irtisanoa koko Britneyn konserttisarjan Planet Hollywoodissa. Oikeuden asiakirjat osoittavat tämän myöhemmin todeksi. [Radar] [L.A. Court]


✩ Julkisuuteen vuotaneessa konserttiresidenttisopimuksessa on sovittu Britneyn esiintyvän 3-4 iltana viikossa minimissään 90 minuuttia, ja lisäksi sopimus sitouttaa artistitiimin varmistamaan artistin olevan lavalla esityksestä vähintään 75 minuuttia. Sopimus myös sitouttaa artistitiimin varmistamaan Britneyn vierailun Meet and Greet -fanitapaamisissa 20 minuuttia ennen tai jälkeen jokaisen esityksen. Sopimuksessa ei kuitenkaan ole lainkaan Britneyn allekirjoitasta, vaan sen on sopinut Britneyn edunvalvontatiimi huolimatta siitä, ettei Britneyn edunvalvonta ole lainvoimainen Nevadassa, missä sopimus on tehty. [Lawyers for Britney]



Kesäkuu


 Britneyn Ooh La La -single julkaistaam Smurffit 2 -soundtrackille.


Syyskuu


 Work Bitch -single julkaistaan.


Marraskuu


 Perfume-single julkaistaan.



Joulukuu


 Britney Jean -albumi julkaistaan.


 Britneyn: Piece Of Me -konserttiresidenssi alkaa.


✩ Vuoden aikana Britneyn kanssa työskennellyt Will.i.am kommentoi myöhemmin vuonna 2021 Podcast One -podcastissa, ettei ymmärtänyt Britneyn olleen edunvalvonnan alla työskennellessään hänen kanssaan 2013, sillä Britney vaikutti niin ”täysijärkiseltä ja normaalilta.” [Podcast One]





2014


Tammikuu


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut kuusi vuotta.


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham nostaa oikeudessa esiin Britneyn huolen siitä, että edunvalvonta estää häntä menemästä naimisiin ja saamasta lapsia. Kaliforniassa edunvalvonta ei kuitenkaan suoranaisesti vie oikeutta mennä naimisiin, ellei oikeus sitä erikseen kiellä. Tuomari Reva Goetz vastaa tähän oikeudessa: "En muista, että olisimme tehneet mitään päätöksiä koskien sitä etteikö hän saisi mennä naimisiin. Mutta sinun ei varmaan kannata kertoa hänelle tästä."  [L.A. Court] [Rolling Stone]



Helmikuu


✩ Britneyn edunvalvojien palkkakustannukset paljastuvat oikeuden asiakirjoista. Jamie Spears tienaa 16 000 dollaria kuukaudessa Britneyn henkilökohtaisten asioiden, sekä varojen hoitamisesta. Oikeuden määräämä Andrew Wallet tienaa 35 000 dollaria kuukaudessa yhteisedunvalvojana Britneyn varoille. [L.A. Court] [Radar]



Maaliskuu


✩ Kalifornian asianajajayhdistys ilmoittaa pidättävänsä virastaan asianajaja Jon Eardleyn. Ilmoituksessa viitataan Eardleyn toimintaan Britneyn asianajajana 2008, vaikka todellisuudessa hän ei ole ollut Britneyn asianajaja sen vuoksi, ettei Britneyllä ole ollut valtaa valita omaa asianajajaansa näennäisesti palkatessaan Eardleyn. Eardley menettää lupansa, eikä pysty enää lainkaan harjoittamaan työtään asianajajana Kaliforniassa. Hänellä ei ole ollut mitään aiempia rikkeitä 20-vuotisen uransa ajalta. [All California Attorneys]



Toukokuu


✩ Jamie Spears anoo oikeudelta lisäkompensaatiota Britneyn Piece of Me -konserteista ja niihin liittyvistä aktiviteeteista. Hän anoo 1,5 % sekä esityksien, että fanituotteiden bruttotuloista koskien konsertteja. Tämä on lisäkompensaatiota Jamie Spearsin 16 000 dollarin kuukausirahan, sekä 2000 dollarin toimistovuokralisän päälle, jonka hän jo edunvalvonnalla tienaa. [L.A. Court]


Kesäkuu


 It Should Be Easy -biisi julkaistaan yhdessä Will.i.amin kanssa.



Elokuu


✩ Britney eroaa David Lucadosta. [People]





2015


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut seitsemän vuotta.



Toukokuu


✩ Pretty Girls -single julkaistaan yhdessä Iggy Azalian kanssa.



Elokuu


✩ Nimettömät lähteet kommentoivat julkisuuteen, että tällä hetkellä edunvalvonnan nähdään jatkuvan läpi Britneyn elämän, eikä ole olemassa mitään suunnitelmaa sen päättämiseksi. [Daily Mail]

  • Kaliforniassa minkä tahansa edunvalvonnan päättämisen edellytys on, että oikeuteen on jätetty anomus kyseisen edunvalvonnan päättämisestä. Anomuksen oikeuteen voi jättää edunvalvoja, edunvalvottu, edunvalvotun puoliso, sukulainen, ystävä, tai muu asianomainen. Oikeus kuulee ja arvioi tilanteen lakien ja erinäisten toimintamallien perusteella.


Syyskuu


 Tuomari Reva Goetz jää eläkkeelle. [Ballotpedia]


 Britneyn tapausta käsittelee tästä eteenpäin Kalifornian Los Angelesin läänin ylimmän oikeuden tuomari Brenda Penny.


Marraskuu


✩ Britney esiintyy Jane The Virgin -sarjassa.






2016


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut kahdeksan vuotta.



Huhtikuu


✩ Tutkiva artikkeli otsikolla ”The Mercy Girls” tutkii jälleen Mercy Ministries -organisaatiota. Organisaatiossa ollut alumni kertoo, että häneltä kiellettiin reseptilääkkeidensä käyttö kyseisessä laitoksessa, ja kannustettiin sen sijaan rukoilemaan. Neljätoista laitoksessa asunutta, sekä viittä perhettä on haastateltu artikkelia varten, ja he kertoivat kuinka Mercy Ministries -organisaation ohjelma painostaa, syyllistää, ja henkisesti manipuloi osallistujiaan seuraamaan neuvontamallia, jonka on tarkoitus auttaa joka ongelmaan aina anoreksiasta lapsuuden hyväksikäyttöön, täysin samalla tavalla. He kertovat kuinka Mercy Ministries -organisaation henkilölkunnalla ei ole sopivaa koulutusta tehtäviinsä, ja he altistavat henkisesti sairaita tai traumatisoituneita asiakkaitaan yhä suuremmalle psykologiselle riskille, työntäen heitä yhä syvemmälle masennukseen ja addiktioon. [Slate]



Toukokuu


✩ Britney todistaa viimein Sam Lutfin tapauksessa.


✩ New York Times raportoi Britneyn edunvalvonnasta. "Niin kauan kun hän tuo pöytään niin paljon rahaa, ja niin kauan kun asianajajille ja edunvalvojille masetaan, on hyvin vähän kannustinta lopettaa sitä", kommentoi Elaine Renoide, National Association to Stop Guardian Abuse -ryhmän puheenjohtaja. [The New York Times]


✩ Britneyn ex-poikaystävä David Lucado kertoo ettei usko Britneyn tarvitsevan enää edunvalvontaa. [E! Online]


✩ Money Nation raportoi, että Britneyn nettovarallisuuden pitäisi olla satoja miljoonia korkeampi kuin mitä sen on raportoitu olevan. Edunvalvonnan kuluraporttien perusteella Britneyn nettovarallisuus on 56 miljoonaa dollaria. [Money Nation]


 Britney esiintyy Billboard Music Awardseissa.



Heinäkuu


✩ Make me… -single julkaistaan.


✩ Britney on aiemminkin edunvalvontansa aikana puhunut siitä kuinka hänen tiiminsä puskee häntä seksuaalisuutensa suhteen joskus pidemmälle kuin minne hän haluaisi mennä. Make me… -musiikkivideon julkaisun yhteydessä aihe nousee jälleen pintaan, kun alkuperäistä videota ei päädytä julkaisemaan, vaan kappaleelle kuvataan uusi musiikkivideo. Huhujen mukaan Britney olisi torjunut alkuperäisen videon liiallisen seksikkyyden vuoksi. [Metro] [Los Angeles Times]

  • Jamie Spearsin isä on myös tunnetusti usein Britneyn musiikkivideoiden kuvauksissa paikalla varmistamassa, että ”seksikohtaukset ovat tarpeeksi uskottavia”, mitä Britney pitää epämukavana.

  • TMZ:n videohaastattelussa yksi videolla esiintyneistä miestanssijoista kertoo: ”Koko video oli kuin orgiat, se mitä videolla näkyy on vain puolet siitä mitä todella kuvattiin.” Hän kertoo orgiakohtauksen olleen kuvausten hulluin osuus, ja ettei tilanne tuntunut aina edes näyttelemiseltä kun tanssijoita kehoitettiin heittäytymään hetkeen. 

  • Myöhemmin alkuperäisen videon kuvaaja-ohjaaja David LaChapelle kirjoittaa Instagram-kommentissaan Britneyn musiikkivideosta, sekä epäilyistään Britneyn tilannetta koskien. Hän kertoo, että ainoa vaatimus mikä Britneyllä Make me… -videon suhteen oli, oli että La Chapelle kuvaisi hänet häkissä — ei niinkään voimakkaana tiikerinä vaan ennemminkin pelokkaana kissanpentuna. Hän kertoo kuinka koko kuvaustiimillä oli tunne, että jotain on vialla. Samalla hän kertoo myös, että ohjatessaan Everytime-musiikkivideon 2004, Britneyn ainoa toivo oli kuolla videolla (videolla hän hukuttautuukin ammeeseen). [Daily Mail]



Elokuu


✩ Glory-albumi julkaistaan.


✩ Britney esiintyy G-Eazyn kanssa MTV Video Music Awardseissa.




Syyskuu


✩ Britneyn haastattelu sensuroidaan Jonathan Ross Show'ssa. Nauhoituksissa paikalla olevat kertovat Britneyn kommentoineen haastattelussa edunvalvontaansa, mutta Britneyn kommentit eivät kuitenkaan päädy lopulliseen lähetykseen. Haastattelussa Britney kertoo, että uusin albumi Glory on hänen vauvansa, koska hän ei oikein pystynyt aiemmilla albumeillaan tekemään mitä halusi edunvalvontansa takia. Hän myöntää, että edunvalvontansa vuoksi musiikki tuotiin hänelle valmiina, eikä hänellä ollut sanomista siihen liittyvissä päätöksissä, joten tällä kertaa hän yritti olla strateginen albuminsa suhteen. Paikalla olleet kertovat, että vaikutti siltä kuin Britney olisi halunnut sukeltaa aiheeseen vielä enemmän, mutta Jonathan Ross vaihtoi aihetta, luultavasti koska häntä on kielletty puhumaan aiheesta. [PopCrush]


Marraskuu


 Slumber Party -biisi julkaistaan yhdessä Tinashen kanssa.






2017


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut yhdeksän vuotta.



Huhtikuu


✩ Britneyn sisko Jamie Lynn Spears esittää Radio Disney Music Awardseissa Britneyn kappaleen osana Britney -tribuuttia. Esitys nousee pintaan säännöllisin väliajoin, ihmisten kritisoidessa sitä kuinka Jamie Lynn on elänyt läpi uransa Britneyn maineen siivillä. Jamie Lynn esittää myös muulloin keikkoja, joissa esittää Britneyn kappaleita. [Glamour] [YouTube] [YouTube]



Kesäkuu


✩ Britney: live in concert -kiertue alkaa.


✩ Britney: live in concert -kiertue päättyy yhden kuukauden ja 11 konsertin jälkeen.



Syyskuu


 Britneyn testamentti uusitaan, ja oikeuden asiakirjassa kerrotaan, että Britney on hyväksynyt uuden rahastonsa ja testamenttinsa. Andrew Walletin ja Jamie Spearsin luomassa testamentissa Britneyn varat ohjattaisiin hänen menehtyessään heidän luomaansa uuteen BJS Kids & Family Trust -rahastoon. [L.A. Court] [L.A. Court]

  • Asiakirjassa painotetaan, että Andrew Walletilla ja Jamie Spearsilla on valtuudet toimia Britneyn puolesta koskien hänen rahastoaan, ja ettei vuosittaista, tai edes joka toinen vuosi jätettävää kirjanpitoa ole vieläkään tarpeellista jättää oikeudelle.
    → Uuteen BJS Kids & Family Trust -rahastoon ei tulisi olemaan rahavirtaa ennen kuin vasta Britneyn menehdyttyä, minkä vuoksi asiakirjassa anotaan ettei oikeudelle tarvitsisi ennen sitä raportoida kirjanpitoa.

  • Uuden testamentin mukaan Britneyn menehtyessä kaikki hänen rahansa, rahastonsa, henkivakuutuksensa ja muu varallisuutensa tultaisiin siirtämään sekä SJB Revocable Trust -rahastosta, että kaikkialta muualtakin uuteen BJS Kids & Family Trust -rahastoon ja sen valvojille. Rahaston edunsaajat eivät ole virallisesti julkisessa tiedossa.

  • Britneyn elinajaksi SJB Revocable Trust -rahaston ainoaksi valvojaksi nimitetään Britneyn sisko Jamie Lynn Spears, jolla on lupa halutessaan valita myös vakiintunut, osaava valvoja sijoitusneuvojaksi.

  • Testamentin ja uuden rahaston myötä kaikki suunntelmat ja säännökset, joita Britney on aiemmin vuonna 2004 tehnyt rahastolleen ja varoilleen, on onnistuttu lopullisesti ylittämään ja muuttamaan edunvalvontatiimin toimesta.



Joulukuu


✩ Britney: Piece of me -konserttiresidenssi päättyy neljän vuoden ja 248 konsertin jälkeen.





2018


Tammikuu


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut kymmenen vuotta.


Helmikuu


✩ Nimettömät lähteet kommentoivat US-lehdelle, että Britneyn toive olisi, että kiertueen jälkeen Jamie suostuu käymään keskustelua Britneyn edunvalvonnan päättämisestä. Useammat nimettömät lähteet kertovat Britneyn palaavan Vegasiin vielä toiselle residenssille, tällä kertaa MGM Park -teatteriin Monte Carlo -resortille. [Us Weekly]


Toukokuu


✩ Britneyn ex-aviomies Kevin Federline jättää perhetuomioistuimeen anomuksen rikosteknisestä tilinpäätöksestä, sillä Jamie Spears on kieltäytynyt paljastamaan Britneyn tuloja. [L.A. Court]


Kesäkuu


✩ Britney pakotetaan uhaten kiertueelle. [Britneyn oikeuden lausunto 2021]


✩ Piece Of Me -kiertue alkaa.


✩ Britney ja hänen ex-aviomiehensä Kevin Federline taistelevat elatusmaksuistaan Federlinen toivoessa korotusta elatusmaksuihin Britneyn kasvaneen menestyksen johdosta. [L.A. Court]


✩ Britneyn mukaan hänen kuukausittain maksamansa 20 000 dollaria on vain jäävuoren huippu siitä mitä hän todellisuudessa maksaa lapsille. Hän lisää maksavansa myös lapsien yksityiskoulut, tuutorit, kaikki urheiluaktiviteetit, vaatteet, elektroniikat, tietokoneet ja puhelimet. Britney kertoo, että koska huoltajuus on jaettu puoliksi 50/50 ja 20 000 dollarin elatusmaksu on maksettu aina ajallaan joka kuukausi, sen pitäisi tarjota tarpeeksi rahaa lasten elättämiseen. [The Blast]


✩ Edunvalvontatiimin varallisuusraportit näyttävät, että Britneyn nettovarallisuus on 56,5 miljoonaa dollaria, n. 817 000 dollaria enemmän kuin edeltävänä vuotena. [L.A. Court] [The Blast]


Heinäkuu


✩ Jamie Lynn nimetään hiljaisuudessa Britneyn SJB Revocable Trust -rahaston ainoaksi valvojaksi (trustee). Rahaston perustajan (settlor), eli Britneyn menehtyessä rahaston valvojaksi nimetty henkilö saisi vallan rahastosta ja saa päättää sen varallisuuden jakelusta. [L.A. Court] [Blast


Lokakuu


✩ Britney julkaisee uuden Las Vegasin konserttiresidenssinsä nimeltä Domination, jonka on määrä startata helmikuussa 2019.


 Nimetön lähde kommentoi julkisuuteen, että Britney tienaa yli 500 000 dollaria jokaisesta residenssin konsertista sen lisäksi, että saa myös osansa lipputuloista sekä fanituotteista. [ET Online]


✩ Andrew Wallet pyytää palkankorotusta pohjautuen Britneyn kasvaneeseen hyvinvointiin. Wallet pyytää työstään yhteensä 426 000 dollaria vuodessa. Hän korostaa positiivista vaikutustaan Britneyn varoihin ja kertoo toivovansa tulevien vuosien olevan erityisen tuottoisia. Oikeuden asiakirjoissa Andrew Wallet kuvailee edunvalvontaa "hybridibisnesmallina" ja huomauttaa, että "holhotun bisnesaktiviteetit ovat suuresti lisääntyneet hänen kasvaneen hyvinvointinsa ansiosta, ja hänen kapasiteetillaan hän pystyy olemaan jatkossa yhä enemmän läsnä mahdollistamassa tulevia ura-aktiviteettejaan.” Tämä herättää paljon kritiikkiä julkisessa keskustelussa, sillä koko edunvalvontajärjestelmä on tarkoitettu suojelemaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ole lainkaan toimintakykyä ja kapasiteettia. [L.A. Court] [Blast]


✩ Piece Of Me -kiertue päättyy kolmen kuukauden ja 31 konsertin jälkeen.


✩ Britney kaipaa lepoa, mutta tiimi painostaa häntä toteuttamaan tulevan Las Vegasin Domination-konserttiresidenssinsä. [Britneyn oikeuden puheenvuoro 2021]


✩ Britneyn vastustellessa tanssiharjoituksissa, hänen viiden vuoden mittainen lääkityksensä lakkautetaan yllättäen, ja hänelle määrätään vastentahtoisesti litiumia. Tästä kuullaan julkisuudessa vasta myöhemmin Britneyn julkisessa oikeuden puheenvuorossa 2021. [Britneyn oikeuden puheenvuoro 2021]


✩ Britney's Gram -podcast osallistuu oikeuden istuntoon koskien Andrew Walletin palkankorotusta, ja julkaisee postauksen koskien edunvalvontaa. He kyseenalaistavat ovatko Wallet ja edunvalvontatiimi aina nähneet edunvalvonnan bisnesmallina, ja Britneyn tuotteena? [Britney’s Gram]


✩ Las Vegasin Domination -residenssin julkaisujuhlat sujuvat kummallisissa merkeissä, kun lavalle nouseva Britney Spears kävelee suoraan alueelta pois autoon ja poistuu sitten alueelta kokonaan. Paikalle on saapunut tuhansia ihmisiä, ja juhla striimataan myös livenä. Hän ei anna haastatteluita, esiinny, tai kommentoi lainkaan tulevaa Domination-residenssiä. [YouTube]






2019


Tammikuu


✩ Britney tiedottaa Instagramissaan yllättäen Las Vegasin Domination-konserttiresidenssinsä peruuntumisesta vain kuukausi ennen kuin sen on määrä alkaa, vedoten isänsä terveysongelmiin. [Instagram]


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut 11 vuotta.



Maaliskuu


✩ Andrew Wallet pyytää oikeudelta lupaa irtisanoutua välittömästi. Irtisanoutumisensa yhteydessä hän ilmoittaa laatimassaan dokumentissa, että Britney on osa lukuisia käynnissä olevia bisnesaktiviteetteja, jotka vaativat välitöntä huomiota, ja minkä vuoksi on Britneyn edun mukaista, että Walletin irtisanoutuminen edunvalvonnasta hyväksytään välittömästi ja viipymättä. Hän myös kirjoittaa, että holhotulle aiheutuisi merkittävää, peruuttamatonta vahinkoa, sekä välitöntä vaaraa, mikäli hänen irtisanoutumistaan ei hyväksyttäisi välittömästi. [L.A. Court]


✩ Oikeus hyväksyy Walletin irtisanoutumisen, jättäen Jamie Spearsin ensimmäistä kertaa täysin yksin vastuuseen sekä Britneyn varoista, että henkilökohtaisista asioista. [L.A. Court] [Forbes]



Huhtikuu


✩ Britneyn Instagramiin julkaistaan julkaisu, jossa kerrotaan Britneyn ottavan ”hieman omaa aikaa.” Julkaisun sävy ja hymiövalinta on niin erilainen siitä mitä Britney yleensä tekstissään käyttää, että se herättää faneissa epäilystä ja kummastusta, sillä julkaisu ei vaikuta Britneyn kirjoittamalta. [Instagram]


✩ TMZ raportoi, että Britney on kirjautunut mielenterveyskuntoutukseen. [TMZ]


✩ Nimettömät lähteet kertovat Britneyn olevan suunniltaan isänsä sairauden vuoksi.


✩ Britney's Gram -podcast julkaisee hätäjakson vastaanottaessaan ääniviestin, jossa aiemmin Britneyn lakitiimissä työskennellyt lähde kertoo, että Britney on pakotettu vastentahtoiseen hoitoon. Entinen asianajajan avustaja kertoo, että mitä Britneylle tehdään on vähintäänkin järkyttävää. [Ääniviesti] [Britney’s Gram]

  • Ääniviestissä hän kertoo Jamie Spearsin uhanneen tanssiharjoitusten aikana peruvansa koko Britneyn Domination-konserttiresidenssin, mikäli Britney ei tottelisi häntä.

  • Hän kertoo Jamie Spearsin ehdottaneen, että residenssin peruuntumisesta syytettäisiin hänen sairauttaan.

  • Ääniviestin mukaan Britney ei ollut suostunut ottamaan uutta lääkitystään. Lisäksi Britney oli ajanut autoa, joka rikkoi suuresti Jamie Spearsin asettamia sääntöjä.

  • Ääniviestissään entinen asianajajan avustaja kertoo Britneyn olleen vastentahtoisessa hoidossa mielenterveyslaitoksessa jo tammikuun puolesta välistä asti (mikä vahvistaa myös Instagram-julkaisun tulleen muualta kuin Britneyltä). Ääniviestissä kerrotaan, ettei laitoshoidolle ole määritelty loppua, ja Britney on siellä vasten tahtoaan. 


✩ Britneyn Instagramissa julkaistaan video, jossa Britney kertoo kaiken olevan hyvin ja pyytää yksityisyyttä. [Instagram]


✩ Britneyn julkaisuista hoitolaitos tunnistetaan Bridges to Recovery -keskukseksi, jota on jo aiemmin kritisoitu epäammattimaisista hoitometodeistaan, jossa potilaita hoidetaan mm. sähköshokkiterapialla. [Twitter] [The Truth Show Channel] [Arvostelut]


✩ Britneyn äiti Lynne Spears on tykännyt erinäisistä Instagram-kommenteista, joissa fanit epäilevät Britneytä pidettävän laitoksessa vasten tahtoaan. [ET Online]



Toukokuu


✩ Miley Cyrus huutaa ”Free Britney!” konsertissaan. [Variety]


✩ Britneyn äiti Lynne Spears anoo oikeudelta pääsyä mukaan asianomaiseksi Britneyn tapaukseen. Hän ei hae suoranaiseksi edunvalvojaksi tai minkäänlaista osuutta Britneyn edunvalvontasopimuksessa, mutta haluaisi pysyä informoituna tapauksen tilannepäivityksistä. [L.A. Court] [ET Online]


✩ Britney ja hänen äitinsä saapuvat yhdessä oikeuden istuntoon. Britney antaa lausunnon tuomari Brenda Pennylle suljetussa istunnossa. Seuraava status-istunto määrätään syyskuulle. [The Blast]


✩ Britneyn edunvalvontatiimin takaisin palkkaama manageri Larry Rudolph antaa TMZ:lle lausunnon, jossa kertoo, että Britney tuskin palaa pian Vegasiin, eikä välttämättä esiinny enää koskaan. Seuraava päivänä hän tarkentaa ettei ole sanonut Britneyn lopettaneen työskentelyään tyystin, vaan että Vegasin konserttiresidenssi on peruttu, eikä Britney ole ollut häneen yhteydessä, joten ei ole tietoa haluaako hän enää työskennellä. [TMZ] [People]


✩ Tuomari Brenda Penny määrää uudestaan 730-arvioinnin, minkä on tarkoitus antaa ulkopuolisen asiantuntijan näkemys tilanteesta oikeudelle. [L.A. Court] [The Blast]


✩ Forbes kyseenalaistaa jälleen Britneyn nettovarallisuuden määrää. He kertovat Britneyn tienanneen bruttona 672 miljoonaa dollaria uransa alusta vuoteen 2016 saakka, ja ihmettelevät kuinka edunvalvontatiimien raporttien perusteella hänen nettovarallisuutensa on vuoden 2018 alussa vain 56 miljoonaa dollaria. [Forbes]


✩ Jamie Spears anoo edunvalvonnan laajentamista Hawajille, Lousianaan ja Floridaan. [L.A. Court]

  • Dokumenttiin ei ole kirjattu erityistä syytä edunvalvonnan laajentamiselle, mutta medioissa on spekuloitu voisiko syynä olla Jamie Spearsin pelko siitä, että Free Britney -liikkeen edustajat voisivat yrittää vapauttaa Britneyn mikäli hän poistuu Kaliforniasta. Tämä nimittäin mahdollistaisi Britneyn edunvalvonnan haastamisen lakiteitse toisessa valtiossa. [Blast]


✩ Julkisuuteen nousee käsin kirjoitettu kirje, jonka Britney Spears on kirjoittanut vuonna 2008. Kirjeessä Britney puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, ja kertoo mm. ”kuinka ymmärrettävää on, että Britney lukitsi itsensä silloin lapsensa kanssa vessaan kun hänen ystävänsä hoki ovella ’älä huoli, poliisit lähtevät pian, pysy siellä kylpyhuoneessa.’” Kirjeessä kerrotaan kuinka Britneylle valehdeltiin ja kuinka hänet lavastettiin, sekä kuinka häntä uhkaillaan lapsien pois viemisellä aina mikäli hän puhuu julkisesti siitä mitä on edunvalvonnassaan kokenut. 

  • Myöhemmin, vuonna 2020 Britneyn vanha valokuvaaja Andrew Gallery lukee kirjeet Tiktokissa, ja kertoo vuotaneensa ne julkisuuteen aiemmin. Hän kertoo Britneyn antaneen kirjeen hänelle toiveenaan, että hän lukisi ne julkisuudessa. [Tiktok]



Kesäkuu


✩ Elder Dignity -organisaatio, joka levittää tietoutta siitä minkälainen bisnes edunvalvontajärjestelmästä on Yhdysvalloissa tullut, julkaisee mielenkiintoisen kaavion siitä kuinka vastentahtoiset edunvalvonnat yleensä etenevät, ja millä kaavalla niissä yleensä hyväksikäytetään holhottua. Free Britney -liike nostaa kaavion yhteneväisyyksiä Britneyn tapauksen edistymisen kanssa. [Kaavio]

  • Tyypillisen hyväksikäyttävän edunvalvonnan tarkoitus on saattaa ihminen holhoukseen löyhin perustein ilman holhotun läsnäoloa oikeudessa, sitten eristää hänet läheisistään ja lääkitä hänet dementiankaltaiseen kuntoon, sekä estää holhottua puhumasta muille tilanteestaan sillä aikaa kun holhooja hiljaisuudessa likvidoi holhotun varat. 


✩ Jamie Spearsille myönnetään viiden vuoden lähestymiskielto Sam Lutfia vastaan. Todistusaineiston on käytetty mm. Lutfin Twitter-tiliä, jossa hän on kampanjoinut Free Britney -liikkeen puolesta. Samalla Jamie Spears todistaa oikeudessa, että hänen suhteensa tyttäreensä on aina ollut kireä ja etäinen. [L.A. Court] [Vulture] [Daily Mail] [L.A. Court] [L.A. Court]

  • Lähestyskieltoa perustellaan mm. Lutfin aktiivisuudella Free Britney -liikkeen suhteen, lahjuksien tarjoamisella, yksityisinformaation jakamisella, sekä edunvalvonnan uhkaamisella.

  • Oikeuden asiakirjojen mukaan Lutfi on kerännyt merkittäviä varoja rahoittaakseen muutoksia Britneyn edunvalvontaan. Hän on myös yrittänyt lähettää Britneyn äidille Lynne Spearsille rahaa (ensin 1000 dollaria, sittemmin 3000 dollaria) tarjotakseen rahallista apua kannustimena, jotta Lynne Spears pyrkisi saamaan edunvalvonnan pois Jamie Spearsin hallinnasta.

  • Lähestymiskiellon myötä Lutfin tulee pysyä seuraavan viiden vuoden aikana vähintään 200 jaardin päässä Britneystä, hänen lapsistaan, hänen vanhemmistaan, sekä hänen poikaystävästään Sam Asgharista. Lähestymiskielto estää Lutfia myös olemaan yhteydessä, häiriköimästä tai halventamasta muita Britneyn perheenjäseniä, edunvalvojia, sekä tunnettuja bisneskumppaneita Tri Star Sports and Entertainment Groupissa, mukaanlukien Lou Taylor sekä Robin Greenhill.

  • Lähestymiskiellon myötä Lutfi ei saa:

    • Antaa lausuntoja, joissa kannustaa muita "nostamaan meteliä" Britneyn tapauksesta, käyttämään #Freebritney-tunnistetta (tai sen variaatioita) tai mitenkään muuten häiritä edunvalvontaa.

    • Väittää, että Britneytä pidetään vasten tahtoaan, tai että edunvalvonta on pystytetty rikastuttamaan ketään lähestymiskiellon suojelemia tahoja. 

    • Julkaista Britneytä koskevia yksityisiä keskusteluja, tekstiviestejä, sähköposteja, valokuvia, musiikkia, dokumentteja tai muuta yksityistä informaatiota. 

    • Antaa lausuntoja, joissa hän viittaa Britneyn perheeseen käsittelijöinä ("handlers"), barbaarisina käsittelijöinä ("barbaric handlers"), klaanina junttirikollisia ("clan of hillbilly criminals") tai vastaavilla nimityksillä. 

    • Väittää, että kukaan lähestymiskiellon suojelemista osapuolista on verbaalisesti pahoinpidellyt Britneytä, tehnyt rikoksia, väärinkäyttänyt alkoholia ja huumeita, tai syyllistynyt aviorikokseen.


✩ Lynne Spears kommentoi Instagramissa, että on fanien kaltaisesti itsekin huomannut Britneyn tilin poistavan kommentteja. Myös Britneyn lapsuuden ystävä Jansen Fitzgerald kommentoi huomanneensa saman.


✩ Jamie Spears haastaa toisen fanin oikeuteen kunnianloukkauksesta; Absolute Britney -sivuston ylläpitäjän Anthony Elian. Jamie Spears uskoo hänen olevan Free Britney -liikkeen takana, sillä Anthony Elia oli puhunut alustoillaan avoimesti siitä, kuinka uskoo Britneyn tiimin manipuloivan Britneyn Instagramia siten, että se loisi illuusion Britneyn avuntarpeesta, sekä kertonut huomanneensa tilin poistavan positiivisia kommentteja, vain korostaakseen negatiivisia kommentteja, mikä antaa Britneystä kuvan, että hänellä menee paljon huonommin kuin todellisuudessa menee. Anthony Elia on kritisoinut Britneyn tilannetta ihmisoikeusloukkaksena. [TMZ]



Heinäkuu


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham on syytettynä kuolemantuottamukseen koskien radiopersoona Casey Kasemin edunvalvontaa. Kasemin lesken mukaan Ingham oli "aktiivinen osallistuja kamalassa juonessa, jonka tarkoituksena oli päättää Kasemin elämä taloudellisen hyödyn vuoksi." [Media One Entertainment] [The Daily Beast]


✩ Britneytä hoitanut psykiatri Timothy Benson menehtyy yllättäen vain 48-vuotiaana. Hän oli arvioinut Britneyn vointia kuukausia tarkoituksenaan todistaa oikeudessa syyskuussa osana 730-arviointia. [The Daily Mail] [L.A. Court]


✩ Jamie Spears käy käsiksi Britneyn 13-vuotiaaseen poikaan, ja Britneyn ex-aviomies Kevin Federline hakee sen seurauksena hänelle lähestymiskieltoa väkivaltaisen välikohtauksen vuoksi. Lapsi ja isoisä olivat ajautuneet sanaharkkaan, jonka seurauksena lapsi oli lukinnut itsensä makuuhuoneeseen Jamie Spearsin kodissa Westlake Villagessa, ja Jamie Spears oli kaatanut makuuhuoneen oven ja käynyt kiinni lapseen. [L.A. Court] [ET Online]


✩ Välikohtauksen ja lähestymiskiellon vuoksi Britneyn ja Federlinen aiemmin 50/50 huoltajuussopimusta muokataan Federlinen hyväksi 70/30. Jamie Spearsin väkivaltaisuus näin ollen vähentää Britneyn huoltajuusprosenttia, suoden hänelle jatkossa vähemmän aikaa lapsiensa kanssa. [L.A. Court] [Yahoo!]


✩ Jodi Montgomery määrätään Britneyn henkilökohtaisten asioiden väliaikaiseksi edunvalvojaksi tammikuun 2020 loppuun saakka. [L.A. Court]

  • Jodi Montgomery omistaa miehensä kanssa bisneksen, joka erikoistuu edunvalvontatapauksiin. Samanaikaisesti Montgomery on osallisena myös muissa edunvalvontatapauksissa, joissa häntä syytetään mm. heitteillejätöstä, vapaudenriistosta, sekä emotionaalista stressistä. [Valitus] [L.A. Court]

  • Britneyn uuden henkilökohtaisten asioiden edunvalvojan määrittämisen syy on osittain sensuroitu julkisesta asiakirjasta, mutta on yleisesti oletettu, että muutos liittyy Jamie Spearsin juuri ennen muutosta saamaan lähestymiskieltoon.


✩ Britneyn tapausta koskien pidetään oikeudessa uusi status-istunto. Britney ei ole paikalla, eikä istunnossa tehdä jatkoa koskevia päätöksiä. [US News]



Marraskuu


✩ Jodi Montgomery saa Britneyyn liittymättömässä tapauksessa uuden syytteen vanhuksen/riippuvaisen aikuisen hyväksikäytöstä. [UniCourt]



Joulukuu


✩ Los Angeles Magazine julkaisee artikkelin, joka pohtii Britneyn tapausta, sekä tutkii edunvalvontasopimuksia ympäri maata, etenkin Kaliforniassa. [Los Angeles Magazine]


✩ Jamie voittaa kunnianloukkausjutun fanisivuston ylläpitäjää Anthony Eliaa vastaan, estäen Eliaa jatkossa puhumasta negatiivisesti Britneyn edunvalvonnasta. [Mirror]






2020


Tammikuu


✩ Status-istunto oikeudessa, ei merkittäviä päätöksiä. [L.A. Court]


 Britneyn edunvalvonta on jatkunut 12 vuotta.



Helmikuu


✩ Jodi Montgomeryn roolia Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana pidennetään. [L.A. Court]


✩ The Zone -museo avataan Los Angelesissa. Lähes 3000 neliön halli esittelee Britney-memorabiliaa, kuvauslavasteita ja muuta faneja kiinnostavaa. Free Britney -liike ja monet fanit boikotoivat museota, sillä epäilevät museon olevan Britneyn edunvalvontatiimin tapa tuottaa rahaa hänen nimellään Britneyn ollessa työlakossa. Britneyn itsensä ei olla kuultu vierailleen museossa, mutta hänen sometileillään julkaistaan geneerinen julkaisu museon avautumisesta. [The Zone] [Instagram]



Maaliskuu


✩ Britneyn vanhin poika pitää Instagram-liven, jossa toteaa, että hänen isoisänsä (Jamie Spears) "voisi vaan ottaa ja kuolla." [Page Six]


✩ Britneyn edunvalvontatiimi hakee jälleen Sam Lutfille lähestymiskieltoa. [L.A. Court; asianumero 20STCP01095]



Huhtikuu


✩ Suunniteltu oikeudenkäynti siirretään COVID-19 -pandemian vuoksi. [L.A. Court]



Toukokuu


✩ Jodi Montgomeryn roolia Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana pidennetään COVID-19-pandemian vuoksi elokuuhun saakka. [L.A. Court]


✩ Mood Ring -single julkaistaan.



Heinäkuu


✩ Viraali Tiktok-video vahvistaa Free Britney -liikkettä. Videolla Britneyn vanha valokuvaaja Andrew Gallery lukee Tiktokissa kirjeen, jonka kertoo vuotaneensa julkisuuteen aiemmin vuonna 2008. [Tiktok]

  • Hän kertoo Britneyn antaneen kirjeen hänelle toiveenaan, että hän lukisi ne julkisuudessa. Gallery paljastaa vuotaneensa kirjeet Britneyn toiveesta, mutta kertoo, että Britneyn tiimi sai tietää kirjeestä ja vei sen häneltä tuhotakseen sen. Gallery oli kuitenkin ehtinyt tehdä siitä kopiot itselleen.

  • Käsinkirjoitetussa kirjeessä Britney puhuu itsessään kolmannessa persoonassa, ja kertoo mm. kuinka ymmärrettävää on, että Britney lukitsi itsensä lapsensa kanssa vessaan hänen ystävänsä hokiessa ovella "älä huoli, poliisit lähtevät pian, pysy siellä kylpyhuoneessa."

  • Kirjeessä kerrotaan kuinka Britneylle valehdeltiin ja kuinka hänet lavastettiin, sekä kuinka häntä uhkaillaan lapsien pois viemisellä aina mikäli hän puhuu siitä mitä on kokenut. 


✩ Britneyn äidin Lynne Spearsin asianajajat jättävät oikeudelle anomuksen sisällyttää Lynne Spears mukaan kaikkiin tyttärensä taloudellisiin asioihin, etenkin SJB Revocable Trust -rahastoon, jonka Britney on pystyttänyt vuonna 2004 suojellakseen miljoonaomaisuuttaan. Tähän asti rahaston käsittely on pidetty poissa perintötuomioistuimesta. [L.A. Court]


✩ Forbes raportoi uudestaan Britneyn edunvalvonnasta, sekä Free Britney -liikkeestä. Artikkelissa asiantuntijat kertovat kuinka Britney on aivan liian toimintakykyinen edunvalvontaan, ja fanit, sekä liikkeen takana seisovat julkisuuden henkilöt kuten Miley Cyrus ja Rose McGowan ilmaisevat huolensa siitä kuinka Britney kerryttää valtavaa omaisuutta edunvalvojilleen samalla kun häneltä on riistetty ihmisenä hyvin peruslaatuisia oikeuksia, kuten mahdollisuus poistua kotoaan, nähdä lapsiaan, tai käyttää omaa rahaansa. [Forbes]


✩ Jamie Spears anoo oikeudelta uutta status-istuntoa. [L.A. Court]


✩ Lynne Spears tykkäilee Free Britney -postauksista Facebookissa.


✩ Uusi status-istunto pidetään oikeudessa. Fanit saapuvat mielenosoitukseen Stanley Mosk -oikeustalon edustalle. Britney ei ole virtuaalisesti paikalla teknisten vaikeuksien vuoksi, joten uusi status-istunto varataan myöhemmäksi. [Insider] [International Business Times]


✩ Britneyn veli Bryan Spears vierailee As Not Seen on TV -podcastissa, ja kertoo edunvalvonnan olleen loistava asia Spearsin perheelle, vaikka Britney onkin aina halunnut ulos siitä. Hän kommentoi, että perheen naiset ovat hyvin vahvaluontoisia, sekä heillä on omat mielipiteensä ja he haluaisivat vain tehdä mitä haluavat. Hän kertoo kuinka "miehenä, yhtenä kahdesta miehestä koko perheessä se on aika perseestä." Podcastin juontaja vastaa Bryanin kommentteihin, että nämä ovat kyllä pitkälti näiden naisten perusoikeuksia. [As Not Seen on TV]


✩ Viikko Bryan Spearsin haastattelun jälkeen, Free Britney -liikkeen edustajat vierailevat As Not Seen on TV -podcastissa. [As Not Seen on TV]


✩ Britneyn ex-aviomies Kevin Federline kommentoi julkisesti olevansa hyvin varma siitä, että heidän poikansa ovat turvassa viettäessään aikaa Britneyn kanssa. [Daily Mail]


✩ Vox ja New York Post julkaisevat artikkelit Free Britney -liikkeestä, ja The Guardian pohtii sitä kuinka Britney ei saa äänestää. [Vox] [New York Post] [The Guardian]



Elokuu


✩ Jamie Spears kutsuu Free Britney -liikettä salaliittotoriaksi. [Page Six]


✩ Britneyn vanha koreografi Brian Friedman kannustaa Free Britney -liikettä Instagramissaan. Myös meikkitaiteilija Billy Bradfield tekee Instagram -julkaisun Free Britneystä, jossa toteaa: "Jep. Totuus, ja minulla on kuitit.” Rose McGowan kiittää Bradfieldiä Instagram-julkaisustaan.


✩ Jason Alexander, Britneyn lapsuudenystävä kenen kanssa hän avioitui spontaanisti Las Vegasissa vuonna 2004, osallistuu Free Britney -protestiin. [Page Six]  


✩ Nimettömät lähteet kommentoivat medioissa, että Britney suunnittelee rikkovansa hiljaisuutensa, ja että myös Britneyn perhe suunnittelee antavansa julkisuuteen enemmän haastatteluita, jotka voisivat vaikuttaa yleisön mielipiteisiin. Nimettömät lähteet kertovat, että Britneyn edustajat eivät ole olleet iloisia siitä, että Britneyn perhe puhuu julkisuudessa tilanteesta. [Heat] [US]


✩ Meikkiartisti Billy Bradfield jatkaa Free Britney -liikkeen tukemista. Hän kertoo rakastavansa Britneytä ihmisenä, ei supertähtenä, ja työskennelleensä hänen kanssaan päivittäin melko pitkään. Bradfield kertoo olevansa huolissaan, ja tekevänsä mitä tahansa auttaakseen Britneytä ja vapautaakseen hänet, sillä jokainen ansaitsee vapauden. [The Sun]


✩ Vuoden 2019 kuluraportit näyttävät oikeudessa, että edunvalvonnan lakikustannukset ovat maksaneet vuonna 2019 Britneylle yli miljoonan. [L.A. Court] [E! Online]


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham kyseenalaistaa Jamie Spearsin roolin Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana. Hän kirjoittaa, että Britney vastustaa vahvasti Jamien paluuta henkilökohtaiseksi edunvalvojakseen, ja toivoo sen sijaan Jodi Montgomeryn jatkavan pysyvästi roolissaan Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana ilman, että se kuitenkaan mitenkään vaikuttaisi hänen oikeuksiinsa hakea koko edunvalvonnan päättämistä myöhemmin tulevaisuudessa. [L.A. Court]


✩ Uusi oikeusistunto järjestetään, Free Britney -liikkeen edustajat kokoontuvat jälleen mielenosoitukseen Stanley Mosk -oikeustalon edustalla. 


✩ Ennen istunnon sulkemista yleisöltä, Ingham anoo oikeudelta, että istunto pidettäisiin julkisena. Edunvalvojat Jamie Spears sekä Jodi Montgomery kuitenkin vaativat istunnon pidettävän suljettuna ja tuomari myöntyy. Ingham vaatii ettei istuntoja olisi tarvetta jatkossa sulkea. [L.A. Court]


✩ Istunnon aikana Jodi Montgomeryn pestiä Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana jatketaan helmikuuhun 2021. [L.A. Court]


✩ Jamie Spears anoo oikeudelta Andrew Walletin tuomista takaisin Britneyn varojen edunvalvojaksi. [L.A. Court] [Twitter]


✩ Britneyn SJB Revocable Trust -rahaston valvojaksi nimitetty Britneyn sisko Jamie Lynn Spears anoo oikeudelta määräystä siirtää kyseisen rahaston varat ns. "blokatuille tileille.” [L.A. Court] [Blast]

  • Jamie Lynn on liittänyt mukaan hakemuksen tuoda mukaan myös Stonebridge Ltd Panama -niminen yritys.

    • On spekuloitu, että Britneyn rahaston varoja olisi siirretty Stonebridgelle, jonka kanssa Lou Taylorilla on yli 13 vuoden kokemus, ja jonka toimitusjohtajana hän on aiemmin toiminut yhdeksän vuotta.

    • Oikeuden asiakirjoissa Lou Taylor on esittänyt, ettei Tri-Starilla ja Stonebridgellä ole mitään kytköksiä toisiinsa, vaikka hän toimii itse vahvana linkkinä yritysten välillä, ja on asiakirjan kirjaamishetkellä listattuna Stonebridgen varatoimitusjohtajaksi.

  • Jamie Lynn Spearsin rahaston valvojaksi nimeämisen jälkeen Stonebridgen varoissa on nähty yhtäkkinen 600 miljoonan piikki vuosien 2018-2019 aikana huolimatta siitä ettei yritykselle ole tullut uusia asiakkaita. Seuraavassa tilinpäätöksessä tätä 600 miljoonaa ei ole kuitenkaan huomioitu mitenkään, eivätkä varat ole enää näkyneet Stonebridgen omistuksessa.

  • Blokatut tilit ovat käytännössä pankkitilejä, joilta ei pysty tekemään nostoja ilman ennakkohakemusta oikeudelta.

  • Jamie Lynn Spears on valinnut näille blokatuille tileille myös vastuutahon; firman nimeltä Fidelity Financial Management, joka pitäisi huolta Britneyn varoista, sekä toimisi tietynlaisena neuvonantajana tulevien sijoitusten suhteen. 

    • Vaikka rahaston varat on siirretty talteen blokatuille tileille eikä niiltä täten voi nostaa rahaa, oikeusasiakirjoista selviää, että Fidelity on ilmoittanut kuitenkin vähentävänsä rahaston varoista valitsemansa sijoitusneuvonantajan palkkakulut ─ täksi sijoitusneuvonantajaksi on nimetty Stonebridge.

  • Oikeuden päätöksessä painotetaan sitä, ettei kukaan saa tehdä rahastosta nostoja näiltä blokatuilta tileiltä, mutta kuka tarvitsee nostoja, jos pystyy neuvottelemaan itse oman palkkansa ja veloittamaan sen suoraan blokatultakin tililtä.


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham anoo Bessemer Trust Company -pankin nimeämistä Britneyn varojen edunvalvojaksi. Myös Lynne Spears nimeää oikeudelle ehdokkaaksi Bessemer Trust Companyn. [L.A. Court] [L.A. Court]



Syyskuu


✩ Britney vastustaa oikeudessa asianajajansa Samuel Inghamin välityksellä Jamie Spearsin vaatimusta pitää tapauksen käsittely salattuna. [L.A. Court]

  • "Britneyn edunvalvonta on herättänyt ennennäkemättömän määrän huomiota mainstream medialta, sekä sosiaalisessa mediassa, ja on kaukana salaliittoteoriasta tai "vitsistä" kuten James [Jamie Spears] on medialle kommentoinut. Pääasiassa tämä mediahuomio on täysin odotettu reaktio Jamie Spearsin aggressiivisesta salailusta vuosien aikana, mikä on minimoinut tärkeän tiedon päätymistä julkisuuteen. Mitä ikinä meriittejä hänen strategiallaan onkaan ollut vuosia sitten kun Britney yritti startata uraansa uudelleen, tässä vaiheessa hänen elämäänsä kun hän yrittää vain saada kiinni jonkin tasoisesta itsemääräämisoikeudesta, Britney toivottaa tervetulleeksi, sekä arvostaa monien faniensa perehtynyttä tukea. Vaikka tapauksen tiedot on tarkoitettu hänen "suojelukseen", Britney itse on kiivaasti sitä vastaan, että hänen isänsä haluaa pitää Britneyn oikeustaistelun piilossa kaapissa perhesalaisuutena.”

  • Tavallisesti Kaliforniassa oikeustapausten tiedot ovat pääosin julkisia, ellei niitä erikseen salata, kuten Britneyn tapauksessa.


✩ Jamie Spears vastustaa Britneyn vastalausetta, ja pyytää edelleen, että Britneyn tapaus salattaisiin. [L.A. Court]


✩ Billboard kirjoittaa Free Britney -liikkeestä. [Billboard]


✩ Jamie Spears anoo oikeudelta kuulemista vastatakseen Britneyn asianajajan esittämiin syytöksiin. [L.A. Court]


✩ Status-kuulemisessa tuomari Brenda Penny evää Jamie Spearsin anomuksen laajemmin suojata Britneyn tapauksen asiakirjat julkisuudelta. [L.A. Court]


✩ Loput asiat Britneyn tapauksen tehtävälistalla siirretään marraskuun istuntoon, jolloin tuomari kuulee sekä Andrew Walletin, että Bessemer Trust Companyn argumentit. Molempia on ehdotettu Jamie Spearsin kanssa yhteisedunvalvojaksi Britneyn varoille, aiemmin irtisanoutunut Andrew Wallet on Jamie Spearsin nimeämä vaihtoehto, ja Britneyn sekä Lynne Spearsin asianajajat ovat nimenneet Bessemer Trustin. [L.A. Court]


✩ Samuel Ingham anoo oikeudelta lupaa tuoda mukaan neuvonantajia; viisi asianajajaa Loeb & Loeb LLC -lakifirmalta. Kuuleminen sen osalta määrätään lokakuulle. Jamie Spears vastustaa tätä, ja Ingham vastustaa Jamie Spearsin vastalausetta. Tuomari Brenda Penny hyväksyy Inghamin anomuksen ja hylkää Jamie Spearsin vastalauseet. [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court]


✩ Maaliskuussa 2020 jätetty lähestymiskieltohakemus Sam Luftille hylätään. [L.A. Court; asianumero 20STCP01095]



Lokakuu


✩ Samuel Ingham jättää oikeudelle ilmoituksen siitä, että aikoo haastaa Jamie Spearsin ja Lou Taylorin jättämän tilinpäätösraportin ja kertoo, että Britney tulee laatimaan vastalauseensa tilinpäätökseen, jossa transaktioita on yli 200 sivua, minkä arvioimiseen tarvitaan enemmän aikaa. Ingham lisää, että Britney aikoo myös vastustaa tilinpäätösraportin salaamista. [L.A. Court]


✩ Jamie Spears vetää pois ehdotuksensa nimetä Andrew Wallet takaisin yhteis-edunvalvojaksi. Wallet on myöntyväinen päätökseen. [L.A. Court]


✩ Andrew Wallet antaa Daily Mailille haastattelun, jossa kiistää varastaneensa Britneyn varoista. [Daily Mail]



Marraskuu


✩ Jamie Lynn vetää oikeudesta pois aiemman anomuksensa siirtää Britneyn rahaston varat blokatuille tileille, sekä irtisanoutuu rahaston puheenjohtajana. [L.A. Court] [E! Online]


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham ehdottaa itseään rahaston huoltajaksi, kunnes irtisanoutuu kokonaan pestistään myöhemmin vuonna 2021. Tiedossa ei ole kuka on rahaston tämänhetkinen puheenjohtaja. [L.A. Court]


✩ Bisnesmanageri Lou Taylor ja hänen yrityksensä Tri-Star irtisanoutuu yllättäen ilman ennakkoilmoitusta. Jamie Spears palkkaa Britneylle uuden bisnesmanagerin Michael Kanen ilman hänen lupaansa. [L.A. Court] [Daily Mail]

  • Michael Kane on toiminut mm. Michael Jaksonin managerina hänen kuolemansa aikaan. [LA Times]


✩ Britney pyytää oikeuden määräämän asianajajansa Samuel Inghamin välityksellä, että Bessemer Trust Company ottaisi täyden roolin hänen varojensa edunvalvojana. Jamie Spears suostuu Bessemerin rooliin yhteisenä edunvalvojana hänen rinnallaan, mutta ei halua itse irtisanoutua kokonaan. Sam Ingham raportoi, että Britneyn vahva tahto on poistaa Jamie Spears edunvalvojan pestistä kokonaan, ja nimetä Bessemer Trust yksin hänen varojensa edunvalvojaksi. [L.A. Court]


✩ Britneyn oikeuden määrämä asianajaja Samuel Ingham kutsuu Britneytä oikeudessa ”korkean toimintakyvyn holhotuksi.” Tämä herättää julkista kritiikkiä, sillä edunvalvontajärjestelmä on nimenomaan tarkoitettu holhotuille, joilla ei ole lainkaan toimintakykyä. [L.A. Court]


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham toteaa, että Britney pelkää isäänsä eikä tule esiintymään uudestaan niin kauan kun hänen isänsä on vetovastuussa hänen urastaan. Hän pyytää oikeutta erottamaan Jamie Spearsin, mutta tuomari Brenda Penny vastaa, ettei aio tehdä sitä tänään, vaikka hänellä olisikin siihen valtuudet. [L.A. Court] [AP News]


✩ Lynne Spears kommentoi oikeudessa, ettei hänen tyttärensä kuulu pakotettuna totella isänsä kohtuuttomia vaatimuksia, sekä kutsuu Britneyn ja Jamie Spearsin suhdetta toksiseksi. [AP News]


✩ Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen vastustaa Samuel Inghamin pyyntöä nimetä Bessemer Trust Britneyn varojen ainoaksi edunvalvojaksi. [L.A. Court]


✩ Tuomari Brenda Penny tekee päätöksen Bessemer Trustista. Hän evää Jamie Spearsin poistamisen edunvalvojan pestistä, mutta määrää sen sijaan Bessemer Trustin toimimaan Jamie Spearsin rinnalle yhteisedunvalvojana niin ettei Jamie Spears ole enää yksin vastuussa Britneyn varoista. [L.A. Court]



Joulukuu


✩ Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen, sekä Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham väittelevät jälleen kirjanpitokuulemisessa Jamie Spearsin toiveista suojata Britneyn tapaus oikeudessa. Kolme uutta kuulemista määrätään seuraavalle vuodelle keskustelemaan Bessemer Trust Companyn liittämisestä mukaan, viimeisimmästä tilinpäätöksestä, sekä palkkakustannus-anomuksista. Jodi Montgomeryn rooli väliaikaisena henkilökohtaisten asioiden edunvalvojana pidennetään syyskuuhun 2021. [L.A. Court]






2021


Tammikuu


✩ Jamie Spearsin asianajajat jättävät vastalauseet Bessemer Trust Companyn nimeämisestä yhteiseksi edunvalvojaksi Jamie Spearsin rinnalle. [L.A. Court]


✩ Britneyn edunvalvonta on jatkunut kolmetoista vuotta.



Helmikuu


✩ Britneyn oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham vastustaa Jamie Spearsin vastalauseita pyytäen, että ne kumotaan. [L.A. Court]


✩ New York Timesin dokumentti Framing Britney Spears nähdään ensi-illassa Hulussa. [Framing Britney Spears]


✩ Tuomari Brenda Penny hylkää Jamie Spearsin vastalauseet koskien Bessemer Trust Companya. [L.A. Court]


✩ Forbes julkaisee jälleen artikkelin Britneyn varoista, jossa ihmetellään miten pienet ne ovat verrattuna muihin naispoppareihin. Britneyn edunvalvontatiimi on raportoinut hänen nettovarallisuutensa olevan vain 60 miljoonaa, siinä missä esimerkiksi Jessica Simpsonin nettovarallisuus on 110 miljoonaa. Forbes kertoo Britneyn tienanneen uransa aikana kiertueesta bruttona n. 485 miljoonaa, johon ei ole laskettu mukaan hänen Las Vegasin konserttiresidenssejään. Lisäksi Britneyn hajuvesilinjaston on raportoitu tuottavan n. 50 miljoonaa dollaria joka vuosi, ja Britneyn pesti X-Factorin tuomarina toi pöytään 15 miljoonan dollarin palkkauksen. [Forbes] [Billboard]


✩ Britneyn serkku ja ystävä Alli kertoo haastattelussaan NBC:lle, että Jamie Spears on uhannut hänen henkeään mikäli hän ei lopettaisi yhteydenpitoa Britneyn kanssa. [The Sun]


✩ Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen tekee pienen pressikiertueen, ja esiintyy mm. Good Morning Americassa ja CNN:llä.

  • Mediakiertueellaan Thoreen kertoo Britneyn olleen matkalla konkurssiin edunvalvontansa alkaessa, sekä sanoo Britneyn varojen olleen tällöin vain 2,8 miljoonaa dollaria.

  • Thoreenin lausunto ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä näissä varoissa ei ole laskettu huomioon Britneyn rahastoja, jotka eivät ole osa edunvalvonnan tilinpäätöstä, ja jonne Britney on siirtänyt koko omaisuutensa jo ennen edunvalvontaa. [L.A. Court]



Maaliskuu


✩ Ingham anoo oikeudelta Jodi Montgomeryn asettamista Britneyn henkilökohtaisten asioiden pysyväksi edunvalvojaksi. [L.A. Court]


✩ Sekä Samuel Ingham, että Jamie Spearsin asianajajat jättävät oikeuteen anomukset palkkakustannuksiensa veloittamisesta. [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court] [L.A. Court]



Huhtikuu


✩ Free Britney -liike aloittaa kampanjan nimeltä Ingham End It Now. Avoimessa kirjeessään Britneyn oikeuden määräämälle asianajajalle Samuel Inghamille he kannustavat häntä laatimaan anomuksen Britneyn edunvalvonnan päättämisestä kokonaan. Kirjeessään liike vaatii Inghamia anomaan edunvalvonnan päättämistä toukokuuhun mennessä, tai liike ryhtyy vaatimaan tutkintaa hallituksen kaikilla tasoilla ”tästä vilpillisestä edunvalvonnasta, sekä kaikista yksittäisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet sen luomiseen ja ylläpitämiseen.” [Ingham End It Now]


✩ Lynne Spearsin asianajajat vastustavat oikeuden asiakirjoissa Vivian Thoreenin esittämiä palkkavaatimuksia etenkin mediakustannusten osalta. Asiakirjassa kommentoidaan kuinka ”Britneyn elämä on ollut aina median mikroskoopin alla ja viimeinen asia mitä holhottu toivoo, haluaa tai mistä hän hyötyy on, että hänen holhoojansa asianajaja käyttää holhotun rahoja mainostaakseen itseään samassa mediassa, joka revittelee kaikella mitä holhotulle tapahtuu.” [L.A. Court]


✩ Oikeuden muistiinpanoissa huhtikuun lopussa mainitaan, ettei oikeudella ole tällä hetkellä voimassa olevaa todistusta Britneyn vajaasta toimintakyvystä (medical capacity declaration). [L.A. Court]

  • Edunvalvonta voidaan pitää voimassa vain joko ammattilaisen todistuksella vajaasta toimintakyvystä (medical capacity declaration), tai vapaaehtoisena edunvalvotun vapaasta tahdosta, jolloin edunvalvotun (Britney) pitää itse todistaa edunvalvonnan olemassaololle olevan hyvä syy. Kumpaakaan näistä ei kuitenkaan todistettu Britneyn tämähetkisessä edunvalvonnassa, sillä voimassa olevaa todistusta ei ole, ja Britney ei ole vapaaehtoisesti edunvalvonnassaan. Lääkäri Sparin vuonna 2008 laatima todistus vajaasta toimintakyvystä on kattanut vain silloisen, väliaikaisen edunvalvonnan.


✩ Samuel Ingham jättää oikeudelle ilmoituksen, että Britney tahtoo puhua oikeudessa itse ja mahdollisimman kiireellisesti. Istunto määrätään kesäkuun 23. päiväksi. [L.A. Court]



Toukokuu


✩ Free Britney -liike laatii Kalifornian lakimiesliitolle valituksia siitä, että Ingham on toiminut rikoskumppanina lukuisissa epäoikeudenmukaisuuksissa koskien Britneyn tapausta, sekä on laiminlyönyt rooliaan antaen tilanteen jatkua yli 13 vuotta. [Free Britney]



Kesäkuu


✩ New York Times julkaisee paljastusartikkeliin otsikolla "Britney Spears Quietly Pushed For Years To End Her Conservatorship."

  • Britney kertoo, kuinka edunvalvonta rajoittaa hänen elämässään ihan kaikkea, kuten sitä ketä hän deittailee, kenen kanssa ystävystyy, tai minkä väriseksi hän saa maalata keittiön kaappinsa.

  • Britney kuvailee edunvalvonnasta tulleen pelkkä hallitsemiskeino häntä vastaan.

  • Britney kertoo kuinka edunvalvonnassa hänet on pistetty laittomasti pakkohoitoon vasten tahtoaan.

  • Britney kertoo, että hänet on pakotettu esiintymään vasten tahtoaan.

  • Britneyn tekemiin virheisiin vastataan äärimmäisillä rangaistuksilla, ja Britney kertoo edunvalvontaan liittyvän paljon pelkoa. Hän kertoo pelkäävänsä isäänsä, ja sanoo hänen olevan obsessoitunut hänestä ja hänen kontrolloimisestaan.

  • Artikkelissa kerrataan sitä miten edunvalvonta on tarkoitettu toimintakyvyttömille ihmisille, kuten merkittävästi vammaisille, koomapotilaille, vegetatiivisessa tilassa oleville tai vanhuksille, joilla on dementia, siinä missä Britney on pystynyt esiintymään jo yli vuosikymmenen.
    • Britney palasi takaisin töihin jo vuosi sen jälkeen kun hänet oli todettu toimintakyvyttömäksi, hän näytteli televisiossa, julkaisi listaykkös-albumin, ja valmistautui maailmankiertuelle.

  • Artikkelissa kerrataan Jamie Spearsin historiaa verbaalisen väkivallan ja arvaamattoman käytöksen osalta.
    • Jamie Spears on kutsunut tytärtään ”ravihevoseksi, jota tulisi myös kohdella sen mukaisesti.”
    • Myös kiertuehenkilökunta on todistanut Jamie Spearsin verbaalista väkivaltaa, alkoholin pariin palaamista ja sopimatonta käytöstä.

  • 2014 Britney kertoi oikeudelle epäilevänsä, että Jamie Spears on sortunut juomaan jälleen, ja toivoi satunnaisia alkomittauksia. Tuomari totesi tämän olevan täysin sopimatonta, ja kysyi kuka Britney oikein on vaatimaan mitään tällaista keneltäkään.

  • Britney kertoo isänsä pakottaneen hänet esiintymään yli 40 asteen kuumeessa, minkä hän kertoo olleen ”yksi elämänsä pelottavia hetkiä.”

  • Jamie Spears on myynyt perheen kodin, ja muuttanut asuntovaunuun, jonka on parkkeerannut varaston edustalle, joka on täynnä kallisarvoista Britney-memorabiliaa, jota on viime aikoina myös myyty netissä.


✩ Ennen edessä olevaa oikeudenkäyntiä, Britney soittaa 911-hätänumeroon ja raportoi itsensa edunvalvonnan hyväksikäytön uhriksi. Tieto hätäpuhelusta ei nouse vielä julkisuuteen, mutta Britney kuvataan poistumassa poliisiasemalta. [USA Today] [Radar]




✩ Uusi oikeuden istunto pidetään 23. kesäkuuta, ja Britney on paikalla virtuaalisesti. Oikeudenkäynti pidetään Jamie Spearsin asianajajien vastusteluista huolimatta julkisena. Tämä on ensimmäinen kerta 13 vuoden aikana kun Britney pääsee puhumaan tilanteestaan näin julkisesti sekä kansan, että oikeuden edessä. Puheenvuorossaan hän kertoo yksityiskohtaisesti hyväksikäyttävistä kokemuksistaan manageritiiminsä, lääkäreidensä, oikeuden määräämän asianajajansa, ja koko perheensä käsissä. [Audio] [Britneyn koko puheenvuoro suomennettuna]

  • Britney pakotettiin kiertueelle 2018 uhkauksien siivittämänä. Kiertueen jälkeen Britney kaipasi lepoa, mutta hänelle ei annettu vaihtoehtoa vaan uuden konserttiresidenssin oli määrä alkaa Las Vegasissa sovitusti.

  • Britney kertoo suunnitelleensa valtaosan koreografiasta, sekä opettaneensa sen tanssijoilleen. Hän kertoi, ettei ollut vaan hyvä, vaan loistava, ja johti kuuttatoista uutta tanssijaa harjoituksissa.

  • Britney kertoo, että hänen manageritiiminsä oli määrännyt hänet pakkohoitoon väittäen, että hän ei ota lääkkeitään, vaikka hän oli aina ottanut lääkkeensä aamuisin kun he eivät olleet näkemässä.

  • Britney kertoo kieltäytyneensä tanssiliikkeestä harjoituksissa, minkä jälkeen hänen managerinsa oli soittanut hänen lääkärilleen kertoen, ettei Britney ole yhteistyöhaluinen eikä ottanut lääkkeitään. 

    • Tämän jälkeen Britney oli kieltäytynyt tekemästä uutta Vegasin residenssiään, jolloin hänen lääkärinsä oli yhtäkkiä välittömästi määrännyt hänelle litiumia, ja lakkauttanut Britneyn tavalliset lääkkeet, joita hän on syönyt jo viisi vuotta.

    • Britney kuvailee kuinka litium sai hänet tuntemaan itsensä humalaiseksi, eikä hän pystynyt käyttäytymään normaalisti tai keskustelemaan mistään.

  • Britney kuvailee kuinka hänen isänsä 100% rakasti sitä kontrollia mikä hänellä oli, kun hän lähetti Britneyn pakkohoitoon.

  • Britney kertoo ansaitsevansa muutaman vuoden tauon, jolloin voi tehdä mitä haluaa.

  • Britney kuvailee kuinka hoidossa hän kävi terapiassa joka päivä kymmenen tunnin ajan, seitsemän päivää viikossa, ilman vapaapäiviä, ja ilman mahdollisuutta nähdä lapsiaan tai poikaystäväänsä, sillä hän ei saanut poistua ulos ovesta.

  • Britney kertoo, että sanoessaan maailmalle videoissaan olevansa "ok ja onnellinen", on se ollut valehtelua sekä itselleen, että muille. Britney kertoo pelänneensä, että kukaan ei uskoisi häntä, että ihmiset pilkkaisivat häntä, nauraisivat ja sanoisivat: "Hän valehtelee, hänellä on kaikkea. Hän on Britney Spears.”

  • Britney kertoo olevansa shokissa ja traumatisoitunut.

  • Britney kommentoi ettei voi uskoa miten Kalifornian osavaltiolla voi olla kaikki tämä jo kirjattuna oikeusdokumentteihin ilman, että he tekevät asialle yhtään mitään. Britney kertoo jo kaksi vuotta sitten vuonna 2019 kertoneensa oikeudessa nämä samat asiat, mutta ettei kokenut tulleensa lainkaan kuulluksi. Britneyn mukaan se sai hänet tuntemaan olonsa kuolleeksi, ja kuin hänellä ei olisi mitään merkitystä.

  • Britney kertoo, että kaikkien jotka ovat osallisena tässä edunvalvonnassa, sekä hänen manageritiiminsä, jolla oli jättimäinen rooli hänen rankaisemisessaan, tulisi olla vankilassa. Hän kertoo, että haluaisi rehellisesti haastaa koko perheensä oikeuteen.

  • Britney kertoo, että mitä hän on käynyt läpi on ollut nöyryyttävää ja demoralisoivaa, eikä hän koe olevansa kenellekään velkaa jälleen uutta arviointia sen jälkeen kun hän on asuttanut ja ruokkinut tuhansia ihmisiä kiertueillaan. Britney toivoo edunvalvonnan päättämistä ilman arviointia, jossa joku jälleen kyseenalaistaa hänen älykkyytensä ja kapasiteettinsa.

  • Britney kertoo, ettei tiennyt voivansa anoa edunvalvontansa päättämistä.

  • Britney oli aikonut anoa oikeudelta lupaa tehdä haastattelun, jossa hän voisi kertoa mitä hänelle on tehty, sillä hänellä on oikeus käyttää ääntään ja puolustaa itseään. Britney ei istuntoon saapuessaan ollut tietoinen, että saisi tänään puhua vapaasti yleisön kuunnellessa.

  • Britney kertoo, ettei ole reilua kuinka hänen oma perheensä tekee haastatteluita ja puhuu hänen tilanteestaan kaikille halukkaille medioilla samalla kun hän ei pysty sanomaan julkisesti yhtään mitään.

  • Britney kertoo, että hänen asianajajansa on sanonut, ettei hän saa puhua julkisesti siitä mitä hänelle on tehty. Britney kertoo, että haluaisi mahdollisuuden valita oman asianajajansa, ja haluaisi päättää koko edunvalvontansa ilman uutta arviointia.

  • Britney sanoo, että tietää, että usein ainoa syy miksi edunvalvontoja ei päätetä on se, jos huolestunut perheenjäsen ilmaisee huolensa holhottavasta - ja ottaen huomioon että koko hänen perheensä on tienannut elantonsa hänen edunvalvonnallaan 13 vuotta, hän ei olisi kovin yllättynyt jos joku heistä tulee asian edetessä sanomaan, että edunvalvonnan ei tulisi päättyä koska Britney tarvitsee apua.

  • Britney kertoo, että myös Jodi Montgomery on alkanut viedä asioita liian pitkälle.

  • Britney kertoo, kuinka hänet pakotetaan terapiaan hyvin julkiselle paikalla Westlakeen paparazzien keskelle, jossa he kuvaavat häntä itkien poistumassa terapiassa ja julkaisevat niitä mediassa vahvistaen negatiivista kuvaa Britneystä.

  • Britney kertoo, että haluaisi vain yhden tapaamisen viikossa terapeutin kanssa suojassa kotonaan, ja kertoo naureskellen tarvitsevansa kuitenkin hieman terapiaa.

  • Britney kertoo, että haluaisi jatkaa tätä puhelua tuomarin kanssa ikuisesti, koska tietää mitä on vastassa kun puhelu päättyy.

  • Britney kertoo, ettei saa tavata ystäviään jotka asuvat alle kymmenen minuutin matkan päässä.

  • Britney kertoo, ettei koe voivansa elää täyttä elämää. Hän kertoo, että haluaisi progressiivisesti siirtyä eteenpäin, ja rakentaa jotain todellista ja, että haluaisi mennä naimisiin ja saada vauvan, mutta hänelle on kerrottu ettei hän voi tehdä kumpaakaan edunvalvonnassa, ja ettei hänen anneta poistaa sisältään kierukkaa.

Britneyn puheenvuoron jälkeen istunnossa aletaan ripeästi asianajajien kesken suunnittelemaan jo uutta hoitosuunnitelmaa, jonka Britney kuitenkin keskeyttää todeten, että hän haluaa hyväksyä sen ensin eikä halua enää tehdä mitään vastentahtoisesti.

Istunto päättyy, kun Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen pyytää taukoa keskustellakseen asiakkaansa kanssa. Istunnon julkinen osuus päättyy, ja loppu istunnosta käydään yksityisenä.


✩ Britneyn ex-poikaystävä (joka haluaa pysyä artikkelissa anonyyminä pelätessään kostoa Spearsin perheeltä) ottaa mediassa kantaa Britneyn oikeuden määräämän asianajajan Samuel Inghamin kommenttiin siitä ettei Britney muodollisesti ole koskaan pyytänyt häneltä edunvalvontansa päättämistä. Anonyyminä pysyttelevä ex-poikaystävä kertoo, että Britney pyysi 4-5 kertaa viikossa edunvalvontansa terminoimista, mutta sai aina vastaukseksi "vain jotain hevonpaskaa."  [Page Six]

  • "Ingham käytti sanaa 'muodollisesti.' Mitä se edes tarkoittaa, jos joku soittaa sinulle neljä kertaa viikossa kysyen "miten minä lopetan tämän?" Toivon, että hän haastaa kaikki heistä oikeuteen tästä. Minä voin todistaa mikäli sille on tarve."

  • "Koko perhe tienaa rahaa hänen kustannuksellaan. Hänen isänsä tienaa ainakin 200 000 dollaria vuodessa Britneyllä, samalla kun Britney saa vain 2000 dollaria viikkorahaa. Jamie on vitun luuseri. Ainoa asia mitä hän on ikinä tehnyt on pyörittää jotain smoothiekauppaa tai jotain, ja sekin ajautui konkurssiin. Ilman Britneyn rahoja, hänellä ei olisi mitään."

  • Anonyymi ex-poikaystävä kertoo, että Britneyn assistentit vakoilivat heitä ja kantelivat tapahtumista takaisin Jamielle. Hän myös lisäsi, että jopa häntä itseään rangaistiin jos hän teki, tai edes ehdotti jonkin sellaisen asian tekemistä Britneyn kanssa, mistä edunvalvontatiimi ei pitänyt. Ex-poikaystävä ei kuitenkaan halunnut kuvailla kuinka häntä oli rankaistu, pelkonaan, että se paljastaisi hänen identiteettinsä.

  • Hän kertoo, että aikana jona hän seurusteli Britneyn kanssa, Britneyllä ei ollut valtuuksia käyttää omaa Instagram-tiliään.



Heinäkuu


✩ Nimettömät lähteet kommentoivat julkisuuteen, että ryhmä tunnettuja julkisuuden henkilöitä olisivat perustamassa rahastoa Britneyn vapauttamista varten. Rahaston takana huhutusti seisovat ainakin Madonna, Paris Hilton, Katy Perry, ja Christina Aguilera. [Mirror]


 Free Britney -liike julkaisee kattavan kaavion Lou Taylorin yrityksistä. [Kaavio]


✩ The New Yorker julkaisee paljastavan artikkelin Britneyn edunvalvonnasta otsikolla ”Britney Spears’s conservatorship nightmare”, ja artikkelia on ollut kirjoittamassa mm. tutkiva journalisti Ronan Farrow, joka on aikanaan paljastanut myös Harvey Weinsteinin tapauksen. [The New Yorker]

  • Britney on puheenvuoroaan edeltävänä päivänä soittanut 911-hätänumeroon raportoidakseen itsensä holhoushyväksikäytön uhrina. Kaliforniassa hätäpuhelut ovat normaalisti julkisia, mutta kyseinen puhelu on salattu käynnissä olevan edunvalvontakiistan vuoksi.

  • Edunvalvonnan alkaessa ja perheen keskustellessa sen toteuttamistavoista, Jamie Spears on hyvin vahvasti korostanut omaa kontrolliaan edunvalvonnasta. Useat todistajat ovat kuulleet Jamie Spearsin usein karjuen aggressiivisesti; ”MINÄ OLEN BRITNEY SPEARS!”

  • Perheystävä Jacqueline Butcher kertoo myös kuinka Jamie Spears on painostanut Britneytä pudottamaan painoa, haukkunut häntä lihavaksi, sekä sylki lentäen karjunut päin Britneyn naamaa kuinka hän on huora ja kamala äiti ja, että hän ei saisi enää tavata lapsiaan ellei tottelisi.

  • Artikkelissa kerrotaan myös Britneyn yrityksistä saada yhteyttä ulkomaailmaan, kuten kirjeestä jonka hän luovutti Andrew Gallerylle vuonna 2008, ja siitä kuinka hänen managerinsa sisko salakuljetti hänelle puhelimen kuntosalin saunassa.

  • Britneyn kanssa työskennellyt tuottaja kertoo kuinka ennen valoisa Britney muuttui hiljaiseksi ja vaisuksi, ja loppuaikoina hänet vietiin jo suoraan äänityskoppiin eikä hänen annettu sosialisoida studion muiden ihmisten kanssa.

  • Britneyn elämä on ollut niin suojattua, että vasta Paris Hiltton opetti Britneytä käyttämään Googlea.

  • Artikkelissa kuvaillaan minkälaisella rutiinilla Britneyn bisnes, PR ja sosiaalinen media pyörii ilman Britneyn itsensä osallistumista.

  • Britneyn poikaystävän läheinen ystävä ja meikkitaiteilija Maxi kommentoi, että Britneyn edunvalvojat saavat lopulta päättää ketkä ovat Britneyn ystäviä, saisiko hän mennä naimisiin tai saada lapsia, sekä rinnasti tilanteen ”Handmaid’s Tale -sarjan tyyppisiin juttuihin.”

  • Eräs vammaisten oikeuksiin erikoistunut asiantuntija kertoo artikkelista lisää siitä, miten edunvalvontabisnes on todella bisnes Yhdysvalloissa, ja kuinka se saadaan pyörimään. 

    ・ ”Holhottu eristetään ja lääkitään, jotta he pysyvät hiljaa. Sillä aikaa varat likvidoidaan. Jos holhottu on edunvalvonnassa toimintakykyinen, se saadaan näyttämään siltä, että se on edunvalvonnan ansiota. Mutta jos holhotulla on vaikeaa, se on myös todiste siitä, että edunvalvonta on tarpeellinen. Jos holhottu pääsee pois edunvalvonnastaan ja hänellä on vaikeuksia tai kriisejä (minkä todennäköisyys kasvaa sen jälkeen kun on ollut pitkään käytännössä täysin voimaton), niin sekin vahvistaa argumenttia edunvalvonnan puolesta. Jos Britney pääsee vapaaksi, niin katsokaapa vain, ensimmäinen virhe mitä hän tekee, niin kaikki tulevat sanomaan ettei sitä olisi koskaan tapahtunut jos hän olisi vielä holhouksessa.”


✩ Britneyn poikaystävä Sam Asghari julkaisee Instagramissaan klipin Britneyn I Wanna Go -musiikkivideosta, jossa Britney haistattelee kaikille lehdistötilaisuudessa. [I Wanna Go]


✩ Jamie Lynn tiedottaa julkaisevansa 2022 kirjan nimeltä "I Must Confess: Family, Fame, and Figuring it Out.” Saatuaan valtavan määrän kritiikkiä jälleen Britneyn nimellä ratsastamisesta kirjan nimi vedetään pois netistä, ja kustantamo tiedottaa julkaistun nimen olleen virheellinen ja keskeneräinen. [People]


✩ Jamie Spears syyttää oikeuden asiakirjassa Jodi Montgomerya Britneyn tekemistä väitteistä, ja kertoo itse vain suojelleensa Britneyn hyvinvointia kolmentoista vuoden ajan. Jamie Spears kertoo ettei ole vaikuttanut Britneyn elämään enää kahteen vuoteen ollessaan nykyään enää vastuussa Britneyn varojen edunvalvonnasta, ja vaatii tutkintaa Britneyn tekemistä väitteistä. [L.A. Court]


✩ Jodi Montgomery syyttää oikeuden asiakirjassa Jamie Spearsia Britneyn kurjista oloista otsikolla "Ms. Spears haluaisi isänsä poistuvan, mutta hän ei suostu." Montgomery kertaa asiakirjassa kuinka ironista on, että Jamie Spears tahtoo edunvalvonnan nyt noudattavan Britneyn toivomuksia, kun ei ole ollut mikään salaisuus, että Britneyn toive on ollut saada isänsä ulos elämästään jo vuosia. Asiakirjassa myös huomautetaan kuinka Jamie Spears ei ole ollut kertaakaan kolmentoista vuoden aikana ollut valmis luopumaan kontrollista. [L.A. Court]


✩ Jodi Montgomery hakee oikeudelta lupaa velottaa Britneyn piikkiin 24/7 turvamiehet itselleen määrittelemättömäksi ajaksi, arvioiden kulujen olevan jopa 50 000 dollaria kuukaudessa. [L.A. Court] [Good Morning America]


✩ Bessemer Trust -pankki irtisanoutuu heille suunnitellusta roolistaan Britneyn varojen yhteisenä edunvalvojana. [New York Times] [L.A. Court]

  • Bessemer Trust oli suunniteltu valvomaan varoja yhdessä Jamie Spearsin kanssa Britneyn halutessa isänsä ulos edunvalvontansa vallasta. 

  • Oikeuden asiakirjassa yritys toteaa, että heille oli kerrottu Britneyn edunvalvonnan olevan vapaaehtoinen, ja Britneyn suostuneen Bessemer Trustin rooliin yhteisedunvalvojana. Britneyn kesäkuun puheenvuoron jälkeen on kuitenkin tullut ilmiselväksi, että edunvalvonta ei ole vapaahtoinen, vaan Britney selkeästi haluaa sen päättyvän. 


✩ Britneyn pitkäaikainen manageri Larry Rudolph irtisanoutuu. [CNN]

  • Larry Rudolph tiedottaa itse irtisanoutumisestaan lehdistölle. Tiedotteessaan hän kommentoi, ettei ole koskaan ollut osa edunvalvontaa tai sen toimintaa. Kesäkuun puheenvuorossaan Britney kuitenkin mainitsi hänen manageritiimillään olleen suuri rooli hänen rankaisemisestaan edunvalvonnassa.

  • Larry Rudolph lisää ettei ole kommunikoinut Britneyn kanssa kahteen ja puoleen vuoteen sen jälkeen kun Britney kertoi jäävänsä määrittelemättömälle työtauolle.

  • Hän lisää saaneensa myös kuulla, että Britney on ilmaissut tahtonsa jäädä virallisesti eläkkeelle, jonka lehdistö uutisoi laajalti Britneyn virallisena kantana. 


✩ Britneyn asianajaja Samuel Ingham, sekä hänen valitsemansa neuvonantaja Loeb&Loeb irtisanoutuvat. [L.A. Court] [Forbes]

  • Samuel Ingham on toiminut Britneyn oikeuden määräämänä asianajajana edunvalvonnan alusta lähtien.

  • Samuel Ingham on verrannut Britneyn toimintakykyä koomapotilaaseen, mutta toisaalta myös viitannut häneen "korkean toimintakyvyn holhottuna."

  • Britney on lausunnossaan kesäkuussa oikeudessa kertonut Inghamin neuvoneen häntä olematta kertomaan kenellekään kokemuksistaan ja kohtelustaan edunvalvonnassaan. Lisäksi Britney kertoi oikeudelle, ettei hän ollut tietoinen siitä, että voisi anoa edunvalvontansa päättymistä, mikä on herättänyt julkisessa keskustelussa kysymyksiä siitä, kuinka Ingham ei ole kolmentoista vuoden aikana kertaakaan yrittänyt ajaa sitä mitä hänen asiakkaansa on eniten tahtonut. 


✩ Lynne Spears kannattaa Britneyn oikeutta valita oma asianajajansa Inghamin irtisanoutuessa roolistaan. Dokumentissa samalla kerrataan Britneyn puheenvuorossaan tekemiä vaatimuksia, ja Lynne Spears kertoo Britneyn olleen jo vuosia täysin toimintakykyinen, eikä koe 13 vuotta sitten pystytetyn edunvalvonnan olevan enää tarpeen. [L.A. Court]


✩ Myös ACLU - vammaisten oikeuksien organisaatio jättää oikeuteen vetoomuksen sen puolesta, että Britney saisi valita oman asianajajansa. Vetoomuksen on allekirjoittanut yhteensä 27 muuta ihmisoikeusjärjestöä. [ACLU -asiakirja] [ACLU Court Doc]


✩ Jodi ehdottaa GAL:ia, tietynlaista oikeuden määräämää asianajajaa, joka auttaisi Britneytä asianajajansa valitsemisessa. [L.A. Court]


✩ Madonna julkaisee Instagramissaan julkaisun, jossa kommentoi Britneyn tilannetta. [CNN]

  • "Antakaa tälle naiselle hänen elämänsä takaisin. Orjuus lakkautettiin kauan sitten! Toivon kuolemaa ahneelle patriarkaatille, joka on tehnyt tätä naisille jo vuosisatoja. Tämä on ihmisoikeusrikos. Britney, tulemme vapauttamaan sinut vankilasta!”


✩ Huhutaan, että Britney olisi valinnut itselleen uuden asianajajan Mathew Rosengartin - entisen liittovaltion syyttäjän, joka on erikoistunut mm. julkiseen korruptioon. Tuomarin tulee kuitenkin hyväksyä Rosengart Britneyn uudeksi asianajajaksi virallisesti seuraavassa oikeuden istunnossa. Rosengart on kesäkuussa LinkedInissä kommentoinut Britneyn puheenvuoroa oikeudessa ”kiinnostavana, ja oikeutettuna lausuntona.” Rosengart on aiemmin työskennellyt mm. Madonnan kanssa, joka on juuri aiemmin puhunut Britneyn puolesta omassa somessaan.


✩ Edunvalvonnan viimeisimpien kuluvaatimusten mukaan Britneyn tapauksen asianajajien kuluja on kertynyt maksettavaksi 1,5 miljoonaa vain edellisestä lokakuusta lähtien, yhdeksässä kuukaudessa. Kaikkien osapuolien asianajajakulut maksetaan Britneyn varoista. [L.A. Court]


✩ Framing Britney -dokumentti saa kaksi Emmy-ehdokkuutta.


✩ Britneyn tapaus innoittaa demokraattipuolueen senaattoreita Elizabeth Warrenia ja Bob Caseyta vaatimaan kongressilta tarkempaa tietoa Yhdysvaltojen holhousjärjestelyistä. Tällä hetkellä liittovaltion hallitus kerää paljon tietoa edunvalvontajärjestelyistä, mutta kerätty tieto pidetään salassa. [Teen Vogue]


✩ Helsingin Sanomat uutisoi siitä kuinka Britneyn edunvalvontatapaus on muuttamassa Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmää. [Helsingin Sanomat]


✩ Republikaani Jason Smith tekee uuden lakialoitteen Britneyn tilanteen inspiroimana, nimeltään The CIRCUS Act. Lakialoitteen on inspiroinut Britneyn oikeudessa jakama kokemus siitä, kuinka hänen edunvalvontatiiminsä ei anna hänen poistattaa kierukkaa kehostaan, vaikka hän itse haluaisi lapsia. [Fox News]


✩ Britneyn seuraavaa oikeuskäsittelyä edeltävinä päivinä annan Ylelle haastattelun koskien Britneyn tapausta, ja sen merkityksellisyyttä. [Yle Areena]




✩ Britneyn tapausta käsitellään oikeudessa. Fanit saapuvat mielenosoitukseen oikeustalon edustalle. Medialle myönnetään lupa raportoida istunnosta, mutta kaikki äänittäminen on kielletty, ja kaikilta saliin paikalle saapuvilta ihmisiltä kerätään pois puhelimet. [L.A. Court]

Britneyn valitsema asianajaja Mathew Rosengart on saapunut oikeuteen, ja toiveena on, että hän saisi edustaa Britneyn asianajajana jatkossa. Hän perustelee oikeudelle, että Britneyllä on Yhdysvaltain perustuslain viidennen- ja kuudennen lisäyksen mukainen oikeus, sekä myös erinäisten muiden lakipykälien mukainen oikeus valita oma asianajajansa. Hän lisää, että vaikkei lailla olisi edes mitään tekemistä asian kanssa, hän uskoo arvokkuuteen sekä itsemääräämisoikeuteen.

Rosengart kommentoi myös, että Britneyn kesäkuun puheenvuoro oikeudessa todisti, että hän on enemmän kuin toimintakykyinen, sekä ehdottaa, että erinäisten palkkakustannusvaatimusten ja muiden vetoomusten käsittelyä lykättäisiin, ja sen sijaan oikeudessa keskityttäisiin siihen mikä on Britneyn intressien mukaista.

Myös Britneyn lääkäritiimi on sitä mieltä, että on Britneyn intressien mukaista poistaa Jamie Spears edunvalvonnasta. Lukuisat osallistujat ovat sitä mieltä, että Jamie Spearsin astuminen alas roolistaan Britneyn edunvalvojana ratkaisi monia Britneyn huolia, mutta Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen vastustaa tätä kiihkeästi ja kertoo, ettei Jamie Spears ole valmis toimimaan näin ainakaan näillä näkymin.

Tuomari Brenda Penny myöntää Britneylle luvan valita oma asianajajansa. Britneyn kuullaan itkevän puhelimessa, kun päätös tehdään. Tämä on ensimmäinen kerta kolmeentoista vuoteen, kun Britney saa oikeuden mukaan valita itse asianajajansa, tai ylipäätään ketään omassa tiimissään. Britneyn itkiessä tuomari Brenda Penny mainitsee, että on ok jos Britney haluaa ottaa hetken vetääkseen happea, johon Britney vastaa ”Ei! Jos oikeustuomioistuin ei näe, että tämä on rääkkäystä, en tiedä mikä on.”

Britney kertoo tuomarille, että hänelle on jatkuvasti kerrottu, että jos hän suoriutuu hyvin kiertueella, häntä hyväksikäyttävä edunvalvontatiimi päästäisi hänet vapaaksi edunvalvonnastaan, mutta näin ei koskaan käynyt. Hän kertoo oikeudelle, että haluaa haastaa isänsä oikeudeen edunvalvonnan hyväksikäytöstä. Britney haluaa nostaa syytteet ja vaatii, että Jamie Spearsista aloitetaan kunnollinen tutkinta. Britney kertoo, kuinka edunvalvontajärjestelmä on mahdollistanut hänen isälleen mahdollisuuden pilata hänen koko elämänsä.

Britney kertoo, että hänen edunvalvontatiiminsä tavoite on ollut saada hänet tuntemaan itsensä hulluksi, ja lisää, että mikä todella ajoi hänet eniten hulluksi oli tajuta, että koko hänen perheensä ei koskaan välittänyt hänestä. Britney kertoo uskoneensa, että ainoa syy minkä hän keksii sille, että hänen perheensä on kohdellut häntä näin on, että he ovat yrittäneet tappaa hänet. ”Kaikki mikä minussa on vialla, on heidän syytään.”

Jamie Spearsin asianajaja Vivivan Thoreen kommentoi, että Britney valehtelee, tai muistaa kokemuksensa väärin, ja pyytää oikeutta tutkimaan Britneyn syytöksiä. Hän vertaa Britneyn lausuntoja hysteriaan, mikä herättää oikeudenkäynnin jälkeen julkisuudessa kritiikkiä termin misogynistisen historian vuoksi. 

  • ”Naisten hysteriaa” on terminä historiallisesti käytetty diskreditoimaan, vaientamaan, sekä laitostamaan naisia vuosisatoja. Ekstriimeimmissä tapauksissa toimintakykyisiä, seksuaalisia naisia on hysterian nimissä lukittu pakkohoitoon mielisairaaloihin tai pakotettiin kohdunpoistoon. [Wikipedia]

Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart vastustaa Thoreenin kommentteja kiivaasti, kertoo pitävänsä hänen ehdotuksiaan kuvottavina, ja muistuttaa, että kaikkien tulisi olla paikalla palvelemassa Britneyn parhaita intressejä, eikä puhdistamassa kenenkään muun mainetta. Rosengart kommentoi, että ei halua olla epäkunnioittava tuomioistuinta kohtaan, mutta uskoo, että oikeus ja Britneyn edunvalvontaan osallistuneet tahot ovat käyttäneet sopimattomia keinoja muuttaakseen edunvalvonnan väliaikaisesta pysyväksi, ja hänen lakifirmansa tulee tutkimaan asiaa. Rosengartin yksi erikoisosaamisalue on julkinen korruptio.


✩ Oikeustalon edustalla Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart kommentoi istunnon jälkeen, että Jamie Spears tulisi poistaa edunvalvojan roolistaan, sillä se on holhotun intressien mukaista. Hän kertoo, että he tulevat työskentelevään aggressiivisesti ja pikaisesti sen eteen, sekä kyseenalaistaa miksi Jamie Spears on edes osallisena koko edunvalvonnassa. Rosengartin tuominen Britneyn oikeustaisteluun, sekä hänen päätöksensä kommentoida asiaa medialle on merkittävä käänne Britneyn tapauksessa myös siksi, että ensimmäistä kertaa edunvalvontatiimi ei pysty yksin puskemaan yksin narratiiviaan julkisuuteen, vaan Britneyllä on vihdoin riippumaton, itse valitsemansa edustaja, joka ajaa hänen etuaan.


✩ Seuraava oikeuden käsittely määrätään käytäväksi 29. syyskuuta. 


 Yle julkaisee aiemmin antamastani haastattelusta myös audio-uutisen, jossa on haastateltu lisäkseni siivilioikeuden professoria, sekä edunvalvonnan asiantuntija Urpo Kangasta. Hän kommentoi, että olisi itse valmis liittymään tähän vapauttakaa Britney -liikkeeseen, sillä suomalaisen edunvalvontaoikeuden asiantuntijan silmin tapauksessa on ylitetty kaikki ne suojeluperiaatteet, jotka edunvalvontaan kuuluu. [Yle Areena]

  • ”Tuntuisi kummalliselta, että henkilö joka on romahduksen jälkeen kyennyt kasaamaan itsensä, levyttämään ja kiertämään kiertueella, olisi edelleen edunvalvonnan tarpeessa. Koko systeemin idea on maailmanlaajuisesti aivan sama; tarkoitus on suojata ihmistä, eikä alistaa.” 


✩ Britneyn Instagram-tilille ilmestyy edunvalvontaa kritisoivia postauksia, ja tilillä käytetään ensimmäistä kertaa #freebritney-tunnistetta. Tilille ilmestyy satunnaisesti edunvalvontaa kritisoivia julkaisuja, joista osa kuitenkin nopeasti poistetaan, tai niiden kuvatekstit vaihdetaan.


✩ Jamie Lynnin ja Britneyn Instagram-tilit julkaisevat vuorotellen julkaisuja piikitellen toisiaan.


✩ Jamie Lynn poistaa 66 kuvaa Instagram-tililtään.


 UK Culture -lehden mukaan Britneyn isä tarkistaa onko Britneyllä jalassaan alushousuja, ennen kuin hän esiintyy julkisuudessa. [UK Culture]


✩ Britneyn entinen henkivartija antaa haastattelun, jossa kertoo Britneyn tiimin lääkinneen häntä jatkuvasti hyvin vahvalla lääkityksellä, Britneyn purskahtaneen usein kyyneliin isänsä vuoksi, ja että Britneyn piti pyytää isältään lupa kaikkeen mitä hän halusi tehdä. [Mirror]


✩ Britney kuvataan ajamassa autoa poikaystävänsä Sam Asgharin kanssa. Asghari myös julkaisee Instagramiinsa videon, jossa pari kuuntelee autossa Britneyn Lonely-kappaletta, ja Britney laulaa mukana hyväntuulisena samalla kertoen kuinka ylpeä on kyseisestä biisistään. Samalla Britney bongattiin myös Starbucksin drive-inissä, ja tarkkaavaisimmat huomasivat myös hänen nimettömässään mahdollisen kihlasormuksen. Britney on aiemmin For The Record -dokumentissaan kertonut, että on viimeksi tuntenut olonsa vapaaksi, kun sai ajella paljon autollaan, sekä tämän vuoden oikeuden puheenvuoroissaan puhunut myös siitä kuinka haluaisi voida ajaa autolla poikaystävänsä kanssa. Tämän vuoksi on spekuloitu, että Britneyn uusi aiemmat puheenvuorot oikeudessa, sekä hänen uusi asianajajansa olisivat kenties jo johtaneet tiettyihin helpotuksiin hänen edunvalvontasa osalta. [Page Six] [Mfit] [For The Record]


✩ Kaliforniassa nousee esiin FREE-lakiehdotus Britneyn tapauksen innoittamana. Ehdotuksen tarkoitus olisi poistaa valtaa edunvalvontatilanteista hyötyviltä sukulaisilta ja läheisiltä. Näennäisesti edunvalvottujen etua ajava lakiehdotus antaisi kuitenkin todellisuudessa vain enemmän valtaa virallisille edunvalvojille, minkä vuoksi Free Britney -liike laajalti torjuu koko lakiehdotuksen. [Good Morning America] [CNBC]

  • Esimerkiksi Britneyn tilanteessa kyseinen laki olisi vain vaikeuttanut tilannetta, sillä se olisi antanut enemmän valtaa Andrew Walletille, Jodi Montgomerylle, Samuel Inghamille, sekä Bessemer Trustille.

  • Free Britney -liike on laajalti sitä mieltä, että tilannetta ei välttämättä vaadita korjaamaan uusia lakeja, sillä myös Britneyn tapauksessa on ollut jo olemassa lakeja joiden olisi pitänyt häntä suojella, mutta niitä ei ole noudatettu.


✩ Britneyn ystävän Lance Bassin aviomies Michael Turchin on jakanut Twitterissä kokemuksensa siitä, kuinka vahvasti Britneyn edunvalvontatiimi kontrolloi Britneyn puhelimen käyttöä. Hänen mukaansa tiimi vaihtoi Britneyn puhelinnumeroa jatkuvasti, minkä lisäksi myös Britneyn puhelimesta hänen ystäviensä numeroita vaihdettiin vääriksi niin, että Britney ei saisi yhteyttä ystäviinsä ja luulisi heille viestitellessään heidän sivuuttavan hänen yhteydenottonsa. Hän myös toteaa Britneyn tiimin kertoneen heille, sekä muille Britneyn ystäville jatkuvasti valheita Britneyn tilanteesta, minkä vuoksi moni Britneyn ystävä ei ole puhunut tilanteesta aiemmin. [Independent]


 Britneyn pitkäaikainen agentti ja ystävä Cade Hudson kommentoi Britneyn tapausta ensimmäistä kertaa pitkästi Instagram-julkaisussaan. [ET]

  • "Olen pitänyt suuni kiinni yli 12 vuotta Britneystä, tarpeeksi on tarpeeksi. Sen jälkeen kun olen saanut tuhansia tappouhkauksia, ja tuntemattomat ovat heittäneet päälleni vettä kertoen, että aivopesen häntä - Britney, minä aion nyt avata suuni.
    Meillä kaikilla on ollut ongelmamme elämässämme nuorina aikuisena, mutta tämä on mennyt liian pitkälle. Mukaanlukien minä itseni (selkeästi).
    Britney, jota syytettiin joistain virheistä uutena äitinä 26-vuotiaana, kun hänellä oli satoja kameroita naamansa edessä päivittäin dokumentoimassa hänen jokaista virhettää, asetettiin edunvalvontaan? Seksismiä parhaimmillaan.
    Tämä rikkoo jonkun perus ihmisoikeuksia, jotka on otettu nyt pois. Olen pitänyt suuni kiinni, sillä olen pelännyt menettäväni työni hänen agenttinaan, sekä urani, jota olen rakentanut 15 vuotta, sen vuoksi minkälaisia uhkailuja olemme saaneet mieheltä... Tiedämme kyllä keltä, mutta en edes mainitse hänen nimeään. Olen virallisesti kyllästynyt olemaan hiljaa.
    Minä tunnen Britneyn, oikean Britneyn. Britneyn, joka viettää joulua perheeni kanssa. Britneyn, joka opettaa vapaaehtoistyönä tanssitunteja vähäosaisille lapsille. Britneyn, joka toi lahjoja joka kerta kun hän kävi kylässä. Britneyn, joka hyppää seisomaan käsillään rannalla. Britneyn, joka soittaa vain kysyäkseen miten minulla menee. Koko järjestelmä ja yhteiskunta petti hänet. Hänen uusi asianajajansa on parhaista parhain ja tietää, että työ on vasta alkanut, mutta se on edistystä. Se on kaikki mitä voimme pyytää toistaiseksi kunnes voimme ryhtyä tositoimiin. Haluan vielä lisätä pari asiaa, yksi ihminen joka on ollut hänen elämässään (edelleenkään en lainmukaisesti voi nimetä ketään) on myös vaiennettu Britneyn tiimin toimesta. Te vaientajat tiedätte kyllä ketkä olette. Tällä ihmisellä on ollut parhaat aikomukset sydämessään.
    Vaikka ihmiset eivät näkisi sitä nyt, se tulee paljastumaan. Te, joiden pitäisi huolestua, tekin tiedätte ketkä olette. Tämän järjettömyyden täytyy loppua, ja paranemisen alkaa. Luoja tulee maksamaan noille ihmisille omalla tavallaan. Joten ensimmäistä kertaa koskaan, sanon julkisesti #FREEBRITNEY
    Aika saada paras ystäväni takaisin.
    @Britneyspears on sinun aikasi - maailma kuuntelee ja on sinun puolellasi. Maailma TARVITSEE sinun vapautuvan.
    Ja niille, jotka aikovat "tulla perääni" - pliis rauhottukaa ja älkää. Tarpeeksi vaientamista."


 Alle kaksi viikkoa toimeksiantonsa alkamisen jälkeen, Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeudelle 127 sivuisen anomuksen Jamie Spearsin poistamisen puolesta. [L.A. Court]

  • Asiakirjassa pohjustetaan kuinka yli 13 vuoden ajan Britney on ollut edunvalvonnassa, joka etenkin Jamie Spearsin läsnäollessa on kasvanut enenevissä määrin toksiseksi, eikä enää yksinkertaisesti mitenkään kestäväksi.

  • Asiakirjassa todetaan, että Jamie Spears on myös syyllinen lukuisiin väärinkäytöksiin sen lisäksi, että hän on riisunut tyttärensä arvokkuuden, autonomian, ja tietyt fundamentaaliset oikeudet. Asiakirja painottaa, että tähän, sekä koko edunvalvonnan terminoimiseen saatetaan palata vielä myöhemmin, mutta tämä anomus ei koske vielä näitä asioita, vaan pelkästään Jamie Spearsin poistamista tilanteesta ja edunvalvojan roolistaan.

  • Anomuksessa viitataan Forbesin aiemmin julkaisemaan artikkeliin, ja siihen miten vakavia kysymyksiä herää siitä kuinka "shokeeraavan pienet" Britneyn varat näennäisesti tällä hetkellä ovat.

  • Asiakirjassa kerrataan kuinka Jamie Spearsillä on tällä hetkellä vetämässä hakemus saadakseen Britneyn varoista kompensaatiota työstään asianajajien kanssa koskien julkisuutta, mediaa, sosiaalista mediaa, sekä kompensaatiota siitä, että hän "jatkuvasti yrittää parhaansa pysyäkseen kärryillä nykyajan musiikista, mainostuksesta ja viihdebisneksestä."

    • Uusien kuluraporttien mukaan Britneyn varoista on myös velotettu yli 530 000 dollaria, yli 650 tuntia "media-asioihin" viimeisen kahdeksan kuukauden aikana. Yhdistettynä muihin kuluihin, kustannukset nousevat yhteensä n. 1,5 miljoonaan dollariin. Free Britney -liike on kritisoinut kuluja vahvasti etenkin ottaen huomioon, että edunvalvontatiimi on perustellut mediakustannuksia "edunvalvonnan puolustamisella", minkä ei nähdä tällä hetkellä palvelevan Britneytä. [L.A. Court Jäljennös] [L.A. Court]

  • Lisäksi Jamie Spears on maksanut lukuisille tiimeille täynnä kalliita asiajajia, jotta he edustaisivat häntä ja edunvalvontatiimia, mukaanlukien niitä toimintoja, jotka ovat suoraan vastaan Britneyn omia toivomuksia.

  • Sen lisäksi, että Jamie Spears on vähintään vuodesta 2009 saakka maksanut itselleen Britneyn varoista palkkaa 16 000 dollaria kuukaudessa, sekä 2000 dollaria toimistotilan kustannuksiin, hän on maksanut itselleen myös 1,5 % prosenttiprovisiota koskien Britneyn esiintymisiä. Näiden provisiotieninkien määrä on vähintään 2,1 miljoonaa dollaria. Lisäksi hän tienasi provisiopohjaisesti 2,95 % Britneyn Femme Fatale -kiertueelta, tienaten siitä arviolta 500 000 dollaria. Rosengart muistuttaa, että vaikka on yleistä managereiden, agenttien ja muiden alan ammattilaistan tienata prosenttiosuus artistin tuloista, Jamie Spears ei ole mitään edellämainituista, vaan Britneyn edunvalvoja.

    • Rosengart muistuttaa, että Jamie Spears ei ole ammattimainen bisnes- tai talousmanageri, vaan on itse hakeutunut konkurssiin jo 1998 epäonnistuneiden bisnesviritelmiensä vuoksi. Asiakirjassa huomautetaan, että Jamie Spearsin tulisi kannustaa tyttärensä tahtoa korvata hänet talouden ammattilaisella.

  • Asiakirjassa muistutetaan, että Britneyn lääkäritiimi on myös ollut sitä mieltä, että edunvalvotun parhaaksi olisi, että Jamie Spears astuisi alas roolistaan edunvalvojana. Tätä ovat tukeneet myös Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery, sekä Britneyn äiti Lynne Spears. 

    • Jodi Montgomeryn oikeuden lausunnossa todetaan, että hänen mielestään Jamie Spearsin poistaminen roolistaan edunvalvojana on kriittistä Britneyn henkisen terveyden, sekä muutenkin hyvinvoinnin kannalta.

    • Lynne Spears kuvailee Jamie Spearsin mikroskooppisen tarkkaa kontrollia Britneystä, sekä korostaa Jamie Spearsin palkanneen urheiluvalmennukseen erikoistuneen lääkärin, joka määräsi Britneylle täysin asiattoman lääkereseptin, ja pakotti Britneyn kirjautumaan kuntoutuskeskukseen vasten tahtoaan. Hän kertoo kuinka Britneyn ja Jamie Spearsin ihmissuhde on täynnä pelkkää vihaa holhotun puolelta, ja kuinka Jamie Spearsin kontrolli on uuvuttavaa ja kauhistuttavaa.

    • Lynne Spears myös kuvailee Jamie Spearsin väkivaltaista välikohtausta Britneyn pienten lasten kanssa "kuvottavaksi ja anteeksiantamattomaksi", ja kertoo sen "ymmärrettävästi tuhonneen kaiken mitä ikinä olikaan jäljellä heidän välisestä suhteestaan ennen sitä."

    • Lynne Spears kertoo hakeutuneensa mukaan edunvalvonnan asianoimaseksi vuoden 2018 tiimoilla kriisitilanteessa, jossa epäili ettei tuolloin edunvalvonnassa hoidettu asioita Britneyn parhaaksi, ja hän uskoo asian olevan näin edelleen.

  • Asiakirjassa kuvaillaan kuinka Britney on selkeästi ollut hyvin eri paikassa elämässään jo vuosia verrattuna hänen tilanteeseensa 13 vuotta sitten. Asiakirjassa kuvaillaan myös Britneytä poikkeukselliseksi tienaajaksi, ja kerrataan hänen urasaavutuksiaan edunvalvonnan aikana: neljä albumijulkaisua, satoja konsertteja, jotka ovat tuottaneet satoja miljoonia dollareita. Lisäksi Britney on sekä harjoitellut konsertteihinsa neljä päivää viikossa, että myös opettanut koreografioita 16 tanssijalleen harjoituksissa.

  • Huolimatta Britneyn äärimmäisen korkeasta toimintakyvystä, sekä merkittävästä tienaamisesta muille, Britneyllä ei ole ollut mitään päätäntävaltaa tai kontrollia siihen mitä sopimuksia hänen puolestaan on sovittu, ja mitä ne sopimukset vastuuttaisivat hänet tekemään. "Ja mikä kamalinta, missään tässä ei ole huomioitu sitä haluaako hän (itse lahjakkuus, elättäjä, ja tähti) esiintyä ollenkaan", asiakirjassa kirjataan.

  • Asiakirjassa kerrataan Britneyn kesäkuun lausuntoa oikeudessa, ja painotetaan etenkin sitä kuinka aina Britneyn kieltäytyessä esiintymisistään tai tietyistä tanssiliikkeistä, tiimi raportoisi, että hän on yhteistyöhaluton ja tarvitsee uuden lääkityksen tai hoitoa. Asiakirjassa myös huomautetaan kuinka aikuista edunvalvottua ei voi pakoittaa vasten tahtoaan pitämään yllä suhdetta isäänsä huolimatta siitä ovatko Britneyn esittämät kommentit edunvalvonnan väärinkäytöstä paikkansapitäviä vai ei.

  • Asiakirjassa myös huomautetaan, että vaikka edunvalvontaan on viitattu "vapaaehtoisena", on oikeus nyt  kuullut Britneyn kesäkuun lausunnon ja sen, että hän ei ollut itse edes tietoinen koko tänä aikana, että voisi anoa edunvalvontansa päättämistä.

  • Edunvalvontaa on kuvailtu myös ainutlaatuiseksi sen vuoksi, että Britney on selkeästi korkeasti toimintakykyinen yksilö. Rosengart kertaa asiakirjassa kuinka Britney on demonstroinut koko maailmalle toimintakykynsä tehdessään musiikkia ja esiintyessään ympäri maailmaa, tuoden iloa faneilleen, sekä lukuisia työpaikkoja ja tuloja lukuisille muille, ja on nurinkurista, että hän edes on ollut 13 vuotta tässä edunvalvonnassa, jonka kuuluisi ylipäätään olla aina viimeinen oljenkorsi. 

    • Rosengart kuitenkin uudestaan huomauttaa, että tätä, tai mahdollisia väärinkäytöksiä Jamie Spearsin osalta ei kuitenkaan käsitellä nyt tässä anomuksessa, vaan nyt käsitellään yksin Jamie Spearsin poistamista Britneyn varojen edunvalvonnan roolista, sekä hänen korvaamistaan lisensoidulla ammattilaisella, jonka läsnäolo edunvalvonnassa ei vaikuta raskauttavasti Britneyn hyvinvointiin.

    • Asiakirjassa myös huomautetaan, että Britneyn vaatimuksen, todisteiden, sekä Jodi Montgomeryn, Lynne Spearsin, ja Britneyn lääkäritiimin suositusten valossa Jamie Spearsin tulisi astua alas pestistään edunvalvojana huolimatta siitä onko hän suoriutunut sen pyörittämisestä hyvin tai huonosti.

  • Rosengart kuvailee Britneyn suhdetta isäänsä niin rikkinäiseksi, että he eivät ole edes puheväleissä, eikä Britney toivo minkäänlaista vuorovaikutusta hänen kanssaan, sen tuntuessa tarpeettoman stressaavalta Britneylle, joka on oikeudessakin todistanut pelkäävänsä isäänsä monista syistä. Asiakirjassa kerrataan myös kuinka Britney ei aio palata uransa pariin tai esiintyä enää niin kauan kun hänen isänsä on vastuussa siitä.

  • Rosengart viittaa asiakirjassa myös Jamie Spearsin asianajajan Vivian Thoreeneen kommentteihin oikeudessa koskien Britneyn lausunnon kyseenalaistamista, ja huomauttaa, että mikäli Jamie Spears aikoo ryhtyä minkäänlaisiin oikeustoimiin Britneyn lausunnon tiimoilta, hänen tulisi tietää, että mitään siihen liittyvää ei tulla maksamaan Britneyn, edunvalvotun varoista.

  • Asiakirjan mukaan Britney haluaa nimetä Jason Rubinin korvaamaan isänsä position edunvalvonnassaan.


 Jamie Spearsin erottamista käsittelevä joulukuulle suunniteltu istunto aikaistetaan käsiteltäväksi jo seuraavassa syyskuun istunnossa, yhdessä muiden Britneyn tapauksen asialistalla olevien anomuksien kanssa. [L.A. Court]


 Nimetön lähde, joka kertoo toimivansa lähellä Britneyn tapausta, kommentoi medialle, että Rosengartin suunnitelma on palkata ensisijaisesti Jason Rubin korvaamaan Jamie Spears Britneyn varojen edunvalvojana, jotta Rubin voisi ryhtyä tutkimaan varojen käyttöä kuluneiden vuosien aikana. Myös Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery tukee Jamie Spearsin korvaamista Jason Rubinilla. Lähteen mukaan niille, jotka ovat hyväksikäyttäneet Britneyn varoja, voi langeta myös vankeusrangaistuksia. Britney on tienannut miljoonia, jotka puuttuvat kirjanpidosta, rahojen olinpaikastakaan ei ole tietoa, eivätkä edunvalvontatiimin asianajajat ole tarjonneet vastauksia varojen puuttumisen suhteen. Lähde kommentoi kuinka Jason Rubin aikoo tutkia asiaa ja sitä minne rahat ovat kadonneet, sekä lisää ettei edunvalvoja saa käyttää edunvalvotun varoja kuin pankkiautomaattia. [The Sun]



Elokuu



 Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeudelle kiireellisen anomuksen koskien Jamie Spearsin edunvalvonnasta poistamisen aikaistamista. Hän anoo asian käsittelyä syyskuun sijaan jo elokuussa, elokuun 23. päivä, tai aivan viimeistään 5. syyskuuta. [L.A. Court]

  • Anomuksessa Rosengart kirjoittaa, että jokainen kulunut päivä on jälleen yksi päivä vahinkoa Britneylle ja Britneyn varoille, joka olisi ollut vältettävissä.

  • Asiakirjassa viitataan aiemmin jätettyyn 127-sivuiseen anomukseen ja lausuntoihin, jossa kaikki muut osalliset ovat olleet sitä mieltä, että Jamie Spearsin osallisuus edunvalvonnassa on Britneyn terveyden ja hyvinvoinnin vastaista, ja että hänen ripeä poistamisensa, tai vähintäänkin välitön erottaminen on kriittistä tässä ratkaisevassa vaiheessa.

  • Asiakirjassa muistutetaan Britneyn kesäkuun puheenvuoron "usein painajaismaisia olosuhteita hänen 13-vuotisen edunvalvontansa aikana, jota on johtanut hänen isänsä Jamie Spears."

  • Rosengart huomauttaa, että mikäli Jamie Spearsilla todella olisi parhaat intentiot tyttärensä suhteen, ja hän asettaisi ne itsensä edelle, hän irtisanoutuisi, tänään. Hän painottaa, että vaikka kahden kuukauden odotus (asia oli tarkoitus käsitellä syyskuun lopussa) ei kenties vaikuta merkittävältä suhteutettuna tähän kolmeentoista vuoteen, Britneytä ei pitäisi pakottaa enää traumatisoitumaan, menettämään yöuniaan, ja kärsimään enempää. "Jokainen päivä merkitsee."

  • Asiakirjassa viitataan myös siihen kuinka Jamie Spears on maksanut Britneyn varoista lukuisille kalliille asianajajille, jotta he edustaisivat häntä, vasten Britneyn toiveita. Esiin nostetaan etenkin lähes 1,5 miljoonan dollarin lakikustannukset aikaväliltä lokakuu 2020 - kesäkuu 2021, mukaanlukien "shokeeraavat ja täysin selittämättömät" puolen miljoonan dollarin mediakustannukset.

  • Asiakirjassa kerrotaan myös kuinka Jamie Spears vastusti Britneyn toivomusta heinäkuun lopussa lähteä lyhyelle lomalle, kieltäytymällä luovuttamasta matkaan rahaa Britneyn omista, kovalla työllä tienatuista rahoista. Rosengart kommentoi, että vaikka Jamie Spears lopulta luovuttikin rahat ja suostui matkaan, se että hän on ylipäätään vastustanut aikuisen tyttärensä lyhyttä, ansaittua lomaa tässä vaiheessa hänen elämäänsä kertoo siitä miksi tämä anomus pitäisi käsitellä kiireellisesti.

  • Lisäksi asiakirjassa kerrotaan Jamie Spearsin törkeästi ylimaksaneen Britneyn vanhalle bisnesmanagerille Lou Taylorille sekä hänen yritykselleen Tri Starille, sallien Tri-Starin nostaa kohtuuttomia summia Britneyn varoista ilman Britneyn lupaa.

    • Asiakirjassa viitataan myös New Yorkerin "Britney Spears' Conservatorship Nightmare" -artikkelin väitteisiin siitä kuinka Lou Taylor ja Tri-Star historiallisesti hyväksikäyttävät edunvalvontajärjestelmää taloudelliseksi hyödykseen.

  • Rosengart ehdottaa, että vaikka oikeus ei pystyisikään käsittelemään tätä anomusta aikataulurajotteiden vuoksi, oikeuden pitäisi silti erottaa Jamie Spears välittömästi tehtävistään, sillä viivästyminen hänen poistamisestaan edunvalvonnassa ei ole Britneyn edun mukaista, ja aiheuttaa lisävahinkoa Britneylle ja hänen varoilleen.


 Jamie Spears jättää oikeuteen vastalauseensa hänen erottamisestaan sekä erottamisen käsittelyn aikaistamisesta syyskuulta. [L.A. Court]

  • Vaikka asiakirja on otsikoitu Jamie Spearsin vastalauseena hänen erottamiseensa, heti asiakirjan ensimmäinen otsikko toteaa kuitenkin, ettei Jamie Spears vastusta käsittelyn aikaistamista. 

  • Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen kyseenalaistaa, että mikäli Jamie Spearsin erottaminen on niin kiireellistä ja kriittistä kun Britneyn asianajaja Mathew Rosengart on anomuksessaan tuonut esiin, miksei hän anonut sitä heti heinäkuun istunnossa. "Mikä on muuttunut sen jälkeen? Ei mikään."

  • Thoreen perustelee, että Rosengartin jättämä anomus on tarpeeton eikä sille ole mitään perusteita, mutta mikäli syyskuun istuntoa aikaistetaan, Jamie Spears ei kuitenkaan vastusta sitä.

  • Asiakirjassa Vivian Thoreen myös painottaen toteaa, ettei Jamie Spearsin erottamiselle tai kiirehtimiselle ole mitään perusteita, ja sen vaatiminen on "äärimmäisen asiatonta." Hän kuvailee Jamie Spearsin toimintaa edunvalvojana ihailtavana ja uskollisena.

  • Asiakirjan kenties yllättävin käänne on, että Jamie Spears ja hänen asianajajansa esittävät väitteen, että Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery, sekä silloinen oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham olivat todellisuudessa ne tahot, jotka kirjasivat Britneyn hoitolaitokseen vuoden 2019 alussa.

  • Jamie Spears kertoo asiakirjassa saaneensa 9.7.2021 puhelun Jodi Montgomerylta, jossa hän ilmaisi huolensa Britneyn käytöksestä, ja henkisestä hyvinvoinnista. Montgomery oli Jamie Spearsin mukaan pyytänyt Jamie Spearsin apua näiden asioiden hoitamisessa, ja he olivat keskustelleet potentiaalisen 5150-pidon järjestämisestä uudelleen. Samalla he olivat puhelimessa keskustelleet yhdessä Britneyn oikeudessa tekemästä lausunnosta.


 Jamie Spears ja hänen asianajajatiiminsä jättävät oikeuteen vastalauseen Britneyn anomukseen koskien hänen erottamistaan edunvalvonnasta. Jamie Spears kertoo olevansa valmis astumaan alas edunvalvojan roolistaan kun aika on oikea, kun siihen on laadittu sopiva suunnitelma, ja kun tietyt kirjanpidot ja viimeisin tilinpäätös on saatu sopivalle mallille. Sen jälkeen hän kertoo olevansa sopivassa asemassa astuakseen sivuun. [L.A. Court] [NBC] [FOX News] [CNN] [New York Times]

  • Oikeuteen jätetyssä asiakirjassa kerrataan Britneyn tarvinneen apua 13 vuotta sitten ollessaan kriisissä ja avun tarpeessa sekä henkisesti, että emotionaalisesti. Asiakirjassa kerrotaan kuinka häntä saalistettiin taloudellisen hyödyn vuoksi, ja miten Jamie Spears riensi pelastamaan tyttärensä suojellakseen häntä.

  • Asiakirjassa kerrotaan kuinka Britneyn uusi asianajaja Mathew Rosengart on jättänyt oikeudelle anomuksen Jamie Spearsin irtisanomisesta liian hätäisesti, ja että hänen olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa arvioidakseen edunvalvonnan kokonaishistoriaa ymmärtääkseen mitä faktuaalisesti on tapahtunut. 

  • Asiakirjassa käytetään myös useampi sivu (n. 7 sivua) Britneyn äidin, Jamie Spearsin ex-vaimon Lynne Spearsin kritisoimiseen. Mielenkiintoista on myös, että asiakirjassa kritisoidaan sitä kuinka Lynne Spearsin Louisianan kartano, jossa hän asuu, sekä kaikki siihen liittyvät kodinhoitomaksut, viikottaiset siivoojat ja ylläpito maksetaan Britneyn varoista. Niihin kuluu n. 150 000 dollaria vuosittain, eli ne ovat jo maksaneet jopa lähes kaksi miljoonaa kaiken kaikkiaan. Tämän esiin nostaminen ja kritisointi Jamie Spearsin osalta on erikoista, sillä juuri Jamie Spears on se joka on vastuussa Britneyn varojen käytöistä, ja on täten hyväksynyt nämäkin maksut.

  • Vivian Thoreenin mukaan ei ole mitään oikeita perusteita Jamie Spearsin erottamiseen, sillä hänen toimintansa Britneyn edunvalvojana on ollut ihailtavaa ja uskollista.

  • Asiakirjassa kommentoidaan, että Britney, Britneyn äiti Lynne Spears, sekä Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvoja Jodi Montgomery ovat kaikki valehdelleet lausunnoissaan tapahtumien kulusta.

  • Jamie Spearsin asianajaja Vivian Thoreen viittaa asiakirjassa jälleen Britneyn lausuntoihin valheellisina väittäminä ja toteaa, ettei ole mitään oikeita syitä poistaa Jamie Spearsia edunvalvonnasta, mutta ettei Jamie Spears kuitenkaan usko, että julkinen oikeustaisto hänen tyttärensä kanssa palvelisi Britneyn parhaita intressejä, joten hän on valmis tekemään yhteistyötä Britneyn uuden asianajajan Mathew Rosengartin ja oikeuden kanssa varmistaakseen sulavan siirtymän uuteen edunvalvojaan.

  • Asiakirjan päätteeksi Thoreen kommentoi, että Jamie Spears on valmis astumaan alas kun aika on oikea, mutta siirtymän tulee olla järjestäytynyt ja siisti.

  • Asiakirjan päätteeksi Jamie Spears pyytää oikeutta kuitenkin eväämään hakemuksen hänen erottamisestaan Britneyn varojen edunvalvojan roolista.


✩ Britneyn entinen taustalaulaja Kelly Clinger kertoo Twitter-tilillään antaneensa lausuntonsa omista kokemuksistaan Britneyn lakitiimille tukemaan Britneyn kertomusta. Clinger lupaa kertovansa julkisesti kokemuksistaan enemmän heti kun saa asianajajaltaan sille suostumuksen. Hän kertoo, että hänelle on toistaiseksi neuvottu, että hänen lausunnollaan on vähemmän painoarvoa mikäli mitkään sen yksityiskohdat päätyvät julkisuuteen ennen kuin ne jaetaan oikeudessa. Clinger toteaa, että toisin kuin monet muut, hän tietää etteivät NDA-sopimukset (vaitiolovelvollisuus) koske rikollisen tai laittoman toiminnan paljastamista oikeudessa. Clinger työskenteli Britneyn taustalaulajana muutamia kuukausia jo vuonna 1999. [Twitter] [Twitter] [Twitter]



✩ Britneyn entinen taustatanssija Valerie Moise myös kertoo Instagramissaan tukevansa Britneyn vapautumista ja Britneyn olevan hänen ajatuksissaan. Hän kertoo tehneensä parhaansa edistääkseen Britneyn tilannetta, muttei erittele asiaa sen kummemmin. [Instagram-story, poistunut]


✩ Britney päätyy otsikoihin koskien välikohtausta työntekijänsä kanssa. [Page Six] [Page Six] [Ventura County]

  • Britneyn asianajaja Mathew Rosengart kommentoi tilannetta koskevan uutisoinnin olevan ylimitoitettua, sensaatiohakuista juorulehtisisältöä. 

  • Myöhemmin nimettömät lähteet kertovat medioille, että välikohtaus koski Britneyn koiria. Lähteiden mukaan Britneyn koirien hoitaja oli vienyt kaksi Britneyn koiraa eläinlääkäriin, eikä koskaan tuonut niitä takaisin kotiin, minkä vuoksi Britney vaati vastauksia koskien koiriaan. Britney oli soittanut poliisille muutama päivä myöhemmin raportoidakseen koiransa varastetuiksi, mutta poliisien saapuessa paikalle, Britneyn turvatiimi oli kertonut heille, ettei Britney sittenkään halua raportoida varkautta poliisille. Viikkoa myöhemmin välitilanne puhelimen kanssa oli synytynyt, kun Britney oli epäillyt koirien hoitajansa lähettäneen kuvia hänen huonovointisesta koirastaan Jamie Spearsille. Siitä syntynyt väittely johti siihen, että Britney pyyhkäisi puhelimen pois työntekijänsä kädestä.

  • Britneyn työntekijä raportoi asian Venturan läänin poliisille pahoinpitelynä.

  • Syyskuussa poliisi päättää tutkinnan siihen, ettei aio nostaa mitään syytteitä Britneytä vastaan. Läänin asiamies Erik Nasarenko tiedottaa Venturan läänin virallisilla nettisivuilla, ettei Britneytä kohtaan aiota nostaa mitään syytteitä koskien tapahtunutta välikohtausta. Hän tiedottaa, että ilmoitus on tutkittu läpikotaisin Venturan läänin seriffin toimistolla, eikä siitä aiota nostaa syytteitä sen vuoksi, ettei löydy todisteita siitä, että rikos olisi tapahtunut, eivätkä Britneyn työntekijä tai hänen puhelimensa ole kärsineet vahinkoa.

  • Lisäksi tiedotteessa vahvistetaan, että poliisit olivat saapuneet Britneyn kotiin kun heidät oli soitettu paikalle. Britneyn taloudenhoitaja oli raportoinut, että hän oli ajautunut väittelyyn Britneyn kanssa koskien hänen koiriensa hoitoa, ja tämän väittelyn aikana Britney oli väitetysti läpsäissyt puhelimen pois hänen käsistään. Taloudenhoitajan mukaan hänen puhelimensa näytönsuoja oli vahingoittunut. Taloudenhoitajalla ei ollut näkyviä vammoja tapahtuneesta.


✩ Radarin lähteiden mukaan Britneyn asianajaja Mathew Rosengart suunnittelee lisäävänsä lakitiimiinsä Kyle Freenyn, joka on erikoistunut rahanpesuun ja talouden arvioimiseen. Kyle Freeny oli mm. mukana 19 syyttäjän lakitiimissä, joka tutki Venäjän sotkeutumista Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaaleihin. [Radar] [Lähde]

  • Liikehdintä Rosengartin lakitiimissä on jälkiseurausta siitä, kun aiemmin suunnitellun Jason Rubinin lisäämisestä Britneyn tiimiin peräännyttiin. Rubinia ei nähty sittenkään sopivana Britneyn tiimiin sillä hän ei halunnut spottivaloa itseensä. Hän myös kommentoi toivovansa, että hänen irtisanoutumisensa näyttäisi esimerkkiä Jamie Spearsille ajatella hänen tyttärensä parasta ja suunnata kohti edunvalvonnan päättämistä.

  • Lisäksi somessa oli kyseenalaistettu Rubinin aiempaa, muihin edunvalvontoihin liittyvää, potentiaalisesti epäilyttävää toimintaa. Rubinin suunniteltiin ottavan koppia Jamie Spearsin roolista Britneyn varojen edunvalvojana, mikäli Jamie Spears suostuisi astumaan alas roolistaan.


✩ Yhdysvaltojen oikeusministeriö päättää ettei tutki Britneyn tapauksen ihmisoikeusrikkomusta. Oikeusministeriön ihmisioikeusjaosto kertoo arvioineensa tilanteen ja päätyneensä siihen, ettei aio tutkia tapausta enempää. He kommentoivat saavansa tuhansia ilmoituksia ihmisoikeusrikkomuksista joka vuosi, ja painottavat ettei heillä ole resursseja suoraan tarttua jokaiseen niistä. [Yhdysvaltojen Oikeusministeriö, asianumero #94490-HGN]


✩ USA Todayn asianajaja Chris Melcher anoo oikeudelta syyskuun istunnon palauttamista julkiseksi. Britneyn ensimmäisen puheenvuoron jälkeen kesäkuussa oikeuden audioyhteys suljettiin pysyvästi julkisuudelta tulevissa istunnoissa, sillä Britneyn lausunnosta levisi äänite verkkoon. USA Today ei siis vaadi mitään uutta, laajempaa uutisointimahdollisuutta, vaan tavanomaisen oikeusistuntojen seurannan palauttamista ennalleen. Tällä hetkellä oikeussaliin otetaan sisään fyysisesti hyvin rajattu määrä ihmisiä, jotka voivat sieltä seurata käsittelyä. [L.A. Court]

  • RAAP = Oikeus tiedotti tammikuussa 2021 ottavansa käyttöön ohjelman asianajajille, yleisölle, sekä medioille kuunnella etänä (ei salassapidettäviä) oikeuden käsittelyjä Los Angelesin läänin oikeudessa, käyttäen uutta Remote Audio Appearance Program -ohjelmaa.

  • LACC = LACourtConnect-ohjelma taas mahdollistaa sekä video-, että audiopääsyn saliin etänä ohjelman välityksellä. Tätä ohjelmaa ei ole kuitenkaan tarkoitettu ulkopuolisille ihmisille tai medioille, vaan sitä varten tulisi käyttää RAAP-ohjelmaa, joka on nyt kuitenkin suljettu.

  • USA Todayn asianajaja Chris Melcher kommentoi, että tavallisesti edunvalvontoja ei käsitellä Kalifornian oikeudessa salassa. Hän kertoo myös, että voisi viedä asian eteenpäin liittovaltion oikeuteen, mikäli hänen anomuksensa evätään. [Video]

  • USA Today anoo oikeudelta:

    • Audio-osallistumisen (RAAP) palauttamista.

    • Linkkiä LACC:iin rajoitetulle määrälle ihmisiä ja median edustajia.

    • Minimissään etäyhteyttä koskien syyskuun 29. päivän oikeuskäsittelyn niitä osuuksia, jotka eivät ole luottamuksellisia, sisältäen:

      • Anomus pidättää Jamie Spears virantoimituksesta ja poistaa hänet Britneyn varojen edunvalvojan asemasta
      • Hänen seuraajaansa nimitys
      • Tilinpäätöksen ja kirjanpidon käsittely 
      • Jodi Montgomeryn turvamiehiä koskevan anomuksen käsittely 
      • Kaikki muut anomukset, vastuuhenkilöt, tai kuulemiset, jotka on määrätty käsiteltäväksi 29. syyskuuta sekä sitä seuraavat asiaa koskevat istunnot 
      • Maria Puenten lausunnon vastaanottaminen todisteeksi 
      • Näiden pyyntöjen käsittely tai evääminen

  • Asiakirjassa esitetään, että jo Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäinen pykälä, sekä Kalifornian perustuslaki tarjoavat oikeuden julkiselle yleisölle ja medialle osallistumaan ei-luottamuksellisiin oikeuden istuntoihin, kuten edunvalvontatapauksiin. Myös testamenttioikeus määrittää, että testamenttioikeuden edunvalvonnat (jollaisessa Britney on) käsitellään julkisesti.

  • Asiakirjassa myös muistutetaan ettei Britneyn äänitetyssä oikeuden lausunnossa ollut mitään luottamuksellista, sillä Britney puhui avoimessa oikeuden istunnossa ja kertoi itsekin haluavansa tehdä lausuntonsa julkisesti, jotta muut kuulisivat mitä hänellä on sanottavaa.


✩ Elokuun lopussa Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeuteen uuden asiakirjan, jossa painottaa edelleen Jamie Spearsin erottamisen tärkeyttä, sekä vastaa Jamie Spearsin sekä hänen asianajajiensa tekemiin kommentteihin, joita he jättivät oikeudelle edellisessä asiakirjassaan. Hän myös painottaa, että jo Jamie Spearsin vastaustyyli irtisanoutumiseen demonstroi hyvin sitä miksi hänen välitön erottamisensa on välttämätöntä. Rosengart myös painottaa läpi dokumentin sitä kuinka Jamie Spearsin fokus tuntuu tällä hetkellä olevan vain oman maineensa pelastamisessa, eikä Britneyn parhaaksi toimimisessa. Lisäksi Rosengart läpi dokumentin osoittaa sitä mitä Jamie Spears todella haluaa sanoessaan, että on valmis astumaan alas "kun aika on oikea" (rahaa). [L.A. Court]

  • Asiakirjassa Rosengart kertaa jo aiemmin mainitsemiansa painavia syitä Jamie Spearsin poistamiseen edunvalvonnasta, hänen hyväksikäyttävästä ja kiusaavasta käyttäytymisestään edunvalvojana, sekä taloudellisesta eturistiriidasta. Samalla hän viittaa Britneyn puheenvuoroihin, sekä erinäisiin asiakirjoihin, arikkeleihin ja lakipykäliin, jotka tukevat sitä, että edunvalvonnan tarkoitus on taistella edunvalvotun puolesta, eikä kontrolloida tätä.

  • Hän viittaa myös Kalifornian edunvalvojien viralliseen käsikirjaan. [Käsikirja]

  • Rosengart kommentoi Jamie Spearsin aiemman asiakirjan näkemyksiä, ja sanoo, että on törkeää kuinka Jamie Spears sopimattomasti kommentoi tyttärensä "mielenterveysongelmia" samalla kun törkeästi antaa ymmärtää, että häntä tulisi kuitenkin kiittää.

  • Rosengart kirjoittaa: "Hän [Jamie Spears] jopa kannattaa 'siistiä transitiota', mutta hänen käsityksensä 'siististä' on pitää kynsin hampain kiinni, kunnes joku ensin brändää hänet 'vuoden isäksi' ja antaa hänelle kultatähden hänen 'palveluksistaan'."

  • Rosengart kommentoi myös kuinka Jamie Spearsin jättämä asiakirja osoittaa täydellistä lain ymmärtämättömyyttä, sillä hänen aiempi toimintansa edunvalvonnassa on irrelevanttia nyt kun lain edessä arvioidaan lakipykälää, joka koskee edunvalvotun parhaita intressejä tällä hetkellä.

  • Rosengart myös kyseenalaistaa sitä, että samalla kun Jamie Spears tunnustaa julkisesti väitettyä "rakkautta" tytärtään kohtaan ("samalla kun hän on riisunut hänet autonomiastaan ja arvokkuudestaan, sekä käyttänyt häntä hyväkseen"), hänen jättämänsä asiakirja myös paljastaa hänen todelliset motivaationsa: saada suuria rahallisia maksuja koskien käsittelyssä olevaa viimeisintä tilinpäätöstä. 

    • Tilinpäätökseen sisältyy Britneyn varoista yhteensä n. kahden miljoonan edestä maksuja Jamie Spearsille, asianajille, sekä Tri-Star Sports & Entertainment Groupille.

  • "Status quo ei ole enää siedettävää, ja Britney Spearsia ei tulla kiristämään."

  • Rosengart kommentoi Jamie Spearsin räikeästi yrittävän hyödyntää suspensiota ja irtisanoutumistaan vaihtokauppana kahden miljoonan dollarin maksuihin, niiden miljoonien lisäksi, joita hän on jo valmiiksi niittänyt Britneyn varoista.

  • Rosengart myös esittää vastalauseen Jamie Spearsin ja hänen asianajajiensa väittämään siitä, että "ei ole mitään kiireellisiä olosuhteita, jotka vaatisivat Jamie Spearsin välitöntä eroamista." Rosengart muistuttaa kuinka koko maailma kuuli Britneyn rohkean ja vakuuttavan lausunnon.

    • "Britney Spearsin elämällä on väliä. Hänen hyvinvoinnillaan on merkitystä. Jokaisella päivällä on merkitystä. Ei ole perusteita odottaa."

  • Rosengart päättää asiakirjansa sanoihin: "Ennen kuin Jamie Spears jälleen hyökkää tytärtään vastaan, taas uudestaan keskustelee omista näkemyksistään koskien hänen mielenterveyttään, tai jättää oikeudelle uuden "vastineen" joka oikeasti vain demonstroi hänen herkkyyden ja luotettavuuden puutettaan — vaikka hänen poistumisensa onkin jo ilmeinen lopputulema, niin Jamie Spearsin tulisi yksinkertaisesti suostua eroamaan välittömästi. Näissä olosuhteissa se olisi lainmukainen, kunnollinen, ja arvokas tapa toimia."


✩ CQ-lehti listaa Framing Britney -dokumentin vuoden parhaaksi musiikkidokumentiksi. [CQ]


✩ Tasan kolme viikkoa ennen Britneyn seuraavaa oikeusistuntoa, useat mediat uutisoivat 7. syyskuuta, että Jamie Spears hakee oikeudelta koko edunvalvonnan päättämistä. Mm. NBC kertoo vahvistaneensa oikeusdokumentit, ja niistä näytetään otteita eri mediakanavissa. Dokumentteja ei kuitenkaan näy vielä Britneyn tapauksen asianumerolla oikeudessa. Merkittävää on, että Jamie Spearsin leirin narratiivi, sävy ja mielipiteet ovat tässä uudessa asiakirjassa muuttuneet huomattavasti aiemmasta. [L.A. Court] [People] [CNN]

  • HUOM! Asiakirjan lähteestä: Asiakirjaa ei ole vielä ilmestynyt virallisesti oikeuden kansioihin vaan saatavilla on vain mediaan vuotanut asiakirja (8.9.2021). Tämä kohta tästä sivusta päivitetään varmennetuksi kun/mikäli asiakirja ilmestyy myös oikeuden virallisiin kanaviin.
    Asiakirja jätetty virallisesti oikeuteen, lähde vahvistettu.

  • Asiakirjassa kerrataan kuinka edunvalvonta on auttanut Britneytä ylittämään merkittävän kriisin elämässään, kuntoutumaan, edistämään uraansa, sekä korjaamaan taloutensa. "Mutta äskettäin, asiat ovat muuttuneet", asiakirjassa kirjoitetaan, ja kerrataan sitä kuinka Britney on nyt avoimesti ja aktiivisesti ilmaissut oikeudessa turhautumisensa edunvalvontaansa, sekä haluavansa elämänsä takaisin. Jamie Spears toteaa nyt, että mikäli Britney tahtoo päättää edunvalvonnan ja uskoo, että pystyy olemaan itse  vastuussa omasta elämästään, hänen tulisi saada siihen mahdollisuus.

  • Asiakirjassa kirjataan, että Britney ryhtyi edunvalvontaansa vapaaehtoisesti vuonna 2008, eikä hänen asianajajansa ole koskaan anonut edunvalvonnan päättämistä. Toki on muistettava, että Britney vielä kesäkuun lausunnossaan kertoi, ettei ollut aiemmin tiennyt voivansa tehdä niin, ja myös tähän lausuntoon asiakirjassa viitataankin sanoen, että Jamie Spears ei tiedä miksei anomusta edunvalvonnan päättämisestä ole aiemmin jätetty, mutta hän on nyt kuullut tytärtään ja uskoo, että Britneyllä on oikeus siihen, että oikeus vakavasti harkitsee onko tälle edunvalvonnalle enää tarvetta.

  • Asiakirjassa painotetaankin nyt useaan otteeseen oikeuden vastuuta ja auktoriteettia tehdä päätös edunvalvonnan päättämisestä ilman psyykkista arviointia (kuten Britney toivoi), ja viitataan testamenttioikeuden pykälään 1861 siitä, että oikeus voi päättää edunvalvonnan mikäli sitä ei nähdä enää tarpeellisena. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että Vivian Thoreen, sama asianajaja, joka on kirjannut tämän asiakirjan, on aiemmin aktiivisesti esiintynyt julkisuudessa puhumassa nimenomaan siitä miten vaikeaa on löytää perusteita minkään edunvalvonnan päättämiseen. Hänet on nähty puhumassa tästä mm. Framing Britney -dokumentissa.

  • Asiakirjassa viitataan myös pykäliin siitä, että perintötuomioistuimessa psyykkinen arviointi ei ole pakollinen edunvalvontaa päättäessä. (Muistutus! Britney ei ole mielenterveysedunvalvonnassa vaan perintötuomioistuimen edunvalvonnassa.)

  • Asiakirjassa myös todetaan, että koska oikeus on Rosengartin sallimisella tunnistanut, että Britneyllä on kapasiteettia ja kykyä valita oma asianajajansa, hänellä oletettavasti olisi kapasiteettia myös hoitaa omia bisneksiään ja sopimuksiaan. (Asiakirjassa myös kannatetaan, että Britneylle pitäisi antaa mahdollisuus palkata oma bisnesmanageri, taloudellinen manageri, sekä turvamiehet.)

  • Lisäksi asiakirjassa todetaan, että nämä tapahtumat nostavat myös tapetille sen, onko hänen henkilökohtaisten asioidensa edunvalvonta enää tarpeellista ollenkaan. Esimerkkeinä annetaan mm. se, että Britney on uutisointien perusteella ajanut itse omaa autoaan (mikä toki aiempien tietojen mukaan on ollut kiellettyä aiemmin nimenomaan Jamie Spearsin toimesta), sekä antanut selkeitä lausuntoja oikeudessa koskien omaa hoitoaan sekä sitä kuinka usein, missä ja milloin hän haluaisi käydä terapiassa.

  • Asiakirjassa lopuksi todetaan, Britneyn kiihkeiden lausuntojen, sekä edellä mainittujen selkeiden muutosten valossa, on Britneyn edun mukaista, että oikeus harkitsisi onko edunvalvonta enää tarpeellinen, vai olisiko perusteita sekä henkilökohtaisen, että taloudellisen edunvalvonnan päättämiseen. Tämä on erityisen kiinnostavaa siksi, koska aiemmin myöskin tämän asiakirjan kirjoittanut Vivian Thoreen on sekä oikeudessa, että asiakirjoissa viitannut Britneyn "kiihkeisiin lausuntoihin" "valheellisena hysteriana", ja esittänyt ettei ole mitään perusteita edunvalvonnan muuttamiseen.

  • Asiakirjan lopun kertauksessa kuitenkin kerrataan, että koko edunvalvonnan päättäminen, sekä Britneyn henkilökohtaisten asioiden edunvalvojan (Jodi Montgomery) sekä varojen edunvalvojan (Jamie Spears) vapauttaminen tehtävistään tulisi tehdä vasta sopimuksen/tilityksen (settlement), ja oikeuden viimeisen tilinpäätöksen/kirjanpidon käsittelyn myötä. Ei ole tietoa siitä kuinka paljon aikaa voi pahimmillaan kulua kunnes tämä viimeisin kirjanpito/tilinpäätös hyväksytään oikeudessa.

  • Britneyn asianajaja Mathew Rosengart on jo aiemmin kommentoinut, että tapauksessa ei tulla tekemään sopimusta/tilitystä (settlement). 

  • Rosengart myös kommentoi, että Jamie Spearsin leiri on asiattomasti julkaissut dokumentit medialle ennen kuin on jättänyt ne oikeuteen. Hän myös lisäsi tämän kuitenkin olevan suuri oikeudellinen voitto Britneylle. Lisäksi hän valottaa tilannetta omalla kulmallaan kertoen, että Jamie Spearsin uusi suhtautuminen perustuu hänen mielestään siihen, että Jamie Spears yrittää paeta vastuuta väärinkäytöksistään Britneyn edunvalvojana.


✩ Tuntematon henkilö Jared S. Middleton-Miller jättää oikeuteen anomuksen tulla kuulluksi. Anomuksessa kirjataan, että anomus on jätetty "kaikkien Yhdysvaltojen kansalaisten puolesta." USA Todayn asianajajan jättämän anomuksen tavoin myös Middleton-Millerin anomus koskee perustuslakiin liittyvää kansalaisten oikeutta kuulla Britneyn tuleva oikeudenkäynti. [L.A. Court]

  • Ei ole tietoa kuka asiakirjan jättänyt taho Jared Middleton-Miller on, mutta hän viittaa itseensä asiakirjassa Arthur Middletonin, erään Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajan jälkeläisenä. Asiakirja nostaa esiin valideja, hyviä kysymyksiä, mutta sen kieli antaa ymmärtää, ettei sitä. olekirjoittanut asianajaja, tai minkäänlainen lakimies.

  • Asiakirjassa muistutetaan ettei perintötuomioistuin, tai yksikään tuomari tai asianajaja ole Yhdysvaltojen perustuslain yläpuolella, sekä viitataan Britneyn tapauksen liittyvän vahvasti kansalais- ja perusoikeuksiin. Hän myös viittaa siihen, kuinka "Yhdysvaltojen kansalaisina meillä on oikeus, vastuu ja velvollisuus puolustaa perustuslakiamme."

  • Asiakirjassa käytännössä kritisoidaan Kalifornian oikeusjärjestelmää ja Britneyn tapausta käsitelleitä viranomaisia, ja muistutetaan siitä, että mikäli Yhdysvaltojen korkein oikeus toteaa, että osavaltion viranomainen on toiminut tavalla, joka laiminlyö koko liittovaltion perustuslakia, nämä viranomaiset voidaan pidättää virastaan ja saattaa vastuuseen.

  • Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen perustuslain pykälään sananvapaudesta, ja liitetään se siihen, että Britney on tehnyt selväksi, että haluaisi oikeuskäsittelynsä, asiakirjansa, ja omat puheenvuoronsa julkisiksi.

  • Viitataan Yhdysvaltojen neljänteen pykälään, koskien oikeutta yksityisyyteen, ja liitetään se siihen, ettei edunvalvoajalla (Jamie Spears) ole oikeutta pakoittaa henkilökuntaa, turvamiehiä, tai muuta ihmisiä edunvalvotun (Britney) kotiin tai ympärille raportoimaan takaisin edunvalvotun yksityisasioista, minkä lisäksi Britneyllä on oikeus sanoa kenelle tahansa, että heidän tulisi poistua hänen kotoaan tai elämästään.

  • Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen viidenteen pykälään, ja vaaditaan oikeutta todistamaan, että Britneyn edunvalvonta edes on laillinen ja perustuslain mukainen, eikä siinä ole rikottu Britneyn perustuslain mukaisia oikeuksia.

  • Asiakirjassa viitataan Yhdysvaltojen perustuslain kolmanteentoista pykälään, koskien orjuuden ja pakkotyön lakkauttamista (paitsi rangaistuksena): "Britney Spears on kertonut hyväksikäytöstään oikeudelle LUKUISIA KERTOJA. Tuomari Penny, sinun on määrä lain mukaan, virkavalan mukaan, eettisesti, moraalisesti, sekä inhimillisesti tutkia näitä väitöksiä ja syytöksiä koskien hyväksikäyttöä välittömästi. Mikset ole tehnyt niin?"

  • Asiakirjassa kritisoidaan suoraan tuomari Brenda Pennyä, jolle anomus on osoitettu. Asiakirjan laatija kirjoittaa, kuinka Britneyn puheenvuoroissa ilmitulleiden seikkojen tutkimatta jättämisen myötä tuomari Brenda Penny on sivuuttanut virkavalansa, ja jättänyt huomiotta lain.

  • Anomus hylätään/palautetaan oikeudessa. Syyksi on kirjattu, että tämän tyyppisestä anomuksesta pitää maksaa 90 dollarin maksu, minkä lisäksi oikeuteen pitää varata käsittelyaika ennen anomuksen jättämistä.


✩ Kaliforniassa senaattorit äänestävät läpi äänin 38-0 lakialoitteen 1194 koskien edunvalvonnassa olevan holhotun oikeuksia valita oma asianajajansa. Seuraavaksi lakialoite menee eteenpäin kuvernöörin hyväksyttäväksi. Kuvernööri joko hyväksyy aloitteen tai vastustaa sitä lokakuun 10. päivään mennessä. [Senaattori Ben Allen]


✩ Syyskuun 9. päivä Britneyn oikeuskalenteriin ilmestyy yhtäkkiä ja yllättäen uusi kuulemisaika samalle päivälle. Kuulemisessa ei kuitenkaan tapahdu mitään ihmeellistä, mutta se liittyy jotenkin määräykseen, jonka tuomari tulee kirjoittamaan. [L.A. Court]


✩ Tuomari Brenda Penny hylkää USA Todayn asianajajan Chris Melcherin jättämän anomuksen koskien syyskuun istunnon palauttamista julkiseksi. Hylkäys koskee käytöstä poistetun etäyhteyden eväämisen jatkamista, jonka palauttamista asianajaja Chris Melcher kannattaa. Kansa voi kuitenkin edelleen teoriassa osallistua oikeuskäsittelyihin paikan päällä, vaikka oikeussaliin päästetään vain rajallinen määrä ihmisiä pandemian vuoksi (minkä takia Melcher juuri vaatiikin etäyhteyden palauttamista). Chris Melcher aikoo viedä asian eteenpäin hovioikeuteen. [L.A. Court] [Chris Melcher]


✩ Britney äänestetään TIME-lehden lukijaäänestyksessä maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi, ja hän kahmaisee jopa 4% 1,8 miljoonasta äänestä. [TIME]


✩ Britney Spears kihlautuu miesystävänsä Sam Asgharin kanssa. [Lähde] [Lähde]


✩ Aktiivisesti Free Britney -liikkeessä viime vuosina mukana ollut ikäihmisiä koskeviin lakeihin, edunvalvontoihin ja perintötuomioistuimeen erikoistunut asianajaja Lisa MacCarley jättää oikeuteen lausuntonsa Betty's Hope -nimisen järjestön nimissä. Kyseessä on organisaatio, joka keskittyy nimenomaisesti Yhdysvaltojen perintötuomioistuimen ongelmakohtiin, kuten edunvalvontoihin. [Lisa MacCarley] [L.A. Court]

Asiakirjassa MacCarley puoltaa Britneyn edunvalvonnan päättämistä, vedoten mm:
  • Siihen, että Britney ei ole nyt, tai koskaan aiemminkaan ikinä täyttänyt vaatimuksia perintötuomioistuimen edunvalvontaan.

  • Siihen, että perintötuomioistuimella ei ole auktoriteettia käyttää mielenterveyden haasteita syynä määritellä, että joku tarvitsisi edunvalvontaa. Lisäksi edunvalvontaa ei ole tarkoitettu aseeksi kontrolloimaan eläväistä ihmistä, tai riistämään häneltä hänen kansalaisoikeuksiaan ja autonomiaansa.

  • Siihen, ettei Britneylle ole edunvalvontaa pystyttäessä annettu lain määräämää ilmoitusta asiasta, eikä mahdollisuutta puolustautua edunvalvontaa vastaan.

  • Siihen, ettei arviointia Britneyn vajaasta toimintakyvystä ole virallisesti koskaan jätetty oikeuteen, eikä lääkäri James Spar ole sellaista aikanaan todellisuudessa kirjannut, vaikka Britney on kuitenkin menettänyt oikeutensa valita oma asianajajansa sen vuoksi, että hänet on määritetty toimintakyvyttömäksi.

  • Jatkuviin Britneyn kansalais- ja perusoikeuksien rikkomuksiin. 

  • Siihen, että edunvalvonnan aikana Britneylle on jatkuvasti annettu väärää tietoa mm. siitä ettei hän saisi mennä naimisiin ja  saada lapsia, tai että edunvalvonta voitaisiin päättää vain psykiatrisen arvioinnin myötä.

  • Siihen ettei oikeudelle ole koskaan näytetty todisteita, varsinkaan selkeitä ja vakuuttavia todisteita siitä, että Britney ei kykenisi vastaamaan omista tarpeistaan koskien hänen fyysistä terveyttään, ravintoaan, vaatetustaan tai asumistaan.

  • Siiviliprosessilaki ei ota huomioon "hybridibisnesmallia" arvioidessaan holhottuja, heidän edunvalvontatapauksiaan, tai holhoojien palkkauksia.


✩ Britneyn Instagram-tili @britneyspears deaktivoidaan 14. syyskuuta. 


#WhereIsBritney alkaa trendaamaan Twitterissä.


✩ Britneyn asianajaja Mathew Rosengart kommentoi medialle, että Britney on itse päättänyt ottaa somelomaa.


✩ Britneyn Instagram-tili @britneyspears palautuu n. viikko deaktivoitumisensa jälkeen.


✩ CNN tiedottaa julkaisevansa tunnin mittaisen Britneyn tapausta koskevan ohjelman ennen Britneyn oikeudenkäyntiä sunnuntaina 26.9. tittelillä "Toxic: Britney Spears's Battle for Freedom." Ohjelma on herättänyt närää sillä sitä on ollut mukana luomassa viihdetoimittaja Chloe Melas, joka on aiemmin jatkuvasti puolustanut Britneyn edunvalvontaa, sitä ylläpitäviä tahoja sekä Britneyn perhettä, puhunut ableistisesti ja ongelmallisesti tapauksen mielenterveyskulmasta, ja kritisoinut Britneyn omia lausuntoja tilanteestaan.


✩ Netflix julkaisee ensin teaserin, ja myöhemmin trailerin uudesta Britney vs. Spears -dokumentistaan, joka julkaistaan 28.9. päivää ennen Britneyn oikeudenkäyntiä. Huhuista huolimatta Britney ei ole ollut mukana dokumentin tekemisessä. [Netflix] [Instagram] [Los Angeles Times]

  • Dokumentin luoja Erin Lee Carr on ohjannut aiemmin filmejä mm. Gypsy Rose Blanchardista ja Michelle Carterista. Britney vs. Spears -dokumentti on ollut tekeillä kaksi ja puoli vuotta.

  • Lady Gagan manageri Bobby Campbell kommentoi dokumentin traileria Instagramissa seuraavasti: "Kuinka paljon rahaa kolmannet osapuolet tekevät tällä dokumentilla, joka saa nostovoimaa Britneyn henkilökohtaisesta tarinasta, sekä sen arvosta mediassa? Tarvitsemme läpinäkyvyyttä siitä saavatko nämä elokuvantekijät tuottoja tästä dokumentista, ja lahjoittavatko he nämä rahat Britneyn puolustuksen oikeuskustannuksiin, tai muille vastaaville tapauksille auttamaan niitä, joilla ei ole taloudellisia resursseja taistella epäoikeudenmukaisia edunvalvontojaan vastaan. Vaikka dokumentti kannattaisikin Britneyn vapautumista, tämä vaikuttaa hyväksikäyttävältä."

  • Britneyn kihlattu Sam Asghari komppaa Bobby Campbellin kommenttia, sekä kommentoi itse dokumentin traileria Instagramissa seuraavasti: "Toivon, että näiden dokumenttien tuotot menevät kohti epäoikeudenmukaisuutta vastaan taistelemista #freebritney"


✩ Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää ennen edessä olevaa oikeudenkäyntiä oikeuteen uuden asiakirjan, missä Britney vielä itse puoltaa ja painottaa edunvalvontansa terminointia. Asiakirjassa kuitenkin painotetaan, että hänelle kaikkein tärkeintä olisi ensin poistaa hänen isänsä edunvalvonnasta välittömästi. [L.A. Court] [NPR]

  • Asiakirjassa kannatataan aiempia Rosengartin jättämiä lausuntoja, sekä alleviivataan "Jamie Spearsin välitöntä ja tarpeellista erottamista ei yhtään myöhemmin kuin 29. syyskuuta."

  • Asiakirjasta käy myös ilmi, että vireillä on avioehdon laatiminen Britneyn ja Sam Asgharin kihlauksen myötä, mikä tarkoittaisi tietenkin myös Britneyn varojen edunvalvojan (tällä hetkellä Jamie Spears) aktiivista osallistumista laatimisprosessiin.

  • Asiakirjassa myös kerrataan kuinka Jamie Spearsilla ei ole minkäänlaista taloudellista koulutusta, vaan hänen toimintansa ennen edunvalvontaa oman taloutensa kanssa on johtanut konkursseihin. Lisäksi asiakirjassa kirjataan, että tutkinta Jamie Spearsin taloudellisista väärinkäytöksistä edunvalvonnassa on vielä kesken, mutta Jamie Spearsin väärinkäytökset ovat silti ilmiselviä, sillä hän on mm. ottanut perusteettomia komissioita tyttärensä työstä jopa miljoonien dollareiden edestä, nostanut "palkkaa" enemmän kuin mitä sallii tyttärelleen, ja on hoitanut huonosti Britneyn bisnessopimuksia, puhumattakaan hänen lähestymiskiellostaan Britneyn lasta kohtaan sen jälkeen kun Jamie Spears kävi häneen käsiksi.

  • Asiakirjassa myös vaaditaan, että mikäli oikeudessa ei ratkaista edunvalvonnan päättämistä vielä syyskuun 29. päivä, oikeus määräisi uuden istuntopäivän niin pian kuin mahdollista, jotta uudessa istuntopäivässä voitaisiin esittää suunnitelma edunvalvonnan äättämiseen, ja edunvalvonta voitaisiin päättää kokonaisuudessaan.

  • Asiakirja päättyy lauseeseen "Britney ei voi tarpeeksi painottaa sitä, kuten hän on aiemminkin jo painokkaasti todistanut, että Jamie Spears erottaminen tulee määrätä 29.9.2021, ellei hänellä ole arvokkuutta irtisanoutua itse ennen sitä."


✩ Britneyn asianajaja Mathew Rosengart jättää oikeuteen samalla myös toisen asiakirjan, josta käy ilmi, että aiemmin ehdotettu Jason Rubin on nyt virallisesti vetäytynyt Britneyn tapauksesta, ja Britneyn lakitiimi ehdottaa tilintarkastaja John Zabelia uudeksi kandidaatiksi korvaamaan Jamie Spearsin Britneyn varojen edunvalvojana. [L.A. Court]


✩ New York Times ja Hulu julkaisevat jatko-osan menestyneelle Framing Britney -dokumentille nimeltä ”Controlling Britney.” Jatko-osa keskittyy huomattavasti enemmän edunvalvontaan, ja sen taustalla toimiviin henkilöihin, sekä tämänhetkiseen oikeustilanteeseen. Dokumentissa sivutaan myös vihdoin Tri Starin, Lou Taylorin, ja Robin Greenhillin osallisuutta edunvalvonnassa. [New York Times] [Black Box]

Dokumentissa kuullaan monia Britneyn entisiä läheisiä, jotka ovat pelänneet NDA:nsa rikkomista, ja jotka ovat pelänneet aiemmin astua esiin kertomaan kokemuksistaan Britneyn kanssa. Dokumentissa haastatellaan mm. Circus-kiertueen PR-kiertuemanageria Dan Georgea, Britneyn vaatetusvastaavaa Tish Yatesia, sekä Britneyn turvatiimissä, Black box -nimisessä yrityksessä työskennellyttä Alex Vlasovia. Lisäksi dokumentissa Haastatellaan myös Felicia Culottaa, joka nähtiin jo Framing Britney -dokumentissa.

Dokumentissa merkittävässä osassa käsitellään edunvalvontatiimin palkkaamaa Black Box -turvatiimiä, jonka toiminnasta kertoo haastattelussa yrityksen vanha työntekijä Alex Vlasov, joka aloitti työssään vuonna 2012. Hän kertoo, että Black Box, ja etenkin Black Boxin toimitusjohtaja Edan Yemini olivat hyvin helpottuneita siitä, ettei Framing Britney -dokumentissa oltu suunnattu huomiota heitin. Black Boxin perustaneella Edan Yeminillä on historiaa Israelin puolustusvoimissa.

Vlasov kertoo, että järjestelyt muistuttivat sitä kuin Britney olisi ollut vanki, ja turvamiehet hänen vanginvartijoitaan. Hänen mukaansa jopa Britneyn intiimejä suhteita monitoroitiin, ja niistä raportoitiin edunvalvontatiimille. Turvamiehien piti myös antaa Britneylle aina hänen lääkkeensä, ja jos Black Boxin työntekijät kyseenalaistivat tätä käytäntöä, heille sanottiin, että se on se mitä asiakas tahtoo - ja heidän asiakkaansa oli Jamie Spears.

Vlasov kertoi myös, että kun Britney halusi iPhonen, Black Boxin toimitusjohtaja Edan Yemini oli pitänyt sitä todella huolestuttavana, ja alkoi suunnitella Britneyn iPhonen tarkkailua erilaisten sovellusten avulla. Vlasoville kerrottiin, että Britneyn kommunikointia monitoroidaan hänen turvakseen, ja kun Vlasov kysyi onko tämä laillista, Black Box kertoi edunvalvontatiimin antaneen tähän luvan.

Erilaisia tarkkailukeinoja kartoittaessa, Robin Greenhill ehdotti, että Britneylle annettaisiin puhelin, joka olisi yhdistetty samaan iCloudiin edunvalvontatiimin iPadin kanssa, jolloin edunvalvontatiimi pystyisi seuraamaan iPadillaan Britneyn puhelimen toimintaa (puhelut, puhelulogit, viestit, selaimet, muistiinpanot, kuvagalleriat). Näitä asioita käytettiin puolestaan työkaluna kontrolloimaan Britneytä. Black Box kävi myös aktiivisesti läpi tarkkailuohjelmillaan Britneyn tekstiviestejä ja muuta toimintaa, ja raportoi niistä eteenpäin Jamie Spearsille, sekä Robin Greenhillille, mukaanlukien myös yksityiset viestit, joita Britney lähetti ystävilleen, äidilleen, ja kenties kaikkein huolestuttavimmin; myös asianajajalleen. Yatesin mukaan joinain päivinä Britneyllä sai olla puhelin, ja joinain ei. Britneyn ja Jamie Spearsin kuultiin usein riitelevän asiasta kiertueella.

Vlasov kertoo nähneensä Britneyn kotona hyvin paljon eettisesti vääriä juttuja. Päivää ennen kuin oikeuden tutkija oli tulossa arvioimaan Britneyn tilannetta, Edan Yemini oli pyytänyt Vlasovia pyyhkimään tuomansa USB-tikun sen vuoksi, että sillä oli jotain raskauttavaa mitä ei saisi koskaan tulla ilmi. Myös edunvalvontatiimin iPad oli lukittava turvaan kassakaappiin. Vlasov oli vaatinut saada tietää mitä USB-tikulla oli, jolloin oli käynyt ilmi, että Black Box oli asentanut audioäänityslaitteen Britneyn makuuhuoneeseen, joka oli nauhoittanut yli 180 tuntia audiota, mukaanlukien Britneyn henkilökohtaisia hetkiä ja keskusteluita hänen poikaystävänsä ja lapsiensa kanssa. Vlasov ei kuitenkaan ollut halunnut osallistua mahdollisten todisteiden pyyhkimisen, joten hän oli salaa pitänyt itsellään kopion tiedostoista. 

Vlasov kertoo kuinka kaikki pääsy Britneyn luo onnistui vain Jamie Spearsin kautta, etenkin kun kyse oli miehistä. Vlasov kuvailee kuinka edunvalvontatiimilla oli obsessio miehiin Britneyn elämässä, ja heidän piti aina kirjoittaa sopimukset (oletettavasti NDA), minkä lisäksi yksityisetsivät tarkkailivat heitä varmistaakseen etteivät he käyttäydy sopimattomasti. Black Box oli myös huolissaan #freebritney-liikkeestä sen takia, etteivät he pystyneet kontrolloimaan sitä. Sen vuoksi liikettä ja faneja tutkittiin hyvin vahvasti turvatiimin toimesta: yksityisetsivät tarkkailivat faneja, ja pitivät heistä kirjaa. Välillä he soluttautuivat mielenosoituksiin, selvittääkseen tiettyjen liikkeen aktivistien identiteetit.

Turvatiimi tarkkaili erityisesti liikkeen aktiivisimpia, suositumpia henkilöitä, jotka esimerkiksi julkaisivat omaa podcastiaan, tai jakoivat aktiivisesti tietoa sometileillään. Tällaisia tahoja olivat mm. Britney's Gram, Eat, Pray, Britney, Lawyers for Britney, sekä Diet Prada. Viime vuonna Yemini oli myös suunnitellut Free Britney L.A. -tiliä Twitterissä pyörittävän Kevin Wun mahdollista tarkkailua.

Kaikki Black Boxin turvapalvelut ja tarkkailu laskutettiin Britneyn varoista, Vlasovin mukaan pelkästään vuonna 2014 Black Box laskutti 100 000 dollaria Britneyn silloisen poikaystävän tarkkailusta.

Britneyn kiertueen vaatetusvastaava Tish Yates kertoo, että kiertueella Jamie Spears ei ollut se, joka aina kaikkea kontrolloi, vaan hän itse oli enemmän tekemisissä Tri Starin Robin Greenhillin kanssa. Greenhilliltä piti saata lupa esimerkiksi vastata Britneyn kysymyksiin, kaikenlaisiin pienempiinkin juttuihin, kuten vaikka jos Britney olisi halunnut syödä sushia. Yates kertoo myös, kuinka kerran kiertueella Britney oli nähnyt ostarin ikkunasta lenkkarit joista piti, ja oli kysynyt voisiko joku käydä hakemassa ne hänelle. Tish oli ehdoittanut voivansa mennä, mutta Robin Greenhill oli todellut, ettei Britneyllä ole varaa ostella jotain kenkiä. Tish oli salaa käynyt silti ostamassa kengät, ja merkannut ne kiertueen vaatetuskustannuksiin.

Yates kertoo, että aina jos Britney puski vastaan, niin tiimi puski vastaan vielä enemmän, mikä aina johti siihen, että tulisi vain enemmän huutamista ja riitaa, ja lopulta Jamie Spears tulisi paikalle sanomaan viimeisen sanan, ja tilanne eskaloitui siihen, ettei Britney saisi nähdä lapsiaan. Yatesin mukaan Britneyn oli ihan turha nostaa mitään ongelmakohtia esiin, koska hän ei pyörittänyt omaa elämäänsä, eikä sitä koskevien asioiden nähty olevan hänen ongelmansa, tai paikkansa kysyä kysymyksiä.

Yates kertoo myös kuinka vaikeita Meet & Greetit saattoivat Britneylle olla, sillä hän oli saattanut ennen niitä itkeä tai riidellä takahuoneessa koko päivän, ja sitten hänen piti mennä Meet & Greetiin, ja olla kaikille ystävällinen, iloinen ja läsnä. Yatesin mukaan Britneyn manageritiimi painosti Britneytä toteuttamaan näitä fanitapaamisia, sillä niiden peruminen olisi ollut liian suuri rahallinen menetys.

Yates kertoo myös todistamastaan tilanteesta, jota myös tanssijat ovat kommentoineet julkisuuteen aiemmin. Hän kertoo, kuinka Britney oli kerran viety lavalle, missä hän oli haistanut kannabiksen. Britney oli mennyt tästä paniikkiin, ja kertonut kuinka hän ei voi hengittää sitä, sillä hän tulisi reputtamaan huumetestinsä eikä saisi sitten nähdä lapsiaan. Hän oli lähtenyt itkien, peloissaan ja huutaen juoksemaan takaisin pukuhuoneeseensa, mutta siitä huolimatta Britney oli kuitenkin pakotettu esiintymään lavalle.

Felicia Culotta kertoo, kuinka palasi Britneyn kiertueelle vanhoihin tehtäviinsä Britneyn edunvalvonnan alkamisen jälkeisen comebackin myötä. Tutustuimme jo Framing Britney -dokkarilla Culottaan, ja hän on ollut tietynlainen tukihenkilö, äitihahmo, ja assistentti, joka on kiertänyt Britneyn mukana siitä asti kun Britney alkoi rakentamaan uraansa teini-ikäisenä. Pian Culottan aloitettua kiertueella, Jamie Spears oli kuitenkin kutsunut hänet kiireiseen palaveriin, ja ilmoittanut, että Britney ei halua häntä paikalle, eikä ole koskaan halunnutkaan häntä paikalle, ja jos Britney vielä kertaakaan näkee Culottan paikalla, niin Britney ei tule nousemaan lavalle.

Culotta oli siitä huolimatta halunnut lähteä kiertueelle tukeakseen Britneytä, hän kertoo kuinka halusi, että Britney tietäisi hänen olevan paikalla, vaikkei näkisikään häntä koskaan. Kiertueen lopussa Britney ja Culotta olivat vahingossa osuneet samaan huoneeseen, ja kaikki olivat kauhuissaan sillä tiesivät, ettei näin saisi tapahtua. Britney oli kuitenkin juossut iloisena ja liikuttuneena Culottan syliin huutaen ”Fe! Missä sinä olet ollut!!” Culotta kertoi silloin ymmärtäneensä, että edunvalvontatiimin tarkoitus on ollut pienentää Britneyn tukiverkostoa.

Dokumentissa käydään läpi myös tekstiviestejä, joita New York Times on saanut käsiinsä. Toimittaja lukee, kuinka Britney tekstasi ystävälleen hoitolaitoksesta, jonne hänet oli laittomasti pistetty vasten tahtoaan 2019: ”Asianajajani ei edes työskentele minulle, ja turvamiehet ovat ovellani 24/7.” Hoitolaitoksesta käsin Britney yrittää myös palkata itselleen asianajajaa, mutta kertoo, etteivät turvamiehet tulisi päästämään asianajajaa tapaamaan häntä, mikäli he tietäisivät, että hän on asianajaja. Britney ehdottaa asianajajalle, että hän naamioituisi putkimieheksi, jotta pääsisi turvamiesten ohi. Asianajaja oli kieltäytynyt tästä suunnitelmasta. Viikkoa myöhemmin tekstiviesteistä käy ilmi, että Jamie Spears oli ottanut Britneyn puhelimen pois saadessaan tietää, että hän oli puhunut asianajajalle. Kyseinen asianajaja oli vahvistanut tekstiviestikeskustelun oikeellisuuden New York Timesille.

Vlasov kertoo, että Britneyn lausunnot oikeudessa ovat kannustaneet häntä tulemaan eteenpäin tietojensa kanssa, sillä ne ovat täydessä ristiriidassa sen kanssa, kuinka heille kerrottiin turvatiimin työskentelevän Britneyn halusta. Dokumentissa hän näyttää mm. sähköposteja, ja toteaa, että vaikka tietää sen olevan oikein että hän nyt puhuu, hän ei tiedä mitä hänelle tulee tapahtumaan dokumentin julkaisun jälkeen.

Dokumentin päätteeksi Yates ja Culotta kertovat, etteivät saa Britneyhyn enää mitään yhteyttä puhelimitse. Yates kertoo tietävänsä, että Britneylla on tapana yrittää opetella ulkoa numeroita, koska ei pysty pitämään kirjaa yhteystiedoista puhelimessaan, sekä kertoo itkien antaneensa Britneylle kaulakorun, johon kaiverrutti oman numeronsa siltä varalta, että Britney tarvitsee häntä joskus.

Black Box ei kommentoi dokumentin väitteitä, Tri-Star kommentoi, että kaikki syytökset heitä, sekä Robin Greenhilliä ja Lou Tayloria kohtaan ovat epätosia, Jamie Spears ei kommentoi ollenkaan, mutta hänen asianajajansa kommentoi, että Jamie Spears vain rakastaa tytärtään ja on toiminut hänen parhaakseen, ja Britneyn asianajaja Mathew Rosengart rejektoi Britneyn haastattelupyynnön kesken olevan oikeusprosessin vuoksi. 

Kaikki Vlasovin dokumentissa tekemät väitteet on tarkastattu sähköposteista, tekstiviesteistä, sekä audionauhotteista.



Tulossa


Syyskuu 2021


29.9.2021
Petition hearing x 8
1:30 PM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles, CA 90012

29.9.2021
Authority Hearing (Conservatorship) x 2
1:30 PM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles, CA 90012

29.9.2021
Appointment Hearing - Conservator x 3
1:30 PM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles, CA 90012

29.9.2021
Accounting Hearing
1:30 PM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles, CA 90012


Marraskuu 2021


4.11.2021
Authority Hearing (Conservatorship)
11:00 AM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles


Huhtikuu 2022


1.4.2022
Order to Show Cause Hearing
8:30 AM in Probate Department 4 at 111 North Hill Street, Los Angeles





Mikäli sinulla on huomautuksia, korjauksia, tai lisäyksiä tähän aikajanaan, haluat tehdä
siitä kysymyksiä tai konsultoida Britneyn tilannetta koskien, ota yhteyttä joanna@musiikkiblogi.fi


Profiili

Kommentit

  1. Wau, oon vaan ihan häkeltynyt siitä, millaisen työn oot tehnyt tän jutun kanssa. Kiitos ja respect! ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Form for Contact Page (do not remove)